Tämä kesä on kaikille päähenkilöille hyvä. Rikkaat juhlivat ravintoloissa ja Henning Lundin huvilalla, juovat jopa aitoa samppanjaa ja kuuntelevat aitoa jazzia. Köyhemmilläkin on työtä ja vapaa-aikaa harrastaa lukemista ja urheilua sekä rakentaa omat "huvilansa" vanerilevyistä Nokalle.
SvengijengiS/S Aurora tuo siis tullessaan musiikin ja ensimmäisen mustaihoisen asiakkaan Oprikseen. Ensivisiitin jälkeen Jonesy palaa ravintolaan mukanaan joukko muusikoita, mistä seuraa svengaava kesä. Perhoslamppujen jengi on Lucya lukuun ottamatta paikalla. Lucy on seurustellut taiteilija Salmikosken kanssa, mutta ei ole tyytyväinen suhteeseen. Salmikoskesta annetaan epämiellyttävä kuva, joten Lucyn järjestämä kosto ei tunnu epäreilulta, vaikka se saikin minut miettimään Lucyn henkilöhahmoa: hänet kuvataan paikoin reiluna ystävänä ja herkkänäkin naisena ja paikoin jotenkin oudon itsekeskeisenä ja voisiko sanoa keskenkasvuisena. Lucyn Tele Christidesille järjestämä pila ja Salmikoskelle järjestämä kosto kuvaavat mielestäni tätä puolta. Tosin ajatus aviomiehestä, jonka yllättääkin oma vaimo rakastajattaren sijaan, on aika kutkuttava. Olen aiemminkin kirjoittanut näkeväni kohtauksia elokuvallisina, ja tämä kohtaus on puhdasta komediaa, jollei farssia.
Cedi alkaa irtaantua porukastaJonkinlainen tahaton komedia tulee myös Cedin elokuvasta, joka siis valmistui. Cedi pärjää kuitenkin hienosti, kertojakin sanoo, että jotkut pääsevät kuin koira veräjästä. Cedin kuva muuttuu yhä epämiellyttävämmäksi. Hän tekee elokuvaa, joka saarnaa uudistuksia vastaan ja hän pettää vaimoaan, mutta ei kertojan mukaan olisi valmis hyväksymään siskonsa suhdetta Salmikoskeen "rodullisiin perusteisiin vedoten". Henning Lundin juhlissa hän raiskaa vaimonsa, ja parhaaseen Suomi-filmityyliin Nita alkaa odottaa. Mitähän Cedi olisi sanonut Lucyn suhteesta Jonesyyn? Muusikot ovat nimittäin haluttua seuraa, eli kauaksi ei ole päästy ajoista, jolloin Helsingin rouvat kauppasivat tyttäriään saksalaisille sotilaille. Nyt naiset tarjoavat itseään ilman mammoja, muusikoiden lisäksi ravintoloissa pyörii nuorta ja vanhaa sulhaskandidaattia. Tosin Lucy saa vikitellä Jonesya yksin, sillä tämän vetovoimasta huolimatta muut naiset pelkäävät ympäristön reaktiota. Suhde mustaihoisen kanssa olisi Synti isolla ässällä. Lucy ei Synnin Palkkaa pelkää, mikä vahvistaa mielestäni hänen kuvaansa itsenäisenä ihmisenä. Suhteessaan Jonesyyn hän ei, ainakaan tiettävästi, loukkaa ketään kolmatta osapuolta, joten musta pianisti on Salmikoskeen verrattuna mielestäni parempi valinta.
Kuoropojat jazzin lumossaRavintolassa pyörivät juhlijoiden joukossa myös koulupojat Pecka Luther ja Misja Rothmann, jotka haluavat kiihkeästi muusikoiksi ja kuuntelevat tosissaan kaikki muusikoiden tarinat. Pojat harjoittelevat soittamista ja pääsevät jopa koe-esiintymään. Pecka Luther on - kuten muutkin olivat muistaneet - vanha tuttu pikkupoika, joka matkalla teatterista kotiin putosi lumikuoppaan ja pääsi sieltä pois punaisten avulla.
Allun kesäTämä ihana kesä kuvataan lähinnä porvariporukan näkökulmasta, mutta Allustakin kerrotaan muutaman sivun verran. Mandi on ottanut toisen sulhasen, mutta muuten Allulla menee hyvin. On töitä, on samanmielisiä tovereita ja on jalkapallo. Allu tapaa sekä Santeria että Enokia, joka on alkoholismissaan niin pitkällä, että selkeitä päiviä ei paljon ole. Tällöin isä ja poika kuitenkin puhuvat, ja isä yrittää neuvoa poikaansa elämään ihmisiksi. Arvaanpa, etteivät isän neuvot kauan Allun päässä pysy, sen verran kiivas luonne hänellä on.
Lukupiirin vaikutus lukemiseenNäyttää siltä, että Westö ei juuri tuo kirjaan henkilöitä, jotka eivät jotenkin liittyisi toisiinsa ennemmin tai myöhemmin (vrt. Pecka Luther). Mieleeni tulee (ehkä olen jo aiemmin maininnutkin) Jari Tervon Myyrä, jossa hän punoo uskomattoman suuren määrän ihmisiä yhteen tarinaan. Kirjaa lukiessa (oikeastaan kuunnellessa) minulla oli joskus sama ongelma kuin tässä: millään ei päässä pysynyt, kuka on kuka. Tervon kirjassa on lisäksi postmoderniin tapaan usea kertoja, mutta lukujen alusta ei käy ilmi, kuka milloinkin on äänessä. Westöllähän kertoja huolehtii siitä, että pysymme kärryillä, vaikka ihmisten paljous väliin vaikeuttaa tarinan seuraamista - tai ehkäpä ei vaikeuttaisi, jos tätä ei lukisi lukupiirissä. Lukupiiri vaikuttaa nimittäin lukemistapaani. Luen hitaammin, yritän muistella aiempia tapahtumia, joskus jopa alleviivaan jotakin, johon haluan palata kirjoittaessani. Yleensä lue kirjan lähes yhdellä istumalla viikonloppuisin. Lukupiirissä lukeminen on pätkittäistä ja kirjoitusvaiheessa täytyy tekstiin palata. Normaalisti palaa tekstiin vain, jos esim. mieheni lukee minun jälkeeni saman kirjan, ja keskustelemme siitä.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070626 (20070626) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster