Auvo Sarmanto
06 Vallankumous murenee

 

Kohti viimeistä taistoa

Kevät 1918 koituu punaisten kohtaloksi. He yrittävät vahvistaa joukkojaan säätämällä yleisen asevelvollisuuden 18-50 vuotiaille. Vivanin toinen aviomies Santeri (Santtu) Rajala pakotetaan punakaartiin, vaikka häntä pidetään epäluotettavana henkilönä outojen kirjallisten harrastustensa vuoksi. Enok erotetaan Sipoon elintarvikelautakunnasta liian pehmeänä henkilönä ja suoraa toimintaa suosivat ottavat hänen paikkansa. Enok kirjoittaa Vivanille, että ihmisiä tapetaan Sipoossa. Vivan haluaa, että Allu läheteään turvaan Helsinkiin. Hän viestittää jollain tavoin - Westö ei kerro, miten - toiveensa Enokille, joka anoo paikalliselta miliisipäälliköltä passia itselleen ja Allulle Helsinginmatkaa varten.

Helmikuun viimeisenä päivänä Ivar Grandell nauttii sokeroimatonta teetä, Benidormin sardiineja ja kovaa leipää kylmässä asunnossaan Siltasaarenkadulla ja kirjaa vahakantiseen vihkoonsa: "Mars, sodan kuukausi, yksi niistä. Valo jo voimakkaassa kasvussa. Mutta kaikki se muu sisällämme, kaikki se mikä on valottomuutta."

 

Svenska Lyceumin vangit

Liisankadun ruotsinkielisen poikalyseon isoon voimistelusaliin ja luokkahuoneisiin on koottu Sigurdsin ja Suitian valkoisten lisäksi Uudellamaalla vangittuja suojeluskuntalaisia. Heitä kohdellaan sävyisästi ja he saavat päivittäin kaksi ateriaa, kiitos Ruotsin konsulaatin lähettämien valvojien. Vangit yrittävät huolehtia kunnostaan voimistelemalla. Ensimmäisten viikkojen aikana kaupunkilaisten sallitaan tuoda vangeille ruokaa ja Akateeminen kirjakauppa toimittaa heille lukemista. Joku saa rakkaaltaan laventelintuoksuisen kirjeen tai intiimin pikkuesineen. Westön kuvaus vankien oloista tuntuu uskomattomalta, kun tiedetään, millainen tilanne vankiloissa yleensä vallitsi 1918. Ehkäpä Ruotsi ei tainnut olla järin kiinnostunut siitä, mitä suomenkielisille vangeille tapahtui ottaessaan ruotsinkieliset erityissuojeluunsa.

Eccu tunnistaa suojeluskuntalaisten joukosta katkeroituneen ja parroittuneen Cedi Lilliehjelmin, joka oli saatu kiinni Porvoon asemalta. Cedi kertoo punaisten tekemistä teloituksista Björknäsissä ja vannoo kostoa. Ahtaat olot ja vankeuden pitkittyminen aiheuttaa Cedissä ja muissa nuorissa miehissä kasvavaa tyytymättömyyttä. He eivät enää jaksa huolehtia kunnostaan, ja tilanne kärjistyy, kun punaiset yrittävät selvittää, ketkä vangeista ovat vastavallankumouksellisia. Vankeja pyydetään allekirjoittamaan vakuutus, jonka mukaan he eivät tule osallistumaan aseelliseen toimintaan työväenluokkaa vastaan. Mutta revanssia hautova Cedi ei kuulu niihin, jotka panevat nimensä tällaiseen paperiin. Hän osoittaa yhä herkemmin mieltään vangitsijoitaan kohtaan. Eccu ei kuulu mihinkään joukkoon. Hän vajoaa helposti mietteisiinsä, muistelee onnetonta ystäväänsä Zwigaa ja äitinsä Attin viimeisiä aikoja Eiran sairaalassa.

Vivanin aviomies Santtu on eräs koulun vartijoista. Vangit kutsuvat häntä Teosofiksi, koska ilmenee, että hän on harras kristitty ja pasifisti. Punaiset haluavat päästä eroon näin poikkeavasta yksilöstä ja hänet päätetään lähettää Tampereelle, jonne punaiset ovat kokoamassa vahvistuksia Mannerheimin joukkoja vastaan. Mutta Santtu ottaa kohtalon omiin käsiinsä, ampuu itseään käteen ja välttyy todennäköiseltä äkilliseltä kuolemalta. Santun eräänlainen vastakohta vanginvartijana on arvoituksellinen Mustaksi Enkeliksi kutsuttu rokonarpinen tyttö, joka ei peittele voitonriemuista halveksuntaansa vankeja kohtaan.

 

Cedi kohtaa Mustan Enkelin

Rintamilta kantautuneet tiedot kertovat valkoisten voitoista ja punaisten tappioista. Ilmapiiri alkaa lientyä, sillä vallankumouksen loppu häämöttää. Vangit suunnittelevat avoimesti voitonlounaita pääkaupungissa. Vartijat muuttuvat mukaviksi ja puheliaiksi, mutta Mustan Enkelin jääkylmä ja kova asenne vankeja kohtaan säilyy muuttumattomana. Kun kuumakalleksi muuttunut Cedi muotoilee erään vartijan naamataulua, Musta Enkeli on salamana paikalla, potkaisee Cediä päähän ja nöyryyttää sitten tätä armottomasti pistimellä varustetulla kiväärillä uhkaillen. Cedi saa sieluunsa syvän ja parantumattoman vamman.

Saksalaisen kenraali von der Goltzin joukot valtaavat Helsingin huhtikuun 13 päivänä 1918 ja osat vaihtuvat. Kaupungin naiset ottavat valkoiset hoitoonsa, mutta punaiset kootaan kauppatorille odottamaan kuljetusta Suomenlinnaan. Mustaa Enkeliä ei näy heidän joukossaan.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Auvo Sarmanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070517 (20070517) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster