Pääkaupungissa kaikki hyvin ...Löydämme yläluokkaiset päähenkilömme salakapakaksi muuttuneessa Ruotsalaisen teatterin takaosassa sijaisevassa ravintola Opriksessa omia juomiaan siemailemassa. Perhoslamppujen alla istuvan seurueen kokoonpano vaihtelee. Eccu Widing, Lucie Lillienhjelm, Henning Lund ja yllättäen myös vasemmistoälykkö Ivar Grandell, Westön luottokronikoitsija, muodostavat pöytä numero 16:n kantajoukon, joka leikkii kissaa ja hiirtä korruptoituneiden kieltolakipoliisien kanssa. Joukkoon liittyvät satunnaisesti Cedi Lillienhjelm, Lonni Tollet, Eccun pikkusisko Nita sekä teatteriesitysten jälkeen Henriette Hultqvist. Westö kuvailee pikkutarkasti Lucien ja hänen ihailijattariensa 20-lukulaista pukeutumista. Länsi-Uudenmaan Pataljoonan veteraanit ovat löytäneet paikkansa pääkaupungin bisneselämässä, ja parhaiten heistä menestyy Henning Lund, jonka liiketoimia Westö vihjailee hämäriksi. Lucie kääntää liikekirjeitä ja esitteitä yrityksille ja antaa kielitunteja lyseolaisille ja lahjakkaille työläisnuorille. Eccu on keskeyttänyt opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa ja perustanut valokuvausateljeen isänsä Jalin ja Henningin tuen turvin. Hän on avioitunut Aina Gadolinin kanssa ja asuu Kulosaaressa. Valokuvausbisnes sujuu hyvin ja kaupungin säätyläiskaunottaret käyvät kuvauttamassa itsensä enemmän tai vähemmän rohkeissa asennoissa. Eccu torjuu uhkaavaa pimeyttä ottamalla silloin tällöin huikat taskumatistaan ja hänen työpäivänsä päättyvät tavallisesti Opriksen perhoslamppujen katveeseen. Lonni Tollet hankkii kannuksia markkinoinnin ohdakkeisilla poluilla ja järkyttää HBL:n lukijoita tahattoman härskillä hammastahnamainoksella. Sigrid Lilliehjelm on kuollut pandemiaksi yltyneeseen espanjantautiin 1920. Lucie muuttaa kaksioon Arkadiankadulle ja saa perheen kotihengettären Olgan pois tolaltaan. Ivar Grandell opettaa Vallilan ruotsinkielisessä kansakoulussa. Kyse on varmaankin siitä, että hän haluaa näin maksaa henkilökohtaista kunniavelkaansa sodan hävinneelle osapuolelle, jonka rinnalla ei pysynyt ratkaisevilla hetkillä.
Vai onko sittenkään ...Pitkänsillan pohjoispuolella oli toisenlainen Helsinki, jossa punaiset nuolevat haavojaan. Heidän lapsiaan opettavat ankarat opettajat, jotka eivät säästä ruumiillista kuritusta. – Vielä 1940- luvun alussa työläisten lapsia kohdeltiin Helsingissä, Kaisaniemen kansakoulussa muita ankarammin. Tämän totesin omin silmin, enkä ole vieläkään päässyt eroon näistä epämiellyttävistä muistoista. Vivan, Santeri ja Allu asuvat Suvilahden kostealla ja vetoisella kasarmilla. Santeri on työtön ja Vivanin terveys horjuu. Santeri kuuluu ilmeisesti Pekka Ervastin ruusuristiläisiin monen muun henkisyyteen suuntautuneen työläisen tavoin. Puuseppä ja hanslankkari Enok Kajander asuu Hermannissa ja on alkanut taas juoda. Allun ystävän Kaj Salinin sisar, Mandi sivistää itseään opiskelemalla kieliä Lucien johdolla, työskentelee Pitkänsillan eteläpuolella Eccu Widingin valokuvaamossa konttoristina ja vastaanottoapulaisena ja antaa rukkaset säätyynsä kuuluvalle kiltille Lauri Kanervolle, jonka isä toimii automobiilin kuljettajana.
Menneisyyden haamut ilmestyvätOpriksen kantapöydän nro 16 seurue lähtee erään iltaistunnon jälkeen Siltasaaren pohjoispuolelle Ivar Grandellin luo. Sitä ennen Eccu on käyttänyt runsain mitoin salakapakan antimia ja onnistuu loukkaamaan sekä Ivaria että neiti Hultqvistiä viittamalla heidän menneisyyteensä. Matkalla Siltasaarenkadulle Eccun mieleen alkaa yht’äkkiä tulvia muistikuvia Cedin johtaman rangaistusretkikunnan taipaleelta ja hän alkaa voida pahoin. Seurue siirtyy Ivarin ahtaaseen asuntoon, jossa Henriette Hultqvist antaa Eccun kuulla kunniansa. Eccu käy jatkuvasti toiletissa pesemässä käsiään ikäänkuin niissä olisi vieläkin viattomien uhrien verta. Seurue viipyy Ivarin luona aamuun asti. Henriette ilmoittaa, että hän muuttaa takaisin Tukholmaan syksyllä. Hän jää Ivarin luo viikonlopuksi.
Jotain jätetään kertomattaWestö ei rasita lukijoitaan kieltolain syntyhistorialla. Sosialidemokraatit, maalaisliitto ja osa kokoomuksesta olivat lain kannalla, mutta Ruotsalainen Kansanpuolue, joka edusti degeneroitunutta kaupunkiväestöä, vastusti lakia alusta alkaen. Westö olisi voinut tästä asetelmasta repäistä jotain, mutta ehkä hänen päähenkilönsä olivat jo riittävän kuormitettuja muilla ansioilla. Käytännössähän laki ei koskenut heitä kuten näemme näiltä sivuilta. Westö ei myöskään käsittele valtiomme alkuhistorian kummajaista, ruotsinkielisten innokkaasti tukemaa yritystä muuttaa suurruhtinaskunta kuningaskunnaksi. Todennäköisesti Opriksen klaania ei pahemmin vaivannut ajatus Suomen valtiomuodosta, koska bisnestä saattoi tehdä riippumatta siitä, miten maata hallittiin, eikä päivänpolitiikka heitä muutenkaan kiinnostanut. Rojalistien joukossa oli kuitenkin monia vaikutusvaltaisia ruotsinkielisiä henkilöitä, mm. Mannerheim. Westö kuittaa sisäministeri Heikki Ritavuoren murhan parilla rivillä antaen ymmärtää, ettei ruotsinkielisellä sositeetillä ollut osaa eikä arpaa tapahtuneeseen. Kuitenkin aikakirjojen mukaan murhaaja, aatelismies Knut Ernst Robert Tandefelt ei toiminut yksin. Myöhemmissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ruotsinkieliset aktivistit, joista tunnetuimpia olivat apteekkari Oskar Jansson ja kenraalimajuri Paul von Gerich, halusivat päästä eroon hankalaksi laillisuusmieheksi osoittautuneesta Ritavuoresta, joka vaikutti ratkaisevasti siihen, että Suomesta tuli tasavalta. Ilmeisesti juuri ruotsinkieliset aktivistit ja rojalistit rekrytoivat Tandefeltin hoitamaan homman. Veikkaan, että myös Länsi-Uudenmaan Pataljoonan miehet olivat pistäneet lusikkansa tähän soppaan.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070524 (20070524) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster