Mukavaa olla taas mukanaPääsen vihdoin aloittamaan tämän Westöstä kirjoittamisen. Don Quijotehan jäi minulta väliin, mutta suunnittelen tulostavani kommenttinne ja ottavani ne ja (jo ostamani) paksut opukset kesälomalle mukaan. Pakkohan sekin järkäle on joskus lukea. Viime kesänä jouduin työni takia lukemaan sen verran monta "pakkopullakirjaa", että Cervantesin monimutkainen tyyli ei enää houkutellut. Westö on sen sijaan houkutellut siitä asti, kun olen lukenut ja kuullut kiittäviä arvioita tästä kirjasta. Odotushorisontissa siintää historian tulkintaa sukuromaanin muodossa Täällä Pohjantähden alla -trilogian hengessä. Kjell Westö on minulle suht uusi tuttavuus. Viime kesän luku-urakkaan kuului myös yksi Westö, aiemmin olin vain nähnyt Leijat Helsingin yllä -elokuvan. Nyt täytyy tunnustaa, että minun piti tarkastaa muistikirjasta, minkä Westön kirjan viime kesänä luin. (Se oli Lang.) Näyttää siltä, että vähän ja hitaasti on parempi vaihtoehto kuin paljon ja nopeasti. Huomasin nimittäin lukeneeni myös Ville Virtasen Menkää mielenhäiriöön -kirjan, enkä raflaavasta nimestä huolimatta muista siitäkään mitään. Nyt olisi ollut hyvä tilaisuus lukea kirja alkukielellä, mutta en haukkaa liian isoa palaa. Suomenkielinen oli sitä paitsi hyllyssämme valmiina: ostin sen joululahjaksi miehelleni, Helsingissä syntyneelle. Hän piti kirjasta, vaikka sanoikin sen välillä tuovan mieleen Kaari Utrion yksityiskohtaiset kuvaukset - erityisesti naisväen vaatteista. (Olemme kuunnelleet Utrion cd-kirjaa autossa: melkein kolmen tunnin mökkimatkat kerran viikossa aiheuttavat sen, että Kaari Utriotakin on kivempi kuunnella kuin radion soittolistoja. Harry Potteriakin on kuultu ja tällä hetkellä menossa on Juurakon Hulda-kuunnelma)
Horisontissa Helsingin maisemiaTulipa pitkä aloitus, mikä kertoo siitä, että olen kaivannut tätä lukupiiriin kirjoittamista. Mutta siis asiaan: Aloittaessani lukemisen kesken yo-koekiireitä meinasin lopettaa alkuunsa. Omistuskirjoitus vetäisi luun kurkkuun. Jos tämä kirja on slangia, niin eihän kotkalaistyttö ymmärrä puoliakaan. Onneksi varsinainen teksti on sujuvaa kerrontaa, ja "kalsaan skrubuun slepatutkin" tulivat miehen selittämänä selväksi. Pidän ainakin tässä vaiheessa Westön miljöökuvauksesta ja tavasta ottaa mukaan historian tapahtumat. Ensimmäisellä sivulla huomasin toki Vivanin palvelijanpuvun tarkan kuvauksen, mutta eipä minua epookki häiritse. On hauska lukea, miten Helsinki oli "pieni" vielä sata vuotta sitten. Samanlaisia kuvauksia keskustan ulkopuolisista, hurjista alueista kuten Punavuori ja Kamppi kertovat jo mainittu Kaari Utrio ja hauska dekkaristipari Kirsti Manninen ja Jaakko Raivio (?) viime vuosisadan vaihteeseen sijoittuvissa Helsinki-dekkareissaan. Ylipäätään parasta on tunnistaa ainakin paikannimet ja tapahtumat, kuten työväenpalatsin rakentaminen tai Fazerin makeistehdas. Taas huomaan, miten historiantunneilla opittu on unohtunut: Milloin se Schauman oikein ampui Bobrikovin? Onneksi "ensimmäisen kirjan" alussa on mainittu vuosiluvut. Lähestytään itsenäistymisvuotta, joten lukija tietää, mitä on tulossa. Musta Enok tietää myös, vaikka Vivan ja hänen uusi miehensä elävätkin mahdollisimman rauhallista elämää. Yhteiskunnan nopea taloudellinen kehitys konkretisoituu lähes yhdessä yössä: valot syttyvät huoneistoihin ja jopa ulkokäymälään. Nykyihmiselle ajatus taloyhtiön yhteisestä ulkokäymälästä on hurja, vaikka olen minäkin ulkohuussia käyttänyt. Äitini lapsuudenkodissa ei sisävessaa ollut, ennen kuin enoni remontoi talon isovanhempieni muutettua kerrostaloon.
Päähenkilöiden taustojaTarina alkaa vetävästi, luin kaksi lukua yhdellä istumalla. Toivon kuitenkin, että vauhti tästä hieman hidastuu: nyt mennään yli vuosikymmen yhdessä luvussa. Ensimmäisten lukujen perusteella päähenkilöitä ovat Allan "Allu" Kajander ja Eric "Eccu" Widing. Allu ja Eccu sointuvat niminä sen verran hyvin yhteen, että lukija uumoilee heidän kohtaavan vielä. Poikien erilainen tausta taannee sen, että kohtaamisesta ei tule sopusointuinen. Westö käy läpi mielestäni mainosti läpi Allun isän ja äidin taustat ja antaapa vielä ennakkoaavistuksen Allun kohtalosta. Allu syntyy tykkien paukkeessa, ja äidin enneunissa hän makaa "elottomana hallan panemalla ruohikolla". Myös Gylfen perheen Magnus-pojan kohtalon uumoilee olevan kurja: pää irti ruumiista, joka makaa liejuisella kadulla. Allu on palvelustyttö Vivanin - aika itsetietoisen ja vahvan - ja Mustan Enokin ainoa poika. Niinhän piti tietysti maalta kaupunkiin muuttaneelle palvelustytölle käydä, että hän lankesi ensimmäisen miehen pauloihin. Tosin kesäyön tunnelma ja vapauden illuusio ovat vieneet ja vievät mukanaan suomalaisia monessa polvessa, joten ei Vivania ole moittiminen. Enok on kiihkeä sielu, joka kokeilee ainakin ulkotyöläisen, lyhdynsytyttäjän, ahtaajan ja tiilenkantajan hommia ja osaa tapella, agitoida ja vieläpä kävellä nuoralla. Hän ei kykene antamaan Vivanille tämän kaipaamaa turvaa, vaikka yrittää. Pahempi olisi ollut saada avioton lapsi. Ero Vivanille ja Enokille kuitenkin tulee, j a luvun lopussa, avioeron ja uuden liiton ehkä kasvattamana, Enok ottaa murrosikää lähestyvän poikansa Sipooseen, jossa hän on kalastajana.
Lukupiirin vahvuusEnnen kuin lähetin tämän Askolle, luin teidän muiden kommentit ensimmäisestä luvusta. Taas muistin, mikä ilo on palata tekstiin ja lukea sitä uudelleen muiden lukijoiden kommenttien kera. Varsinkaan kiireinen lukija ei huomaa kaikkia mielenkiintoisia yksityiskohtia, puhuttamattakaan niistä huomioista, jotka perustuvat teidän tietoihinne ja lukeneisuuteenne. Erityiskiitos Pirjopäiville avioeroa koskevista huomautuksista. Niin nuori minäkin olen, että sivuutin eron täysin luonnollisena enkä ajatellut hetkeäkään, minkälainen prosessi se tuolloin on ollut.
PilkunviilaustaPirkko mainitsi, että jossakin katkelmassa välimerkitys on kunnossa. Paikoin niin näyttää olevankin, mutta paljon on sivulauseita ilman pilkkua. Olenkin sanonut opiskelijoilleni, että lukekaa kaunokirjallisuutta, mutta älkää ottako oppia niiden välimerkeistä. Taiteilijan vapaus ja kielen juohevuus lienevät tavanomaisimmat selitykset pilkkusääntöjen rikkomiselle, mutta joskus minua kyllä ihmetyttää, miksei virkkeitä voisi pilkuttaa sääntöjen mukaan. Osaan toki lukea ilman punakynää, joten lukupiiriläisten ei tarvitse pelätä tämän enempiä kielenhuoltosaarnoja. Katriina Savolaisen käännös vaikuttaa hyvältä, ja teidän muiden ansiosta pari outoa sanaa - ja jopa mökkireissumme varrella oleva Hinthaara-nimi - saivat selityksensä. Oletko Jouko lukenut Idols-tuomarina tunnetun Jone Nikulan selityksen nimelle kirjassa XXX, joka tekee aika karskia pilaa sellaisista paikannimistä, joihin liittyy huvittavia mielikuvia?
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070402 (20070402) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster