Minna Artimo 
12 Lucien, Eccun ja Ivarin kirjeet

Kirjoitan näitä kommentteja mökillä. Minulta on jäänyt muistitikku Kotkaan, joten en ole aivan varma, jääkö jokin lukujakso nyt välistä. Lisäksi kirjan välissä ollut lukuohje on kadonnut, joten tämä lukujakso ei noudata aivan tarkasti Askon ohjetta. Luin kuitenkin tätä varten loput kirjeet neljännestä kirjasta. 

Ensin kirjoittaa Lucy Mickylle ja Ecculle. Lucy on Pariisissa ja kommentoi monia ajankohtaisia tapahtumia ja henkilöitä. Aluksi Lucylla menee hyvin, hänellä on suhde René Sévigny-Ferrandin kanssa, mutta Réne ei ole sitoutuvaa sorttia, ja suhde päättyy. Lucy päästelee kirpeitä kommentteja miehistä, mukaan lukien veljestään Cedistä, joka suunnittelee elokuvaa, mutta ei saa päätettyä avioliitosta. Tulee mieleen rikas tyttörukka. Lucylla on rahaa matkustella, hän ei tarvitse miestä elättäjäksi, mutta onnellinen hän ei ole. Hän ei löydä kumppania, joka ymmärtäisi häntä. 

Kolmas kirje on Ecculle, ja siinä kerrotaan, että Cedi ja Nita ovat menneet naimisiin ja lapsikin on tulossa, mutta Cedi liehittelee edelleen naisia, jotka voisivat esiintyä hänen filmissään. Lucylla on koti-ikävä, mutta ei osaa päättää, pitäisikö todella muuttaa Helsinkiin. 

Eccu on jonkinlaisessa parantolassa, kirjeistä ei käy ilmi, mitä hoidetaan, mutta olettaisin, että kyseessä on sen verran voimakas masennus, että jotain oli pakko tehdä. Pitkä aika sairaalassa auttoi, ja Eccu tekee taas töitä, mutta arkaluontoisemman osan siitä salassa vaimoltaan. Eccu muuten näyttää ymmärtävän Lucyn luonnetta, mutta ei hänestä olisi ollut Lucyn kumppaniksi. Ei hän oikein pärjää Ainankaan miehenä. 

Kirjeet ovat kätevä tapa viedä tarinaa eteenpäin. Saamme katsauksen lähes kaikkien henkilöiden elämään. Viimeiset lukujakson kirjeet ovat Ivarin käsialaa. Hän kirjoittaa Henriettelle Tukholmaan. Ivarin kirjailijanura ei urkene, mutta mies vaikuttaa pettymyksestä huolimatta seesteiseltä. Hän pohtii vakavasti monenlaisia asioita, joista kirjoittaa myös Ecculle. 
 
 

Naisen logiikasta

Luettuani Askon kommentit naisen logiikasta minun oli pakko lukea Lucyn kirjeet uudestaan. Naisen logiikkaan sen paremmin puuttumatta myönnän, että Lucyn kirjeet ovat aika dramaattisia. Yritin muistella jotain 20-luvulla kirjoitettua kirjaa verratakseni tyyliä, mutta mieleeni ei tullut mitään, enkä jaksa kaivaa kirjoja tähän pihalle. (Kirjoitan ulkona.) Luin viime kesänä Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän, ja ainakin siinä tekstin tyyli alkoi jo varhaisessa vaiheessa rasittaa. Ah ja voi, ystäväiseni -tyyli ei ole minun makuuni, mutta tässä kirjassa se mielestäni palvelee mainiosti henkilökuvia. Kuten kaikkien kirjeiden tyyli. Allun kirjeet korjauksineen ovat yhtä kuvaavia kuin Lucyn ranskalaisine huudahduksineen ja huutomerkkeineen. 

Nykyään kirjoitetaan kirjeitä niin harvoin, että on vaikea senkin takia arvioida, onko Lucyn kirje enemmän aikansa tyyliä vai yleisesti naisen tyyliä. Olen ymmärtänyt, että chatti-maailmassa huutomerkit sun muut kuuluvat kaikkien teksteihin, ei vain tyttöjen. Itse en ole sähköpostikirjeissä enkä harvoissa kirjeissäkään yhtä kuvaileva kuin Lucy. Kirjeromaanien ongelma onkin usein siinä, että on vaikea uskoa kenenkään kirjoittavan niin laajasti. Tosin aikana ennen puhelinta ja internetiä muuta yhteydenpitovälinettä ei ollut ja aikaakin kirjeiden kirjoittamiseen oli kai eri tavalla. Mitenpä muuten kotiväki tietäisi, minkänäköistä Pariisissa on, jos sitä ei kirjeisiin kuvattaisi. Kameran tuntuu omistavan vain Eccu ja muut kamerakerhon miehet. Missähän vaiheessa kamerasta tuli joka naisen varuste? 

Lieneekö tämä pohdiskelu esimerkki naisen logiikasta, kun siirryin miettimään valokuvia. Nämä tekstit ovat toki tajunnanvirtaa, luen ne kerran kirjoitettuani ja korjaan vain kirjoitusvirheet ja pahimmat toistot. Lucyn kirjeissä on kuitenkin looginen kaari. Hän reagoi - aika vahvasti - Mickyn uutiseen. Tosin onhan hienoa, että toinenkin nainen ystäväporukasta on muuttanut omilleen. Lucy ei tiedä - aavistaneeko - Mickyn seksuaalista suuntautumista. Hänestä on hyvää vauhtia tulossa ympäristön silmissä vanhapiika, koska ei voi elää avoimesti kumppanin kanssa. Tosin ei kai ollut tavatonta, että kaksi "vanhaapiikaa" asui yhteisessä asunnossa. 

Sitten Lucy kuvailee ympäristöä. Jo ensimmäisellä lukukerralla minua viehätti sanasto: vislata, bentsiinihuurut, valoreklaamit ja olympialeikit. Minuakin kiinnostaisi olympialeikit sanan vastine alkuteoksessa. Olympialaisia käsitellään jonkin verran, vaikka Lucy ei varsinaisesti seuraa urheilua. Huvittavaa on, että puistopiknikin huvina ollut maraton tuo Lucyn eteen kuivakkaan helsinkiläisen urheilukauppiaan. 

Välillä juorutaan omien piirien asioista, ja Lucy paljastaa Tele Christidesille tekemänsä kepposen. Kirje on pitkä, ja lopun kommentti väsyneestä ranteesta voisi olla minun. Kun kirjoittaa harvoin, mielellään kehuskelee, miten rankkaa puuhaa se on. Näin saa vastaanottajan ehkä tuntemaan syyllisyyttä ja vastaamaan yhtä pitkällä kirjeellä. 

Micky on vastannut, ja Lucyn toisen kirjeen tyyli noudattelee ensimmäistä. Alun hurmio puuttuu, mutta eihän Mickyllä enää olekaan niin järisyttäviä uutisia. Toinen kirje kertaa muiden kirjeissään esittämiä uutisia ja kommentoi miehiä. Kirjeiden tyyli, mukaan lukien kolmas kirje, joka on Ecculle, tuntuu jokaisella lukukerralla lapsellisemmalta. Huudahdukset ja alleviivaukset sen tekevät. Myös ranskankielisten sanojen (jotka tällä kertaa onneksi ymmärrän) sekoittaminen tekstiin tuntuvat teennäisiltä. Tosin samalla tavallahan puhuu esim. Hercule Poirot ainakin tv-elokuvissa. Ehkäpä joku tosiaan on puhunut niin. Tätä kirjoittaessani olen lukenut kirjaa jo eteenpäin. Allun ja Lucyn suhteessa Lucyn ranskan käyttö oli yksi Allua ärsyttävä asia. 

 

Palautetta 

Asko Korpela: Ranskankielisten sanojen...

Asko: 
20070626
"Ehkäpä joku tosiaan on puhunut niin." Tosi mielenkiintoinen kysymys. Eipä ole itselleni juolahtanut mieleen ihmetellä onko tosiaan näin puhuttu. Poirothan ei ole mitään verrattuna venäläisiin klassikoihin, etenkin Tolstoihin, ranskaa melkein joka sivulla, nimenomaan repliikkeinä. Kai siis Venäjällä sillä tavoin todella puhuttiin eikä vain kirjoja kirjoitettu. Mielenkiintoista tässä on myös se, että ranskaa näin suuresti arvostettiin, vaikka Napoleonille annettiin kunnolla köniin. 
asko.korpela@nbl.fi

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Artimo ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070626 (20070626) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster