|
1910-luvun loppuvuosien kauhut ja kansakunnan pimeät vuodet jäivät lopulta taakse. On aika huisia ajatella, millaisia tragedioita sisällissota tosiaankin poiki, ja vielä niin lähellä nykypäivää. Nykyäänkin elänee vielä tuhansia ihmisiä, jotka kokivat nämä asiat henkilökohtaisesti. Tämä on ensimmäinen lukemani kaunokirjallinen romaani, jossa aihetta on käsitelty. Miten syvät juovat sisällissota mahtoikaan Suomen kansaan jättää. Omat sukulaiseni olivat ihan varmasti osa niitä sisällissodan punaisia heittopusseja, joille ei kovin hyvin mahtanut käydä. Toisaalta en tiedä sukuni kohtaloista juuri mitään, paitsi sen mitä kolmas serkkuni Pentti Jonninen, harrastajasukututkija, on esiin kaivanut. Hän ei muistaakseni kirjoittanut paljonkaan sisällissodan asioista. Täytynee tarkistaa asia.
Ehkä sisällissota oli kuitenkin tarpeen, jotta maastamme kehkeytyisi niinkin tasa-arvoinen kuin se on. Minun mielestäni meidän maassamme toteutuu rawlsilainen "mahdollisuuksien tasa-arvo" aika pitkälle. Ilman maksutonta koulutusjärjestelmäämme minustakaan ei varmasti koskaan olisi tullut kansantaloustieteen tohtoria, vaan ehkäpä paremminkin hanslankari, rekkakuski, merimies tai jotain vastaavaa. Niinpä minä olen kuluttanut samaa koulunpenkkiä varmaankin monen valkoisen "lahtarin" jälkeläisen kanssa vierivieressä, sen enempiä taustoja miettimättä. Se on mielestäni aika hyvä saavutus kansakunnaltamme. Mutta itse kirjaan: otin muutaman osion verran sapattivapaata lukemani kommentoinnista. Nyt ajattelin palata ruotuun. Henkilöhahmoja on tosiaankin aika paljon, mutta ne tuntuvat pysyvän aika hyvin hallussa. Mielestäni Ivar Grandell on mielenkiintoinen hahmo, hänen kauttaan linkittyy erillään elävät maailmat siten, että ne myös pääsevät kohtaamaan toisensa, ainakin jossain määrin. Muuten yhteydet ovat aika vähäisiä ja pintapuolisia. Ruotsikielinen Helsinki on kiehtovan outo, mutta ihailtavan kosmopoliittinen. Odotan lisää mielenkiintoisia kontrasteja, joita Ivarin hahmon avulla tekstiin loihditaan. Yksi kommentti pitää sanoa kieltolaista: kirjailija antaa ymmärtää, että kieltolain aikana olisi juotu enemmän kuin koskaan aiemmin. Koko Suomen tasolla tämä tuskin pitää paikkaansa. Muistan nähneeni alkoholitutkimuksen tilastoja, jossa arvioitiin alkoholin kulutuksen pudonneen murto-osaan kieltolakia edeltäneestä tasosta, mikä myös näkyi erilaisten alkoholin kulutuksen haittojen vähentymisenä. Tästä voinemme rakentaa aasinsiltaa nykyiseen huumekeskusteluun. Erilaisten huumeiden laillistaminen kohottaisi kulutusta vuorenvarmasti, ja lisäisi niistä syntyviä terveyshaittoja merkittävästi. Eli vaikka laittomuus luokin markkinat laittomille hyödykkeille, niiden saatavuus rajoittuu huomattavasti, mikä vähentää niiden aikaansaamia haittoja. 1920-luku tuo salakapakat, uudet tuotteet ja "Rectal-hammastahnan". Moni roolihahmo poistuu jo kuvioista tehtävänään kuolla johonkin aikakaudelle tyypilliseen tapaan niin kuin espanjantauti. Muistaneeko kukaan lukeneensa, paljonko se niitti suomalaisia? Mutta kaikkinensa tälle vuosikymmenelle on varattu kirkkaammat värit: kansakuntaakin verrataan villiin koskeen, joka aiotaan valjastaa tuottamaan hyvinvointia. Enok-hahmolle lie varattu jokin rooli tulevissa luvuissa, kun hän säilytti henkikultansa punavankin leirilläkin. Enokin paino vankileiriltä päästyään, runsaat neljäkymmentä kiloa, jäi mietityttämään. Kai vankeja sentään jollain tavoin ruokittiin? Mutta selvästikään ei riittävästi - miksi? Oliko aikomuksena saada vangit kuolemaan nälkään, vai johtuiko se yleisestä puutteesta? Kuka tietää lisää? Oman kaihoisan lisänsä tekstiin tuo se, että moni omasta lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta tuttu paikannimi vilahtaa tekstissä: Josafatin kalliot ja Kirstinkatu olivat temmellyskenttiäni 1980-luvun alkupuolella. En asunut aivan niiden lähistöllä, mutta parhaat ystäväni asuivat siellä. Itse asuin Harjutorilla sekä myöhemmin Itä-Pasilassa.
|
||
PalautettaPIRJOPÄIVI PIHLANTO: Alkoholin kulutus
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070508 (20070506) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster