Jouko Kinnunen 
09 Tiedonjano ja taiteellisen ilmaisun etsintää

Mandi Salin on mielestäni sympaattinen hahmo, aidosti tiedonjanoa poteva ja uudesta tiedosta huumantuva nuoren Suomen toivo. On helppo samaistua häneen ja muistella omia lukioaikojani, jolloin joskus toisen luokan keväällä heräsin murrosiän hormonihöyryistä ja aloin opiskella tosissani. Olin aivan hullaantunut englannin kieleen ja päätin pyrkiä opiskelemaan kieliä. Innoittajanani oli Hykkylän yläasteen ja lukion viereisestä Käpylän kirjastosta löytämäni Tom Robbinsin kirja Even Cowgirls Get the Blues, eriskummallinen ja kiehtova kirja, ensimmäisiä englanniksi lukemiani kirjoja. Päätin lukiessani ruveta kääntämään sitä, mutta kesken jäi, oli sen verran vaikeaa tekstiä. Hain kuitenkin kahteen kertaan kääntäjänkoulutuslaitokseen Kouvolaan, mutta jäin varasijoille - onneksi kai. Turvauduin B-suunnitelmaan ja hain Kauppakorkeaan, ja sille tielle jäin. Joka tapauksessa on aivan mahtavaa, kun uusi kieli avautuu ja oppii nauttimaan sen sävyistä ja sanaleikeistä. En voi kehua osaavani yhtä monta kieltä kuin Asko (kui nka monta niitä mahtaakaan olla?), mutta tunnustaudun joka tapauksessa suureksi vieraiden kielten opiskelun ystäväksi. Tosin suhteeseeni kielten opiskeluun pätee sama kuin kalastukseen - olen enemmän innokas kuin taitava. Ja viime vuosina innossakin on ollut toivomisen varaa. 

Romaanin päähenkilöksi pikkuhiljaa hahmottuva Eccu Widing saa ateljeensa kukoistamaan, asiakkaat ovat tyytyväisiä, mutta kuvaaja etsii vielä omaa ilmaisuaan. Samalla saamme tutustua ateljeehen tarkan kuvauksen avulla. Lausuessaan hilpeässä hiprakassa Mandille englanninkielisen aforismin Eccu tulee samalla julkilausuneeksi varmaankin aika yleispätevän määritelmän taidevalokuvauksen tavoitteesta: kauneuden ikuistaminen sellaisena kuin se meidän unelmissamme näyttäytyy. Tähän määritelmään on hyvä palata myöhemmissä jaksoissa - ehdin jo lukea hieman etukäteen ja tiedän, että tällä taidekuvauksen manifestilla on eräänlainen tulevaa ounasteleva rooli. 

Ivar Grandell saa jälleen toimia selvännäkijänä ja perholamppuseurueen sosiaalisena - sosialistisena? - omatuntona, mutta hänen pohdiskelunsa punaisten liiallisen huonosta kohtelusta eivät saa hienostoseurueen myötätuntoa osakseen. 

Rurik Lilliehjelm saa luvan poistua näyttämöltä surun ja sydänkohtauksen murtamana kesken tennisottelun. Niinpä jätämme tulevien jaksojen näyttämön seuraavan sukupolven huomaan. 

 

Palautetta 

Asko Korpela: Kielten opiskelija

Asko: 
20070509		 Tosi mukava lukea hengenheimolaisen tekstiä. Enpä ole usein tällaista tavannut. Aivan selvästi aivan sama asenne kuin minulla - ja merkillisesti säilynyt koko elämän ajan. Minä menin juuri siitä syystä kauppakorkeakouluun: mahdollisuus opiskella käytännön kielitaitoa. Silloin ei kääntäjäkoulutusta ollut. Varmaan olisin sinne pyrkinyt, jos olisi ollut. Sama juttu: enemmän innokas kuin taitava. En kyllä missään nimessä huono oppilas ole kielissä ollut, päin vastoin. Mutta nyt tätä unkaria opiskellessa on erityisen selvästi käynyt ilmi, ettei se helpolla tule. Helpolla avautuneitakin on: ruotsi, ranska (tosi hyvän opetuksen ansiosta), italia, espanja ja sitten nyt vielä vanhana portugali, mutta hassulla tavalla rajoitetusti: en osaa edes ääntää, puhumisesta tai muusta tuottamisesta puhumattakaan, mutta luen täysin vaivattomasti, ihan naurattaa. Venäjää olen varmaan eniten opiskellut, eniten saanut (kyllä sentään englannin jälkeen) puheharjoitusta, into ei ikinä ole vähääkään laantunut. Kerrassaan mieluisa kieli. 
asko.korpela@nbl.fi

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Jouko Kinnunen ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070509 (20070509) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster