Viimeinen pitkä nostalgiakesäKultalusikka suussa syntynyt Henning Lund ajelee juhannuksen kynnyksellä 1938 Helsingin keskustassa hulppealla Dictatorillaan, katsastaa HBL:n näyteikkunan, jossa selostetaan, miten Joe Louis pieksi Max Schmelingin Yankee Stadiumilla kahden erän jälkeen kuitaten siten Berliinin olympiakisoissa kokemansa häviön. Sitten Henning nauttii tukevan aamiaisen Sociksella, missä häntä palvelee rouva Noschis - muistan oikein hyvin tämän ystävällisen naishenkilön, joka johti taloa vielä 1950-luvulla viihdyttäessäni sekalaisella pianomusiikilla Sociksen baarissa Kansallisteatterin näyttelijöitä, mm. Tauno Paloa, ja muita yökyöpeleitä. Mutta Henningin ajatukset ovat Bässholmenissa, jonne hän on kutsunut perhoslamppujen nuorison - kaksitoista vuotta on kulunut edellisestä kerrasta - juhannusjuhliin ja uuden hulppean paviljongin vihkiäisiin. Saaren korkeimmalle kohdalle sijoitetun pyöreän ja korkean kivisen funkisrakennelman on piirtänyt seurueen kantajoukkoon kuuluva Toffe Ramsay. Talon valtavista näköalaikkunoista on upea näköala joka suuntaan. Suurta tanssilattiaa kiertää parvi, jonne on sijoitettu pikkupöytiä. - Samanlaisia pömpeleitä voi nähdä vielä tänäänkin Helsingin rannoilla, mieleen tulee hetimiten Kalastajatorppa. Henning on uhrannut hankkeelle pienen omaisuuden, koska ei halunnut tinkiä laadusta. Rakennuksen sisustus on kaikkea muuta kuin askeettista funktionalismia: seinät on peitetty voimakassävyisillä merihenkisillä maalauksilla, katossa roikkuu mielikuvituksellisia öljyvalaisimia, joista Henning käyttää nimitystä 'hommage à Opris'. Tanssipaviljongissa soittaa viikonloppuisin Helsinki Ramblers, riveissään täysinoppineet muusikot Pecka Luther ja Misja Rothmann, jotka kokeilivat siipiään Opriksen ammattilaisten rinnalla kun amerikkalaistyylinen rytmimusiikki rantautui Helsinkiin. Yhtyeen solistina esiintyy Miss Suomi -kilpailuun osal listunut karheaääninen Elsa Rosskin, pianistimme Misjan serkku, joka on opiskellut blues-laulun fraseerausta äänilevyiltä. Elsin bravuurinumeroihin kuuluu mm. Ain't Misbehavin', jonka Fats Waller sävelsi 45 minuutissa yhdessä työtoverinsa Andy Razafin kanssa jälkimmäisen vastatessa lyriikasta. - Tuleepa mieleen kotimainen kaksikkomme Reino Helismaa ja Toivo kärki, jotka yltivät parhaimpina hetkinään samanlaiseen suoritukseen, tosin musiikki taisi olla melko kaukana jazzista. Lucie on palannut maisemiin pitkähkön Pariisin vierailun jälkeen ja on taas täydessä iskussa. Kun trumpettivirtuoosi Pecka Luther puhaltelee 8-16 tahtia Mä oksalla ylimmällä -teemaa toisessa Elsan soolokappaleessa, You Rascal You, hän saa Lucien oitis kimppuunsa. - Westöltä muuten oivallinen veto, että Linsénin ikivihreää melodia toimii myös perinteisten jammaussitaattien rinnalla! Perhoslamppujen ystävät, kuten Henning heitä kutsuu, viihdyttävät itseään uudesti syntyneessä Opriksessa syvän nostalgisissa tunnelmissa koko loppukesän. The Original Helsingfors Sisters herätetään henkiin ja heidän esiintymisensä kohottaa kuulijat euforisiin sfääreihin. Säestävä orkesteri on oppinut synkoopit ja 'Bei Mir Bist Du Schön' svengaa kuin hirvi varsinkin sen jälkeen kun kappale näyttää venyvän ennätyksellisiin mittoihin. Sitten Westö kertoo jotain sellaista, mitä harvemmin tapahtuu esiintyville artisteille. Päättymättömältä tuntuva musiikki valuu vähitellen laulavien tyttäriemme selkäytimiin ja tietoisuus nykyhetkestä katoaa. Mennyt aika palaa kollektiivisesti heidän mieliinsä kuin joku ohjaisi heitä. Micki kokee uudelleen salaamansa rakastumisen Lucieen. Myös Maggien ja Nitan ajatukset kiertyvät Lucien ympärille. Lucie muistelee yhteistä ja ainoaa Allun kanssa viettämäänsä kesää ja tuntee tyytymättömyyttä kohtaloonsa. Kun vaimonsa esitystä paviljongin parvella seurannut Cedi sytyttää sikarin, Nita havaitsee miehensä läsnäolon ja alkaa pohtia, miksi on edelleenkin naimissa henkilön kanssa, joka raiskasi hänet Björknäsissä, jota ei ole ehkä koskaan rakastanut ja joka ei liioin rakasta häntä. - Aika erikoista! Monelta kokeneemmaltakin laulajalta olisivat sanat menneet sekaisin pelkän tunnekohun vuoksi. Valmistautuessaan ikimuistoiseen esiintymiseensä lauluyhtyeen taiteellinen johtaja, absoluuttisen sävelkorvan omaava Nita tiukkaa heiltä, mitä hänen lähettämilleen diskreeteille kuville on tapahtunut. Muut paitsi Lucie ilmoittavat hävittäneensä ne, eikä tämä tunnu lainkaan vaivaavan Lucieta, joka paheksuu vain sitä, että säädyllisyys menee aina elämän edelle. - Bässholmenia ei tietenkään löydy Tammisaaresta eikä muualtakaan lähitienoolta. Kun tapahtumat siirretään Helsingin ulkopuolelle, voi kirjailija huoleti kuvitella sellaiset puitteet, joissa nostalgiakesä saa optimaalisen huipennuksen.
Luottamuksellisia keskusteluitaLucie ja Henning vetäytyvät tupakalle paviljongin ulkopuolelle ikimuistoisen illan päätteeksi. Lucie sanoo tietävänsä, että Henning on rakentanut paviljongin Perhoslamppujen Ystävien suojapaikaksi, mitä Henning ei yritäkään kiistää. Lucien mielestä Henning haluaa myös säilöä heidät sinne sellaisina kuin he olivat joskus, mutta se on Lucien mielestä turhaa, sillä heidän aikansa on ohi, ja kun "soitto loppuu niin se loppuu, eikä ole mitään järkeä jäädä kuuntelemaan kaikua". - Tässä kohtaa Lucie ei taida olla aivan rehellinen, sillä hän on itse asiassa Henningin hengenheimolainen, joka toteaa vuorostaan, että he pakenivat jotain ja etsivät rakkautta sitä kuitenkaan löytämättä. Henning leimaa ihmisen kameleontiksi, joka pystyy esiintymään erilaisissa rooleissa tarpeen mukaan. Sitten hän avautuu ja kertoo ensimmäisestä ja ilmeisesti aidoimmasta rakkaudestaan, nuoresta tytöstä, joka petti hänet ja joka teki hänestä tunteettoman kyynikon. Tytön nimi oli Johanna ja siksi Henningin kaikilla veneillä on sama nimi. Henn ing ei ole siis koskaan päässyt eroon nuoruuden muistostaan.
Valkea kaupunki uinuu yössäWestö herkistyy vielä kuvailemaan, miltä luminen Helsingin silhuetti näytti jouluna 1938 yöllisessä valaistuksessa. Hän nousee ikään kuin siivilleen nähdäkseen paremmin koko Helsingin niemen monumentaalisine vanhoine ja uusine rakennuksineen ja horisonttiin katoavan eri suuntiin risteilevän katujen verkoston. Siis vihdoinkin rakkaudentunnustus päähenkilölle! Mutta Westö jättää armeliaasti sanomatta, että rakas kotikaupunkimme joutuu jo vuoden kuluttua odottamattoman ja säälimättömän hyökkäyksen kohteeksi, joka tuhoaa paljon sitä, mitä ahkerat kädet ovat edeltävinä vuosikymmeninä rakentaneet.
Coda IJotta Vivanin enneuni kävisi toteen, meille kerrotaan vielä yksi surullinen tarina, joka on johdonmukaista jatkoa sille, mitä on jo tapahtunut. Allu osallistui talvisodan ihmeen synnyttämiseen, mutta jatkosota on hänelle liikaa, kuten monelle muulle vasemmistolaisesti ajattelevalle. Hän onnistuu piileskelemään viranomaisia pari vuotta kunnes joutuu kiinni ja tuomitaan sotilaskarkurina kuolemaan. Lucie yrittää viime hetkessä pelastaa entisen rakastettunsa teloitukselta lähettämällä Cedin ja Henningin Ouluun, jonne Allu oli siirretty kohtaloaan odottamaan. Mutta verkkaisesti sujuneen junamatkan jälkeen miehet toteavat olevansa myöhässä. He löytävät Allun hallan panemalta niityltä metsän reunasta katse särkyneenä ja kellastunut koivunlehti takertuneena kalpeaan poskeen. - Noihin aikoihin oleskelin Ruotsissa veljeni kanssa sotalapsena, kun kotimaassa ruoka uhkasi loppua kesken ja vanhempani pelkäsivät pahinta; tuosta kokemuksesta olen kirjoittanut erillisen muisteluksen på svenska, kotiin paluu paljasti karmealla tavalla, millä tolalla asiat olivat silloin Suomessa. Näistä asemista ja tunnelmista heidän on monien muiden väsyneiden ja turhautuneiden miesten tavoin aloitettava Suomen jälleenrakentaminen. Mutta siinä vaiheessa he eivät vielä tienneet, mikä heitä odotti. Itsenäisyys oli rakennettava uudelleen. Kansaa odotti urakka, jossa armoa ei annettu. Ehkä on turha syyttää sodan kokenutta sukupolvea siitä, että maahamme syntyi sellainen suurten ikäluokkien parvi, joka on joutunut hakemaan itselleen uuden identiteetin, koska heidän vanhemmillaan sattui olemaan muita kiireitä.
Coda IILukukokemus on ollut mieliin painuva. Lähdin leikkiin kiinnostuneena kotikaupunkini historiasta, josta ei ole kovin paljon kirjoitettu ainakaan tässä tyylilajissa. Innostuin kirjasta sen vuoksi, että joku on nähnyt näin paljon vaivaa ja on pyrkinyt kuvaamaan Helsingin kehitystä tavallisen ihmisen, kaupunkilaisen näkökulmasta. Olin utelias näkemään, missä kohtaa kirjan kerronta kohtaa omat kokemukseni ja omat muistoni. Yllättävän paljon löytyy tuttua, johon voi tarttua. Jotkut asiat muistan toisin, mutta se ei kirjan arvoa sinänsä vähennä. Faktan ja fiktion sekoittaminen tuntuu nykykirjallisuudessamme olevan muotia, ja sitähän Westökin harrastaa täysin rinnoin. En ole aivan vakuuttunut siitä, että Helsingin historia on mielenkiintoisempi, jos siitä tehdään legendoja tai oleellisista asioista vaietaan. Avainromaani olisi ollut ehkä oikempi ratkaisu. Välillä tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi mennyt yli siitä, missä aita on matalin. Monta dramaattista vaihetta Helsingin ja koko maan historiassa harpataan yli. Kieltolaki kuitataan varsin viihteellisellä käsittelyllä. Kuningasseikkailusta ei kirjoiteta riviäkään. Kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelu jätetään huomiotta. Suomella näyttää Westön mukaan olevan vain yksi kulttuurikanava Eurooppaan ja se on Pariisi. Tulenkantajat ohitetaan. IKL ja AKS ovat ilmeisesti niin kielisidonnaisia asioita, ettei Westöllä saanut niistä mitään irti. Mutta yhden ihmisen kapasiteetti on rajallinen, varsinkin kun kustantaja hengittää koko ajan niskaan ison potin toivossa. Mielenkiintoinen yritys joka tapauksessa!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070730 (20070730) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster