Minna Artimo
07 Kapina loppuu ja valkoinen terrori alkaa

Ivar Grandell kirjoittaa päiväkirjaansa tuoreeltaan vankien vapautuksesta. Hän on todistamassa myös Enokin ja Allun eroa, kun Enok viedään vankeuteen. Grandell tuntee myötätuntoa molempia osapuolia kohtaan, mutta näyttää kantavan eniten huolta kauppa-apulainen Blomqvist-parasta, joka on menettänyt vaimonsa ja nyt myös paattinsa. Grandell tietää saksalaistenkin sotilaiden tulleen ja sosieettirouvien haluavan esitellä tyttäriään näille.

 

Koston enkeli Mustan enkelin perässä

Cedi janoaa kostoa, mutta Eccu ei halua enää jatkaa. Hän lähtee mukaan kuitenkin, vaikka ei itsekään oikein tiedä, miksi. Cedin luettelemat punaisten kauhuteot eivät hänen mieltään käännä, vaan hän lähtee oikeastaan taas pakoon pimeyden tunnetta.

Eccun ei olisi pitänyt lähteä. Hän on aivan väärä mies teloituskomppaniaan. Tosin eihän teloittamisen pitäisi olla kenellekään sopivaa työtä, mutta esimerkiksi Cedin luonne ja kostonhalu näyttävät pitävän hänet järjissään keskellä kauheuksia. Eccu sen sijaan on romahtamisen partaalla.

Cediä - ja monia muitakin - ajaa kosto, eikä silmä silmästä edes riitä. Oikeudenkäynneissä tunnutaan ajavan muitakin kuin kapina-asioita. Kun Cedin kaltaiset saivat vallan, sai kuolemantuomion sekin nainen, joka oli "nenäkästä ja kevytkenkäistä sorttia ja synnyttänyt - - ilmoittamatta kenellekään lapsen isää". Jos renkejä ja työmiehiä ei tarvittaisi, ehkä suurin osa olisi voitukin tappaa.

Kohtaus Kumberlan torpalla on erityisen vastenmielinen. Cedi etsii Mustaa Enkeliä, eikä pysty pitämään itseään kurissa. Eccu on pelännyt ystäväänsä jo kauan, ja vaikka muut ilmoittavat lopettavansa tolkuttoman lahtaamisen, eivät hekään paljasta Mustan Enkelin etsintäretken tapahtumia. Musta Enkeli löytyy kuolleena ruumishuoneelta ja saa hautajaiset. Onko minulta mennyt ohi hänen tarinansa vai eikö sitä ole kerrottu. Mikä syy hänellä oli olla niin tunteeton vartijana ja toisaalta mikä syy oli hänen isäntäperheen pojalla järjestää hänelle arvokkaat hautajaiset?

 

Yli 30 000 kuollutta

Teloituksia ja vankileiriä käsittelevät kohdat saivat minut voimaan pahoin. Historiankirjan paljaat numerot eivät tunnu niin pahoilta, mutta kun joku kertoo ihmisen tarinan numeron takana, ei voi muuta kuin kauhistella ihmisten julmuutta. Täällä Kymenlaaksossa on viime vuosina kirjoitettu paljon ns. veripelloista, joista ei aikaisemmin ole juuri puhuttu, vain huhuttu. Vaikka ovat numerotkin kamalia. Jo aiemmin mainitsemani Jouko Vahtolan mukaan valkoisia kaatui n. 3300, punaisia vähintään 5300 ja saksalaisia 400. Punaisten väkivallan uhreina kuoli 1400 ja valkoisten 7200. Yli 75 000 punavangista kuoli leireillä 12 600. Kadonneita punaisia - eri tavalla kuolleita - oli 1800. Siis punaisella puolella surmansa sai 27 500, valkoisella n. 5000 ja muita 2000, eli yhteensä n. 34 300, mikä on Vahtolan mukaan runsas prosentti silloisesta väestöstä.

 

Elämä jatkuu

Ivar Grandell alkaa menettää elämänhalunsa, mikä ei toisaalta ole ihme. Piileskelystään huolimatta hän varmaan saa tietoja tapahtuneista. 14. luvussa kerrotaan niin kalsean toteavasti loppuvuoden tapahtumista ja samalla saamme yhteenvedon päähenkilöiden tähänastisesta kohtalosta: Kaikki ovat elossa. Ivar kirjoittaa edelleen päiväkirjaansa. Celi ja Eccu saavat muiden valkoisten tapaan yleisen armahduksen sodanjälkeisistä tekemisistään, Cedi on vänrikki, Eccua ei ylennetty. Enok ja Santeri - Allun isät - vapautuvat vankileiriltä. Seuraava kirja näyttää hyppäävän vuoteen 1922.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Artimo ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070421 (20070421) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster