|
Kun Musta Enok palaa tilapäisesti Tuppisuu Allun maailmaan viedäkseen poikansa sirkukseen ja kadotakseen sitten jälleen, poika on suunnilleen samanikäinen kuin Eccu Widing, joka tarpoo isänsä perässä vastasataneessa lumessa kohti Kaisaniemen puistoa. Ero perhetilanteessa on yhtä suuri kuin heinäkuun ja helmikuun ero, mutta isä-poikasuhteessa on yhtä kaikki myös jotakin samaa. Jokainen sukupolvi haastaa vanhempiensa arvot tavalla tai toisella. Hurja Enok tekee vallankumousta, kiltti Allu potkii palloa. Jali-isä kuvaa pysähtyneitä talvisia puistonäkymiä, nuori Eccu rakastaa myrskyä.
Kahden kerroksen väkeä
Katsottuani elokuvan The Queen ajattelin, että meillä ei ikinä yhteiskuntaluokkien ero ole ollut niissä mittasuhteissa kuin Englannissa. Eikä olekaan, mutta oli se silti aika suuri kansalaissodan kynnyksellä. Westö siirtää valokeilansa nyt työväenluokan keskuudesta hyvinvoivan porvariston maailmaan, joka tuntuu olevan hänelle samalla lailla vähän vieras kuin Kallion työläiskorttelitkin. Tutumpi silti: paperinmakuista romantisointia on selvästi vähemmän. Vai olisiko niin, että arkistolähteinä ovatkin nyt vanhat valokuvat, joiden kautta ikkuna menneisyyteen avautuu vielä selkeämmin kuvina.
Ensimmäisessä lukujaksossa häirinnyt luettelomaisuus (se sirkusjuliste…) väistyy nyt varsin tuoreiden tuokiokuvien tieltä. Minä näen ja kuulen lumen satavan Kaisaniemenpuiston pääkäytävällä, jota pitkin niin monta kertaa painelin puolijuoksua ehtiäkseni luennolle. Tuo hiljaisten lumisten maisemien ihannointi ei ollut ihan vierasta sille Kameraseuran juhlajulkaisullekaan, ennen trendit vaihtuivat hitaampaan tahtiin. Eikä tuo perhemalli, jossa johtavassa asemassa oleva mies keskittyy harrastuksiinsa delegoiden rutiinityöt alaisilleen kotiäitinä turhautuneen vaimon luisuessa vähitellen mielenterveyspotilaaksi taida olla ihan hatusta tempaistu vielä nykyaikanakaan.
Kaupunki muuttuu
Henkilökuvausten taustalla Helsinki kasvaa ja muuttuu. Syntyy uusia kaupunginosia, entiset takamaat kasvavat kiinni kaupunkiin. Teollisuus kehittyy, tulee uusia työntekijöitä, luokkatietoisuus kasvaa. Uudet aatteet leviävät, mutta katutytöt muuttuvat yhä nuoremmiksi. Talvet ovat entistä likaisempia, ja Jarl Widing huolestuu saastumisesta - tosin lähinnä siksi, että hän saa siitä oivan syyn ikuiseksi kakkoseksi jäämiselleen Klubbenin pokaalikisassa. On vaikeaa myöntää, että toinen saattaa todellakin olla myös lahjakkaampi eikä vain varakkaampi. Paljon huolestuttavampaa on silti yhteiskunnallisten erojen kärjistyminen: Sörnäisten kakarat pommittavat herrasväen raitiovaunua kaikilla käteen sattuvilla ammuksilla. Vanhemmat voivat todellakin opettaa lapsensa vihaamaan, se tiedetään tänä päivänä jo aivan varmasti! Eccu on nuori ja kiihkomielinen, sekä isänsä että äitinsä poika. Hän tuntee nahoissaan Euroopan kutsun, mutta suorittaa kuitenkin ylioppilastutkintonsa ja kirjoittautuu Teknilliseen korkeakouluun.
Turun radikalismi
Vanhan pääkaupungin älymystöllä ei ollut samalla tavalla niskaan kaatuvia kasvukipuja. Vanhoissa kouluissa ja vanhassa yliopistossakin oli varaa utopioiden rakenteluun ja idealistisen sosialismin haaveisiin. Intomielinen historianopettaja Georg Boldt tempaisi aatteensa paloon mukaan useita oppilaitaan, heidän joukossaan myös nuoren Ivar Grandellin, josta oli valmistuttuaan tuleva hänen kollegansa Klassiska lycéetissä. Työväenlehti Arbetet menettää kuitenkin ahkeran avustajansa Helsingin kasvavalle kauypungille, missä Eccu Widing koulutovereineen ei juurikaan innostu nuoren maisterin opetuksista. Heidän intressinsä ovat toisaalla. -Westö näkyy harrastavan tarinansa loimeen pujoteltuja viittauksia menneeseen ja tulevaan. Tässäkin vähän sama tekniikka kuin Joycella taannoin siinä lukujaksossa, jonka itse muistaakseni otsikoin Yksi kaupunki, tuhat tarinaa, tai ainakin jotain sinne päin.
Helsinki on pettymys nuorille turkulaisille,. Sietämätöntä porukkaa, vanhoillista ja viinaanmenevää. Ullanlinnan uimala toimii jonkinlaisena henkireikänä, mutta varsin pian turhautunut ja jo vähän ikääntynytkin Ivar Grandell palaa kotiin Turkuun. Sielläkin harmaantuneet humanistit ovat väistymässä, maailmansota on tuonut elämän kovat realiteetit ihmisten arkeen. Henkistä kotia ei enää löydy sieltäkään, levoton I-r palaa Helsinkiin ja rupeaa Wulffille konttorirotaksi. Lieneekö varovaisuus viisautta vai vahingon enne? Suomen itsenäistymisen ja kansalaissodan aika lähenee vääjäämättä, ja nämä satunnaiset ihmiskohtalot alkavat kuin alkavatkin luoda valonkajoa myös ympärilleen. Päätän toisen lukujakson huomattavasti positiivisemmissa tunnelmissa kuin viimeksi. Tietysti syynä voi olla myös tosi kaunis ja keväinen päivä, joka oli täynnä kiurujen ja peippojen laulua, töyhtöhyyppien naukaisuja sekä joutsenten joikunaa Perniön Saarenjärvellä ja Latokartanonkoskella.
|