Minna Artimo
16 Allun ja Lucyn suhde

Kohtaaminen kauan sitten kartanon portaissa on lopulta johtanut tapaamiseen ja suhteeseen. Nyt Allu on aikuinen eikä Lucy ole hänelle "liian vanha". Liian kaikkea muuta voi tosin olla. Allun elämä ei ole muuttunut, hän käy töissä, pelaa ja asuu pienessä kämpässä. Hän olisi voinut muuttaa elämäänsä ainakin hieman, jos olisi hyväksynyt Henning Lundin tarjouksen siirtyä pelaamaan IFK:hon. Surkuhupaisaa mielestäni on, että ensitöikseen Allu selittää Henningille, ettei ole tehnyt mitään ja ettei ole poliittinenkaan. Sitten hän kuitenkin kieltäytyy hyvästä peli- ja paremmasta työpaikasta juuri politiikan takia. Tämä kohtaus vahvistaa aiempia uumoiluja, että Allun kohtalo ei ole hyvä.

Lucy astuu siis Allun työläiselämään hienoine pukuineen, koruineen, maailmanaisen kokemuksineen ja rahoineen. Arvata saattaa, että Allu ei pidä siitä, että Lucy on häntä rikkaampi. Himo on tässä vaiheessa muita tunteita vahvempi, mutta välikohtaus, jossa Allu suuttuu Lucylle, antaa ymmärtää, että tälläkään suhteella ei ole tulevaisuutta. Naisena myötätuntoni on Lucyn puolella. Totta kai toivoisin hänelle hyvää suhdetta. Toisaalta Lucyn tapainen nainen 1920 - 30 -luvulla ei varmaan löydä "sopivaa" kumppania. Ne, jotka hänelle sopisivat, eivät kelpaa hänen seurapiirilleen, ja seurapiiripojat saavat Tele Christidesin tavoin opetuksen.

Allu tuntee Lucya kohtaan muutakin kuin himoa eikä pidä siitä. Hän vie kuitenkin Lucyn omalle alueelleen Nokalle ja paljastaa nähneensä tämän jo pikkupoikana. Allu ei halua muuttua rattopojaksi, mutta silti ihmettelen, ettei hän ota Lucylta rahaa sisarensa hoitoon. Ovathan he läheisessä suhteessa, joka näyttää olevan muutakin kuin seksiä. Miksei Allu voisi pitää rahoja lainana?

Näyttää siltä, että nainen, joka on miehenkaltainen ja joka kykenee erottamaan seksuaalisuutensa muusta, on hankala kumppani. Siitä minusta on nimittäin kyse Allun ja Lucyn lukujakson loppupuolella olevassa riidassa. Ihan kuten Henning ja kumppanit varhaisnuoruudessaan hämmentyivät Lucyn "rohkeudesta", ei Allukaan pysty hyväksymään Lucyn käytöstä, jota hän pitää välinpitämättömyytenä ja pinnallisuutena. Kummassakaan tapauksessa pojat tai miehet eivät huomaa, että he käyttäytyvät täsmälleen samalla tavalla kuin moittimansa nainen. Miksei Allun valmius lemmiskelyyn heti surumielisen keskustelun jälkeen olisi samanlaisen vinoutuneen ja pinnallisen ihmisen merkki?

 

Eccun alamäki jatkuu

Lucy elää voimakkaita tunteita Allun kanssa, mutta ehtii käydä tapaamassa Eccua. Halu auttaa on suurempi kuin kyky ymmärtää vanhaa ystävää. Lucyn kertomukset kaupungin yöelämästä ja juorut muusikkopiireistä eivät piristä Eccua. Hän on niin selvästi masentunut, etteivät itseensä keskittyneen Lucyn senhetkiset keinot auta. Kertoja kuvaa osuvasti, miten molemmat ovat omassa kuplassaan, jotka eivät mitenkään kohtaa. Eccun kupla on pimeä ja tukahduttava, Lucyn lämmin ja kimaltava. Molempien kuplat puhkeavat, sen lukija ilman muuta aavistaa.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Artimo ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070626 (20070626) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster