Auvo Sarmanto 
04 Punaiset niskan päällä

Valokuvia paremman väen kulisseissa

Punakaartilaisten uho kasvaa ja he poseeraavat valokuvissa hampaisiin asti varustautuneina, uhmakkaina ja voitontahtoisina. Enok Kajander käy muiden Sipoosta saapuneiden kaartilaisten kanssa kuvauttamassa itsensä Konstantininkadulla Askolinin ateljeessa. Taustakulissit ovat ajalle tyypillisiä eksoottisia maisemia, jotka ovat jo aikaisemmin kelvanneet kaikessa mauttomuudessaan tsaarin armeijassa palvelleille korskeille aatelisille ja ns:lle paremmalle väelle. Valokuvat muodostuvat kaikessa ärsyttävyydessään kohtalokkaiksi todistuskappaleiksi sisällissodan jälkiselvittelyissä. 
 
 

Linnunlaulun nuori todistaja

Eräänä iltana ennen suurta vallanvaihdosta Läntistä viertotietä pitkin etenee mustiin puettujen hahmojen soihtukulkue ja suuntaa kulkunsa Mäntymäelle. Tapauksen näkee 11 vuoden ikäinen Per-Anders (Pecka) Luther. Hän sattumalta kyläilemässä Linnunlaulun 10:ssä, jonka parvekkeella hän näkee oudon ja ehkä peloittavankin ilmiön. (Talo tunnetaan nykyisin Villa Kivenä. Arvokas mutta rapistunut puuhuvila saneerattiin kovakouraisesti 1980-luvun alussa kirjailijoiden työskentely- ja kokoustiloiksi. Rakennuksen kuori on suurin piirtein säilytetty ennallaan, mutta sisätilojen henki on hygienisoitu taivaan tuuliin. Kävin huvilassa 1940-luvun alkupuolella yhdessä vanhempieni kanssa tapaamassa kirjailija ja kansanedustaja Kaarlo Hännisen leskeä, joka asui vanhojen arvokkaiden huonekalujen, taulujen, raskaiden plyysiverhojen ja jättiläiskokoisten fiikusten ja palmujen keskellä. Saatan vieläkin mielikuvituksessani aistia paikan arvokkaan, salaperäisen ja kieltämättä melko tunkkaisen tunnelman.) 

Muutama päivä myöhemmin samainen Pecka kävelee kotiinsa rautatien penkkaa pitkin Ruotsalaisesta teatterista, jossa hän on esiintynyt Rinaldo Rinaldinissa lapsiroolissa. Linnunlaulua lähestyessään hänen huomionsa kiinnittyy suureen punaiseen lyhtyyn, joka roikkuu graniittisen Työväentalon tornin ikkunassa. Hämmästynyt Pecka astuu harhaan ja vajoaa märkään lumikuoppaan. Pimeydestä yllättäen ilmestyneet ronskinoloiset punaiset pelastavat säikähtäneen pojan ja kertovat isällisesti hänelle, että vallankumous on juuri alkanut ja että pikku kakaroiden on parempi pysyä iltaisin kotona. Pecka kertoo heti kotiin päästyään vanhemmilleen, mitä on nähnyt ja kuullut. Kaikki ymmärtävät heti, mistä on kysymys. Perheen palvelija Emmi on sitä paitsi sopivasti kadonnut ja luultavasti liittynyt punaisiin. 
 

Ent. vasemmistoradikaali tasapainoilee kahden rintaman välissä 


Ivar Grandell työskentee myymälänhoitajana Albertinkadulla kuin kohtalon armosta suojatyöpaikaksi muuttuneessa Th. Wulffin paperikaupassa. Hän varoo visusti paljastamasta sosialismi- ihanteitaan kenellekään. Hän pelkää henkensä puolesta ja pyrkii pysymään erossa kummastakin leiristä. Punaisia hän välttelee, koska ei halua ryhtyä avustamaan heitä propagandan tekemisessä – sen taidon hän osaa varmasti oikein hyvin, onhan hän toiminut Turun Arbetet- lehden avustajana. Valkoisia hän pelkää menneisyytensä vuoksi. Sitä paitsi hän aavistaa, että punaiset tulevat joka tapauksessa häviämään kamppailun. Hän kirjaa vahakantiseen ruutuvihkoon kirjoittajakutsumustaan noudattaen punaisen ja valkoisen terrorin sekä saksalaisten tulon Helsinkiin odottaen kauhusta jäykkänä, että jonakin yönä hänen ovelleen koputetaan jolloin hänen hetkensä on lyövä. 
 
 

Eccu Widing aktivoituu

Hauras ja yliherkkä Atti Widing kuolee syöpään kaksi kuukautta ennen kuin tsaari Nikolai syöstään vallasta. Hänen jäämistöstään löytyy Emil Reinecken kirjoittama kirja ihmisen olemassaolosta kuoleman jälkeen. – Kirja ilmesty näyttämölle vielä uudelleen tässä tarinassa. 

Jarl Widing on hämmentynyt tilanteen johdosta. Hänen odotetaan surevan säädyllisesti vaimonsa poismenoa, mutta toisaalta hän ei mahda sille mitään, että hän kaipaa Henriette Hulquistin ja lastensa pianonsoitonopettajan, Emilia Walevskyn lämpimiä vartaloita, kuten Westö asian kauniisti ilmaisee. Eccu tiedostaa äitinsä kuoleman jälkeen oman surkean tilansa ja katuu viettämäänsä edesvastuutonta opiskelijaelämää. Onneksi ulkonaliikkumiskiellot estävät Eccua huvittelemasta. Eccun mieliala vaihtelee vapaudenriemusta pimeään synkkyyteen. Hän alkaa laiminlyödä insinööriopintojaan ja haluaa mieluummin tulla valokuvaajaksi. 

Punaiset miliisit etsivät aseita Björknäsissä, mikä nöyryyttää Eccua ja hänen ystäviään, jotka oleilevat samaan aikaan Widingien kartanossa. Jalin omaisuutta on takavarikoitu ja häneltä on menettänyt rautatiekonttorin johtajan statuksen. Mutta hän ei protestoi. Eccu ei ymmärrä ja hyväksy isänsä ja sisarensa Nitan välinpitämätöntä suhtautumista tilanteeseen. Mutta kotihengetär Wilma tajuaa vielä huonommin, mitä on tapahtumassa. 

Helsinki on täynnä huhuja. Mannerheim on kuulemma lähestymässä pohjoisesta joukkoineen. Valkoisia vapaaehtoisjoukkoja ollaan kokoamassa miehitetyn Helsingin itä- ja länsipuolille. Eccu päättää liittyä heihin ja yrittää saada ystävänsä Zvigan mukaansa, mutta tämä kieltäytyy, koska uskoo, ettei punaisille muutenkaan mahdeta mitään. 

Eccu pakenee saarretusta Helsingistä Lauttasaaren eteläpuolitse meren jäätä pitkin hiihtäen. Raskaan taipaleen jälkeen hän liittyy valkoisiin Kirkkonummen Sigurdissa. Paikalle on saapunut muutamia Eccun opiskelutovereita, kuten Toffe Ramsay, Lonni Tollet, Henning Lund ja Julle Enerot. Mutta aseiden käsittelijänä kunnostautunut Cedi puuttuu joukosta!

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Auvo Sarmanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070427 (20070427) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster