Jazzia vaiko humppaa?Helsingin ravintolaelämä on 1920-luvun lopulla ajautunut voimakkaaseen murrosvaiheeseen Opriksen menetettyä ehdottoman johtoasemansa, kun Aurora Premier Brass Band hajosi ja suurin osa soittajistosta palasi kotimaahansa ja kun Monsieur François orkestereineen sai paremman pestin Seurahuoneelta. Suomeen jääneet Timmy ja Theo ja ravintoloiden tanssiyhtyeet kilpailevat heistä. Aloitteleva pianisti Misja Rothmann ja kornetistikokelas Pecka Luther ovat vastoinkäymisestään huolimatta jääneet koukkuun ja seuraavat mestareitaan ja mentoreitaan kaikkialle, missä nämä esiintyvät. Sitkeän harjoittelun ansiosta poikien soittotaito on kehittynyt parissa vuodessa niin paljon, että he pääsevät samoille lavoille Theon ja Timmyn kanssa. Jotain ratkaisevaa puutuu kuitenkin heidän soitostaan. Ei auta, vaikka he ymmärtävät, mikä on back-beat ja mitä tarkoittaa off-beat. Heidän soittonsa on hengetöntä. Theo suosittelee viimeisenä keinona pojille vanhaa konstia. "Teidän on jätettävä kaikki muu, vain suljettava silmänne ja kuvite ltava että katsotte unelmienne naista". Siten Theo vielä korostaa, että soittaessa paino on pantava kakkoselle ja neloselle. Pojat pannaan kypsyyskokeeseen ravintola Palladiumissa. Yleisön joukossa on mm. Theon vaimo Maggie ja Lucie, jotka pojat valitsevat Theon yllätykseksi unelmiensa naisiksi. Elämänsä kukoistuksessa hehkuvat daamit saavat poikien hormonit hyrräämään ja soittoon tulee pehmeyttä ja ilmeisesti myös rytmistä kimmoisuutta. Voi vain kuvitella, että pojat tunsivat vihdoinkin musiikin kokonaisvaltaisesti koko kropassaan. Mutta on silti syytä epäillä, että orkesteri olisi soittanut aitoa jazzia, vaikka tätä termiä käytettiin Suomessa viime vuosisadan alussa kaikesta maahamme rantautuneesta tanssimusiikista. - Siis mitä musiikkia Theo ja kumppanit soittivat Palladiumissa? - Back beat ryyditti jo saksalaista polkkaa ja off beat on edelleenkin oleellinen osa argentiinalaista tangoa. Legendaarisessa Viljo Vesterisen Säkkijärven polkassa back beatistä huolehtii pehmeä-ääninen komppikitara. Off beatin suomalainen legenda on Eino Grön, joka saattaa olla tahdinkin jäljessä säestävää orkesteria. Jazz ei todellakaan tule ensimmäisenä mieleen kuunneltaessa polkkaa tai tangoa. Jazzin ydin onkin improvisointiin perustuvassa bluesissa, jonka vaikutus kuului ensimmäisenä New Orleans'issa esiintyneiden puhallinorkestereiden soitossa jo 1800-luvun lopulla. Itseoppineet mustat muusikot toivat sotilassoittokuntien kaavamaisten melodioiden ja rytmien tilalle afrikkalaisen synkopoidun sykkeen ja gospelin riemun ja melankolian. Yhdysvalloissa, kansojen ja kulttuurien sulatusuunissa näistä aineksista kehittyi vaiheittain jotain, joka on aikojen kuluessa muuttunut ja mukautunut ympäristöönsä. Monimuotoinen jazz on eri aikoina ollut joko rytmisellä pianolla ryyditettyä ragtimea, vaskivoittoista dixi elandia, suurten orkestereiden pehmeää saksofonisaundia, pienryhmien hektistä bepop'ia tai nykymusiikin keinoilla höystettyä vapaata improvisointia. - Euroopassa jazz saattaa olla wieniläis-klassillista à la Friedrich Gulda tai perustua Lapin joikuihin tai ruotsalaisiin kansanlauluihin. Jazzin avantgardea edustaa mielestäni parhaimmillaan Duke Ellingtonin, Charles Mingusin ja Max Roachin jo vuonna 1962 levyttämä Money Jungle. Se on musiikkia, jota allekirjoittanutkin diggaa. - Heikki-veljelläni on tapana sanoa, ettei jazz oikeastaan koskaan tullutkaan Suomeen, periluterilaiseen yhdestä puusta veistettyyn maahan, jossa kaikki laahustavat samassa tahdissa. - Ajankohdan huomioon ottaen veikkaan, että helsinkiläisissä ravintoloissa soitettiin 1920-luvulla eräänlaista dixilandin ja saksalaisperäisen salonkimusiikin sekoitusta eli - nykykielellä sanottuna - humppaa. Helsingissä tanssittiin muodikasta Charlestonia, jolle orkestereiden takapotkuinen musiikki antoi hyvän tuen. Louis Armstrongin uraa uurtaneet Hot Five ja Hot Seven -levytykset tehtiin 1925-27 ja kesti vuosia, ennen kuin niiden vaikutus alkoi tuntua laajemmin. Theon ja Timmyn tausta on melko varmasti dixielandissä ja he olivat mahdollisesti olleet mukana suurten orkestereiden ensimmäisissä swing-kokeiluissa. Mutta swingin varsinainen kulta-aikahan on 1930-luvulla. Cabaret Fenniassa Helsingissä esiintyi vielä 50-luvulla 30-luvun mallin mukainen Monsieur Riksin johtama iso orkesteri, jossa allekirjoittaneellakin oli mahdollisuus kokeilla siipiään Misja Rotthmanin jalanjälkiä seuraten. Orkesterin riveissä oli aitoja jazzmiehiä, mm. saksofonistit Antero Stenberg ja Kalle alias Kaarlo Kaartinen. - Ikään kuin peräkaneetiksi edelliseen: kaksi netistä löytämääni määritelmää, jotka edustavat Suomessa yleisesti vallalla olevia käsityksiä. "Svengi" on se mukaansa tempaava voima, joka panee kuulijan jalan vastustamattomasti naputtamaan musiikin tahdissa ja pään nyökkäilemään hieman typerän näköisesti. Svengin tunne syntyy, kun improvisoivan solistin melodian rytmi poikkeaa hiuksenhienosti säestävän komppiryhmän rytmeistä. Solisti ikään kuin leijailee vapaasti allaan risteilevien rytmien varassa. Svengi on ilmiö, jonka voi tuntea, mutta joka on vaikea tallentaa nuottikirjoituksella. "Soolo" on yksittäinen muusikon improvisoima soitto-osuus. Jazzin konserttikäyttäytymiseen ovat kuuluneet onnistuneen soolosuorituksen jälkeen annettavat taputukset, mihin muusikko vastaa kumarrellen. Soolot ovat harvoin kokonaan improvisoituja, vaikka jazzin myyttien mukaan jazzin suurmiehet pystyivät joka ilta improvisoimaan uusia ja tuoreita sooloja. Ne ovat pikemminkin muunnelmia teemasta, joiden muotoutumiseen vaikuttavat sävellyksen rakenne ja soinnut, muusikon aikaisemmat soolot ja soittokokemukset sekä tietenkin tyylin vakiintuneet perinteet.
Eccun alamäki jatkuuEccun vaimo Aina oli vihdoin jättänyt miehensä, joka on asuu nyt yksin Kulosaaren huvilassaan. Kalevankadun ateljeekaan ei enää inspiroi suurta suosiota nauttinutta mestarikuvaajaa. Hän on luopunut diskreetistä muotokuvabisneksestään ja ottaa vastaan ainoastaan säädyllisiä asiakkaita. Hänen iltansa kuluivat ravintoloissa joko yksin tai vanhojen kavereiden kanssa. Henning Lundin afäärit sujuvat hyvin ja hänellä on varaa maksaa kroonisessa rahapulassa olevan Eccun viuluja. Cedi yrittää turhaan puhua järkeä Ecculle saamatta vastakaikua. Uudestaan isäksi tullut Cedi on muuttunut nuhteettomaksi aviomieheksi eikä enää haaveile uusien elokuvien tekemisestä. Mutta politiikka kiinnostaa jälleen, sillä hän näkee punaisen vaaran uhkaavan Suomea. Lucie liittyy Eccun pelastajiin ja ajaa eräänä aamupäivänä Jordan kuutosellaan Kulosaareen, missä krapulainen Eccu yrittää aloittaa uutta päivää. Ilmenee, että Eccua riivaa jälleen taipumus pimeyteen. Hän ei tunnu voivan mitään tälle äidiltään perimäänsä ominaisuuteen. Lucie yllättää Eccun ja suosittelee tälle ikään kuin viimeisenä oljenkortena Jumalan puoleen kääntymistä. Kyyninen Eccu jättää kaikesta päättäen Lucien ehdotuksen omaan arvoonsa. Eccu törmää eräänä sateisena päivänä Mandiin, entiseen apulaiseensa. Käy ilmi, että Mandi on purkanut kihlauksensa ja on muuttanut asumaan "Pikku-Naantaliin" Pitkänsillan kupeeseen osoitteeseen Unioninkatu 45. Talojärkäle oli valmistunut juuri noihin aikoihin ja oli varmaankin sillä hetkellä Helsingin suurin huoneistojen lukumäärällä mitattuna. Mandi kertoo kuuluvansa Työväen Näyttämön statisteihin ja sanoo ihailevansa muuatta Tauno Brännäsiä. Mandin tapaaminen virkistää Eccua hetken, mutta sitten hän vaipuu jälleen tavanomaiseen pimeyteensä.
Ivarin henki herää eloonToinen kovia kokenut kulkijamme, Ivar Grandell istui kotonaan Siltasaaressa naputtelemassa artikkelia tsekkikirjailija Karel Čapekin kirjasta R.U.R. ja itävaltalais-japanilaista syntyperää olevan kreivi Richard Nikolaus Eijiro Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuutta käsittelevistä kirjoitelmista. Ivar on niin syventyneenä työhönsä, ettei aluksi kuule ovikellon soittoa eikä koputusta oveen. Hänen hämmästyksensä ja liikutuksensa on sitäkin suurempi, kun oven takaa ilmaantuu Henriette Hultqvist, hänen kaukainen rakastettunsa. Henriette kertoo aluksi pelänneensä Ivarin tapaamista, mutta oli tullut toisiin ajatuksiin, kun Helsinki alkoi tuntua hänestä epäystävälliseltä. Ivar tarjoaa hänet muitta mutkitta turvapaikan vaatimattomassa asunnossaan. Uutta puhtia saanut Ivar ottaa Henrietten mukaansa ravintola- ja kahvilakierroksilleen ja avaa kauan suljettuna olleen sanaisen arkkunsa tutuille ja vähemmän tutuille. Vuosien mittaan on yhtä ja toista kertynyt hampaankoloon. Huutia saavat ruotsinkielisten pääkaupunkilehtien vastaavat toimittajat mm. siitä hyvästä, että silittävät fasisteja myötäkarvaan mutta parjaavat sosialisteja barbaareiksi. Mutta Henrietteä painaa selvästi jokin, joka vaikuttaa hänen mielialaansa. Ivar ei pääse hänen lähelleen. Henriette avautuu Ivarille vasta erään fyysisesti rasittavan päivän jälkeen, väsyneenä ja voipuneena, tavallaan vastustuskykynsä menettäneenä. Hän paljastaa joutuneensa myymään itseään Tukholmassa, koska teatterit eivät olleet hänestä kiinnostuneita eikä hänellä ollut ketään, joka olisi huolehtinut hänestä. Henriette jännittyy sitten paikalleen odottamaan Ivarin tuomiota. Mutta Ivar on odottanut jotain tällaista ja inspiroituu lausumaan kirjan avainrepliikit: "Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. Se on useimmille näkymätön mutta ne, jotka tuntevat tuon ihmisen ja rakastavat häntä, näkevät sen kuvan aivan selvästi mielessään kun he kävelevät ohi. ... Niin kauan kuin joku tietää meidän kulkeneen täällä ja niin kauan kuin joku muistaa meitä lämmöllä, kadut kantavat meidän nimeämme." Ivarin sanat merkitsevät anteeksiantoa ja lohdutusta ja vapauttavat Henrietten jännityksestä. Hä n uskaltaa vihdoin lähestyä rakastettuaan samalla tavalla kuin joskus ennen.
Kostean leikin kostea loppuHenning Lund on saanut tarpeekseen Eccun jatkuvasta juopottelusta ja murjotuksesta ja päättää tarjota Ecculle rentouttavaa iltaohjelmaa. Hän sopii tapaamisen Eccun ja kahden nuoren daamin kanssa ja ajelee upouudella Willys Knight -rättikupeellaan Munkkiniemen ja Palladiumin kautta Kulosaaren kasinolle illastamaan. Jokaisessa sopivassa välissä tunnelmaa kevennetään asiaan kuuluvilla juomilla. Jatkoille mennään tietenkin Ecculle, ja kun viimeisetkin taskumatit on tyhjennetty, päätetään jatkaa juhlintaa Munkkiniemessä Henningin luksushuvilassa. Tämän jälkeisistä tapahtumista on eloon jääneiden mielissä vain sirpaleisia muistikuvia. Henningin auto suistuu nimittäin mereen ennen Kulosaaren siltaa ja daamit menehtyvät välittömästi. Smokkipukuiset herrat sen sijaan selviävät hengissä, Eccu on tosin katkaissut toisen jalkansa. Paikalle viimein tulleet poliisit ja pelastajat totesivat, että eloon jääneet olivat nauttineet, mutta tämä detalji painetaan villaisella, koska toinen herroista kuuluu kaupungin kermaan. HBL:ssä uutisoidaan parin päivän päästä, ettei autosta löytynyt lainkaan jälkiä alkoholista.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070627 (20070627) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster