|
Kuten arvata saattaa, eivät isän eivätkä äidinkään opetukset pitäneet Allua kotimaassa ja koulun penkillä. Hän suhtautui edellisessä luvussa nyreästi Mandin ja tämän sulhasen pyrkimyksiin nousta yhteiskunnan tikkailla ja lähti taas merille. Ainakin neljän vuoden ajan hän kiertää maailman satamia ja oppii kieliä, mistä lukija saa oivan näytteen: "Fil dank, danke mutscho, bed war bueno for schlafen ja, muy warem aber solo no fun, will du dis najt wit mir kommen in bed?"
Hän oppii paljon muutakin, mutta tärkeintä näyttäisi olevan montevideolainen saksipotku, jolla hän sitten kotiin palattuaan ihastuttaa jalkapalloyleisöä. Allun saa kotiin siskon sairaus. Saimi-sisko riutuu parantolassa, ja tarvitaan rahaa hänen auttamisekseen. Allu menee työhön ja harjoittelee jalkapalloa.
Tämäkin kesä vaikuttaa hyvältä. Korkeasuhdanteen ansiosta monilla on työtä ja rahaa alkaa olla työläisilläkin gramofoneihin ja muihin huvituksiin. En muista työaikalakien kehitystä, mutta vapaa-aikaa näyttää olevan myös työläisillä niin paljon, että oma hiekkarantakin voidaan rakentaa. Kirjasta käy ilmi mainiosti, miten yhteiskunta alkaa pikku hiljaa muuttua. Raha ja politiikka ratkaisevat edelleen, mutta "myös syrjäinen Helsinki tanssi suuren maailman tahdissa" ja vaikutteet, jotka rikkaat ensin omaksuivat, olivat myöhemmin kaikkien ulottuvilla.
Helsinki kasvaa
Kuudennen kirjan toinen luku kertoo Jali Widingistä, mutta oikeastaan Helsingistä. Jalihan on vanha jalkapalloilija, joten on luontevaa, että hän lähtee katsomaan matseja. Allun pelin näkeminen vie Jalin muistoihin. Kertoja saa oivan tilaisuuden käydä läpi Helsingin kasvua ja kehitystä hevosvetoisista vaunuista raitiovaunuihin ja erilaisten rakennusten nousua uusille alueille. Namedroppingia (tässä positiivisessa mielessä) harrastetaan, kun kertoja mainitsee uusista rakennuskohteista. Rakennuttajiin kuuluvat mm. Stockmann ja Fazer. Tässä yhteydessä tulee taas mieleen, miten laajan taustatyön kirja on vaatinut. Uskon nimittäin, että mainitut talot on todella rakennettu Westön mainitsemaan aikaan.
Jali analysoi aikaansa ja aikansa ihmisiä. Hän ei ole patavanhoillinen konservatiivi, vaan hän ymmärtää lastensa sukupolven tuntoja. Tässäkin kohdassa kohtaavat kirjan kaksi henkilöä: Jali on lukenut nimimerkin "I-r" kirjoituksen Hufvudstadsbladetista. Ei Jalikaan kaikkea ymmärrä, hän ei pidä siitä, että edistyksen hedelmistä on tullut ihmisille itsestäänselvyys. Omana kommenttina voin sanoa, että ajattelutapa on tyypillinen vanhemmalle ikäpolvelle, ja omankin vanhenemisen huomaa siitä, kun alkaa päivitellä nykyajan nuorten tapoja. "Ei minun nuoruudessa mansikanpoimintaa väheksytty…" Tosiasiahan on, että minäkin olisin mieluummin viettänyt kesälomaani jossakin muualla kuin mansikka- ja hernepellolla, ja niin teinkin heti, kun sain paremman työpaikan.
Jalia huolestuttaa paitsi yleinen ilmapiiri, myös Natan ja erityisesti Eccun elämä. Jali tietää Eccun perineen äitinsä taipumuksen masennukseen. Kun tähän taipumukseen lisätään alkoholi, lukija aavistaa jo, miten Eccun käy, jos ei mitään ihmettä tapahdu. Tästäkin jalkapallo-ottelusta Eccu on jäänyt pois, koska ei kehtaa näyttää juopottelun turvottamia kasvojaan.
|