Mitä yksi kirje voi saada aikaanEccun öiset painajaiset ovat muuttuvat yhä abstraktimmiksi ja ahdistavimmiksi. Niitä hallitsee jokin suunnaton, voitontahtoinen ja muodoton hahmo, eräänlainen kaikkivaltias totaliteetti, jonka kanssa ei voi keskustella eikä kiistellä, joka ottaa haltuunsa koko hänen unimaailmansa, paisuen kaikkien aikojen pimeydeksi, ahmien nälkäänsä kaiken, hänet pieniksi kappaleiksi jauhaen ja murskaten, suunnatonta kipua ja tuskaa tuottaen, jättäen jälkeensä ammottavan tyhjyyden tunteen. - Näin Eccu kokee alitajunnassaan Euroopan yllä leijailevan uhan ja yleisesti vallalla olevan epävarmuuden, joka vain vahvistaa hänen omaa epävarmuuttaan, syventää hänen henkilökohtaista pimeyttään ja saa hänet tuntemaan itsensä häviävän pieneksi tomuhiukkaseksi.Erään tuskaisen yön jälkeen Eccu herää jälleen kaupungin arkeen. Siivousparvekkeilta kuuluu pauketta ja pihalaulajan ääni kaikuu kivisistä seinistä. Laulajan edessä on hattu, johon talon asukkaat voivat heittää kolikoita. Eccu ei kuitenkaan heitä ropoaan laulajalle, jonka tämä varmaankin ansaitsisi, sillä yöllinen painajainen soi edelleen hänen korvissaan. - Westön kuvaamalla tavalla kerrostalon asukkaat tuskin laulajaa palkitsivat. Suoritushan olisi edellyttänyt heiltä yli-inhimillistä tarkkuutta. Sen sijaan he käärivät roponsa paperinpaloihin ja heittivät ne ikkunoista pihalle, josta taiteilija keräsi ne pihan innokkaiden lasten avustamana. Näin tapahtui ainakin muinaisessa Kruunuhaassa, jossa asuimme 40-luvulla. Moni pihalaulajista olisi menestynyt loistavasti paremmillakin estradeilla, ellei joku raajoista, jalka tai käsi, olisi puuttunut. Eccu avaa ikkunan ja kuulee posetiivarin aiheuttaman metelin - näin hän kokee sympaattisen, mutta epävireisen mekaanisen soittopelin äänet päänsään, jossa hilpeät kuparisepät pitävät keskeytymättömiä orgioitaan. Runeberginkadun vähäinen liikennekin tuntuu ärsyttävältä. Eccu avaa Gambina-pullon, juo kaksi piripintaista lasillista tätä väkevää viiniä ja oksentaa saman tien kaiken - hänen tavanomainen aamurituaalinsa öisten painajaisten jälkeen! Mutta sitten tapahtuu ihme. Postiluukku kolahtaa. Ovimatolle tipahtaa
kirje. Eccu avaa sen välittömästi, sillä hän tunnistaa
käsialasta kirjoittajan Ainaksi, entiseksi vaimokseen. Aina on huolissaan
Stistä, heidän yhteisestä lapsestaan Stig-Olofista, joka
käy biologisen isänsä toivomuksesta Saksalaista koulua -
onhan Stissä jokin pisara saksalaista verta. Kirje vaikuttaa antabuksen
tavoin. Eccu panee viinipullon pois. Hän ei ole tavannut Stitä
moneen vuoteen. Nyt hänelle tarjoutuu nähtävästi tilaisuus
tehdä jotain poikansa hyväksi.
Saksalaisen koulun uudet tuuletAina kuvaa kirjeessään Saksalaisessa koulussa tapahtuvia muutoksia. Opettajat ovat vaihtuneet viime aikoina yhtenään. Tulokkaat viljelevät tarmokkaasti kansallissosialistisia aatteita. Oppilaiden vähemmistönä olevat Saksan kansalaiset käyttävät Hitler Jugendin ruskeita univormuja. Enemmistö, joukossa myös joku juutalainen, ei kuitenkaan propagandavyörytykseen alistu, vaan on alkanut protestoida. Sti on saanut Saksan uutta historiaa opettavalta maisteri Geieriltä vihkosen, johon on kirjattava oma sukutausta usean polven ajalta. Kätkettynä tarkoituksena on Ainan mukaan poimia oppilasjoukosta yksilöt, joilla on juutalaisia esivanhempia - juutalaisvainothan ovat Saksassa täydessä vauhdissa ja Suomessakin varaudutaan pahimpaan. Vihko oli alun perin tarkoitus jakaa vain Saksan kansalaisille, mutta myös Sti sai sen, koska herra Geier luulee häntä saksalaiseksi.- Tuntuu uskomattomalta, että kyseisessä koulussa olisi vielä Nürnbergin lakien antamisen jälkeen ollut juutalaisiksi tunnistettavia oppilaita. Näin meille kuitenkin Westö vakuuttaa. Aina pyytää omasta ja miehensä Henrikin puolesta sujuvaa saksaa puhuvaa Eccua ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin ja torjumaan natsipropagandan levityksen koulussa. Eccun tulisi ottaa yhteyttä koulun rehtoriin, tohtori Metzleriin, joka on Ainan mukaan kunnian mies. Eccu ottaa haasteen vastaan, sillä hänkin on tullut siihen johtopäätökseen, että jotain on vialla Saksassa, jota runtelee jokin hirvittävä tauti ja jonka johdossa on muuan herra Pemsel (= vessanpönttöharja!), kuten maanpakoon lähteneet taiteilijat häntä nimittävät. Eccu asettaa ehdoksi toimeen ryhtymiselleen sen, että saa taas tavata poikansa. Eccun kohtaaminen rehtori Metzlerin kanssa sujuu mitä ystävällisimmissä merkeissä. Metzler jopa tunnistaa, tosin pienen epäröinnin jälkeen, Eccun valokuvaajaksi, joka oli ottanut hänestä erinomaisen muotokuvan kymmenisen vuotta sitten - Metzlerin havaintokyky on uskomattoman terävä, kun ottaa huomioon, miten elämä on Eccua muotoillut. Ehkä Eccu antoi rehtorille jonkin ratkaisevan vihjeen, joka johti tämän oikeille jäljille. Westö ei paljasta, miten ylitsevuotavan kohtelias Eccu asiansa esitti, mutta jotain hän kuitenkin saa sanotuksi, koska rehtori puolustaa koulun uusia opettajia, eikä myönnä, että opetuksessa olisi jotain vikaa. Kumpikin on äärimmäisen varovainen sanoissaan. Tapaaminen huipentuu parodiaksi, jossa saksalaiseen tapakulttuuriin kuuluva sinnikäs herroittelu ja loputtomat anteeksipyynnöt laimentavat keskustelun latteaksi tyhjän jauhamiseksi. Sen verran herra Metzler antaa periksi, että hän lupaa ottaa asian puheeksi herra Geierin kanssa heti kun aika antaa myöten. Eccu tuntee saaneensa otteen elämästään. Hän kirjoittaa Ainalle kirjeen ja kertoo, miten tapaaminen rehtorin kanssa sujui. Hän alkaa huolehtia ulkoasustaan, lopettaa alkoholin käytön ja lainaa isältään rahaa siistien vaatteiden ostoon. Hän muistaa poikaansa jouluna, hankkii puhelimen asuntoonsa ja tekee yllätysvierailuja vanhojen ystäviensä luo. Valokuvaus kiinnostaa jälleen häntä ja hän hankkii isänsä rahoilla upouuden Rolleiflex-kameran. Työtilaisuuksiakin alkaa ilmaantua ja hän lupaa maksaa korkojen kanssa takaisin isältä saamansa lainat. Hän seuraa ajankohtaisia tapahtumia ja havaitsee hämmästyksekseen, etteivät suinkaan kaikki hänen ystävänsä inhoa Hitleriä. Jopa Cedi selittelee Führerin tekosia parhain päin. - Westön kuvaus pätee myös ajankohdan suomenkieliseen väestöön, jossa natsisympatiat ilmenivät melkoisina ylilyönteinä. Jopa oma vitivalkoinen isäni hurahti siinä määrin, että kasvatti itselleen samanlaisen huuliparran kuin Saksan diktaattori. Äitini vaatimuksesta hän joutui kuitenkin poistamaan komistuksensa. Eccu menee tapaamaan tohtori Metzleriä toisen kerran, sen jälkeen
kun Aina on valittanut, että maisteri Geierin historian opetus on
suistunut täysin raiteiltaan. Rehtori myöntää tällä
kertaa, että Eccun syytökset pitävät paikkansa, mutta
hän ei voi tehdä asialle mitään, koska hänet on
syrjäytetty. Ilmeisesti keskustelu herra Geierin kanssa on vaikuttanut
ratkaisevasti rehtorin statuksen murenemiseen. Rehtori suositteleekin,
että Stig-Olof otetaan pois Saksalaisesta koulusta.
Finale miseriosoKun Sti on siirretty ruotsinkieliseen normaalilyseoon, hän käy äitinsä kehotuksesta kiittämässä isäänsä koulun vaihdosta ja viimevuotisista joululahjoista. Myönteisesti yllättynyt Eccu toteaa poikansa kasvaneen ja muistaa tämän täyttävän kohta neljätoista vuotta. Murrosikäinen Sti on perinyt hintelän ruumiinrakenteen äidiltään Ainalta, mutta luonteensa isältään. Eccu yrittää turhaan saada poikaansa avautumaan. Edes lämmin maito ja tuore laskiaispulla ei tehoa umpimieliseen Stihin. Eccu ymmärtää turhien yritysten jälkeen, että syy pojan varautuneeseen käytökseen piilee hänessä itsessään, Eccu Widingissä. Sti häpeää epäonnistunutta isäänsä eikä olisi tullut tapaamaan tätä ilman äitinsä nimenomaista kehotusta.Stin kohtaamisen aiheuttama pettymys murtaa Eccun itsehillinnän ja hän alkaa taas juoda kaikessa hiljaisuudessa. Eccu purkaa yksinäisyyttään kirjeeseen, jota hän ryhtyy kirjoittamaan Stille. Hän haluaisi kertoa pojalleen perheensä taakasta, elämänhalua ja luomisvoimaa jäytävistä sitoumuksista, jotka ovat siirtyneet rasituksena sukupolvelta toiselle. Eccu, joka on perimmältään epäanalyyttinen vaistoihminen, ei kuitenkaan pysty kokoamaan ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja kirje jää useiden turhien yritysten jälkeen kesken. Eräänä aurinkoisena maaliskuun iltapäivänä
Eccu kohtaa vihdoin kohtalonsa. Hän on nauttinut viinaa ja on tavanomaisen
itsesäälin vallassa. Hän päättää lähteä
Taivallahdelle hiihtelemään ja seuraa samaa reittiä, jota
hän käytti paetessaan Helsingistä Sigurdsiin. Mutta leuto
sää on pehmittänyt meren jään, joka pettää
Eccun suksien alla Käärmeluotojen kohdalla. Eccu vajoaa matalaan
veteen ja hukkuu ennen kuin lähistöllä olevat ehtivät
apuun.
Vähemmän kunniakas jälkinäytösNita näkee Eccun asunnossa Stille tarkoitetun keskeneräisen kirjeen ja luovuttaa sen Ainalle, joka ei kuitenkaan anna sitä koskaan pojalleen. Nita löytää muutakin, joukon vanhoja valokuvia ja negatiiveja, joissa tutut ja vähemmän tutut daamit poseeraavat alastomina tai puolialastomina aistillisissa asennoissa Lucien vetäessä tietenkin pisimmän korren.Ensijärkytyksestä toivuttuaan Nita päättää jättää valokuvien kohtalon aviopuolisonsa ratkaistavaksi, mutta poistaa sitä ennen joukosta raflaavimmat Lucien, Maggien ja Mickin kuvat. Nita varoittaa heitä ensin lyhyellä kirjeellä, mitä tuleman pitää. Sitten hän postittaa kuvat kirjattuina lähetyksinä kaksinkertaisiin kuoriin pakattuina. Hän muistaa erityisesti paheksua Lucielle tästä otettuja rohkeita asetelmia. Cedi ei epäröi hetkeäkään päättäessään kutsua kotiinsa Merikatu 1:een mallien aviopuolisot ja miespuoliset lähisukulaiset. Hänhän ei aikaisemminkaan arvostanut Eccun tutkielmia, joita hän piti pelkkinä tuhmina postikortteina, joissa on vain ohut taiteellinen pintasilaus. Nyt, ratkaisun hetkellä, hänen mieleensä palautuu hänen ja Eccun käynti Tukholmassa, kun he tutustuivat von Baehlen veljesten diskreetteihin naistutkielmiin. Cedin päätöstä lujittaa myös Eccun oma vähättelevä lausahdus: "olin pelkkää quatschia, yritin varastaa kauneutta muilta kun en osannut luoda sitä itse". - Suurin osa valokuvaajista voisi allekirjoittaa tämän tunnustuksen vielä tänäkin päivänä. Merikadun patriisiasunnon tupakkahuoneeseen kokoontunut miesjoukko tutustuu
perusteellisesti esille pantuun kuohuttavaan aineistoon. Miesten reaktiot
vaihtelivat laidasta laitaan, mutta äänestyksen jälkeen
sovitaan, että kuvat ja negatiivit hävitetään. Kaksi
herroista olisi tosin halunnut säilyttää kuvat muistoina
eräästä aikakaudesta.
Ivar sukeltaa historiaan ja kokee resignaationEccun sielunveli Ivar intoutuu hautajaisten jälkeen lukemaan vanhoja muistiinpanojaan, joihin on dokumentoitu hänen lähipiirinsä historia. Mitään uutta ei niistä paljastu - Westö tyytyy referoimaan omaa tekstiään, joka on lukijalle ennestään tuttua. Perhoslamppujen sukupolvi oli parikymppinen vuoden 1922 keväällä, kun Ivarin muistiinpanot alkavat. Lucie näyttelee niissä luonnollisesti pääosaa, mutta löytyy myös havaintoja Eccusta, jonka itsetuhoiset luonteenpiirteet ilmenivät jo varhain, ja Cedin asteittainen muuntuminen julmaksi teloituspartion johtajaksi selostetaan tarkkaan. Suurimman huomion osakseen saa kuitenkin Henriette, joka ilmestyi Ivarin elämään kuin varkain juuri samana keväänä.Kun Eccu reagoi aikakauden pimeisiin piirteisiin näkemällä painajaisia, niin Ivar vain teroittaa kynäänsä. Hän radikalisoituu siinä määrin, ettei hänen palvelujaan enää haluta käyttää. Hän on Espanjan tasavaltalaisten puolella ja suorastaan vihaa generalissimus Francoa. Hänen pessimistisissä tulevaisuudenkuvissaan on häivähdys Olavi Paavolaista. Hän saa porttikiellon HBL:ään ja Svenska Presseniin, siirtyy avustamaan liberaali- ja vasemmistolehtiä ja saa hyvän syyn tuomita vanha ystävänsä ja kiistakumppaninsa Svenska Pressenin päätoimittaja Fred Ahlroos veljeilystä fasistien kanssa. Ivar keskittyy laatimaan suurta synteesiä aikakaudesta lähtökohtanaan vakaa usko sosialismiin, jonka taustalla ovat hänen mukaansa ihmisten jaloimmat vaikuttimet. Hän saa uutta puhtia riveihinsä löydettyään vuonna 1915 kirjoittamansa tunteikkaan kuvauksen rauta- ja terästyöläisen arjesta. Hän marssittaa esiin kaikki kotijumalansa Nietzschestä Georg Boldtiin ja saa tekstin hehkumaan uskontunnustuksen lailla vuorisaarnan eetosta tavoittaen. Kun Ivar urakkansa päätteeksi mutustelee tyytyväisenä iltapalaa Henrietten kanssa ja kertoo uusista artikkeli-ideoista, Henriette palauttaa miehensä maan pinnalle toteamalla, "Sinä ja sinun ikuinen politiikkasi, olet parantumaton tollo, mutta senhän sinä jo tiedät." - Westön oma ideologia, Leben und leben lassen, tulee tällä kertaa esiin Henrietten suulla eli kaikki se mitä Ivar puuhaa onkin tulkittava vain kevyeksi iltapalaksi!
|
||||||||||
PalautettaAsko Korpela: Onko muka näin?
Auvo Sarmanto: Westön ongelmallinen alter ego
Asko Korpela: Emmä nyt oikein tiedä
Auvo Sarmanto: Voiko liberaali olla reppana?
Asko Korpela: Kyllä aika tappi pitää olla
|
||||||||||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070722 (20070719) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster