Auvo Sarmanto 
01 Monen tason kerrontaa

• Sekoitus faktaa ja fiktiota
• Kaupunkilaisherrat ja maalaispalvelijat
• Se tavallinen tarina
• Malminkadun Babylonia
• Vierailu Hippodromissa
• Allun urheilijanura alkaa
• Vivanin enneuni
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

 

Sekoitus faktaa ja fiktiota

'Missä kuljimme kerran' on hybridi, sekoitus faktaa ja fiktiota. Westö dokumentoi yhteiskunnallisen vastakkainasettelun syitä ja kehitystä Helsingissä. Kirja ei avautunut pätkittäin lukemalla. Kerronta on monitasoista ja pitkäjänteistä. Oli pakko hotkaista opus aluksi yhtenä kokonaisuutena ja palata sen jälkeen alkuasemiin. Tämä teksti on syntynyt ensimmäisen lukemisen jälkeen. 

Kirjailijan tapa käsitellä aihetta panee välillä lukijan kärsivällisyyden koetukselle. Westö uhraa paljon tilaa ympäristötekijöiden kuvaamiseen. Hänen henkilögalleriassaan on tyyppejä, joiden tehtävä on toimia eräänlaisina kulisseina tai kertojina. Mutta päätekijät erottautuvat vähitellen ja saavat lihaa luittensa ympärille. Mahdollisesti heillä on oikeat esikuvat. En kuitenkaan usko, että Westö on kirjoittanut avainromaanin. 

Minua ei ole lainkaan häirinnyt se, että kirjan näkökulma on suomenruotsalainen. Stadihan oli vuosisadan alussa paljon vähemmän suomenkielinen kuin tänä päivänä. Ruotsi ja venäjä olivat silloin niskan päällä ja rahvas puhui suomea tai korkeintaan kyökkiruotsia. 

Kirja kuvaa Helsingissä tapahtuneen on rajun muutoksen psykodraamana, jossa ihminen ajelehtii kuin ajopuu virrassa. Westö olisi voinut kirjoittaa opuksensa myös näytelmän muotoon. Kokonaisuus olisi ehkä silloin ollut vielä vakuuttavampi. 

Vanhaa stadilaista kirjan aihe kiehtoo. Olenhan siellä itsekin ollut todistamassa kehitystä, joka on jatkunut näihin päiviin asti jatkuvasti muotoaan muuttaen. Voi olla, että tunnistan matkan varrella jonkun kirjan henkilön ja paikan ja muutoksen itsessäni. 
 
 

Kaupunkilaisherrat ja maalaispalvelijat

Helsingin ruotsinkielinen yläluokka ja maalta muuttaneet palkolliset asetetaan heti kirjan alussa omiin kasteihinsa. Westö kertoo kahdeksan huoneen huoneistossa Bulevardilla asuvan varatuomari Gylfen perheestä, jonka palvelustyttönä työskentelee köyhän inkoolaisen torpparin tytär Vivan Fallenius. Porvarikodin ilmapiiriä kuvataan pikkutarkasti. Vivan joutuu siellä omistautumaan isäntäväelleen - ainakin aluksi hyvällä menestyksellä. 
 
 

Se tavallinen tarina

Vivanin elämä kokee ratkaisevan käänteen jo viiden kuukauden kuluttua siitä, kun hän oli aloittanut kotiapulaisen pestin Gylfeillä. Vivan oli tutustunut itseään neljä vuotta vanhempaan Enok Kajanderiin Lammassaaressa Työväen raittiusseuran iltamissa, jossa Enok oli viihdyttänyt yleisöä pehmeällä tenorillaan. Enokia kutsuttiin myös Mustaksi Enokiksi tumman ihonvärinsä vuoksi. Hän oli sipoolaisen kalastajan poika ja oli työskennellyt ahtaajana Sörnäisten satamassa ja kantanut tiiliä rakennustyömailla. Enok oli myös tunnettu rähinöitsijä ja agitaattori, mutta tätä ei Vivan ilmeisesti tiennyt, ja he alkoivat viettää yhä enemmän aikaa yhdessä. 

Ns. vahinko tapahtuu vääjäämättä ja Vivan huomaa olevansa raskaana. Vivan uskaltaa kertoa tilastaan vasta kymmenen viikon kuluttua isäntäväelleen. Rouva Gylfe ilmoittaa välittömästi tytölle, että tämä joutuu raskautensa vuoksi jättämään työpaikkansa mutta voisi asua palvelijanhuoneessaan toistaiseksi kunnes perhe oli löytänyt uuden palvelustytön. Tähän Vivan vastaa pontevasti, ettei hän ole mikään palvelustyttö, mutta rouva voi kutsua häntä kotiapulaiseksi tai sisäköksi. Vivan on seurustelunsa lomassa nopeasti oppinut, että hänellä on jotain oikeuksia, mutta sosialistiksi ei häntä voitu 'heräämisensä' vuoksi toki vielä kutsua. 

Vivan asettuu aluksi asumaan serkkunsa ahtaaseen asuntoon Pitkänsillan pohjoispuolelle. Kovasta kohtalostaan ja avun tarpeestaan huolimatta hän ei ollut liittynyt Helsingin Palvelijataryhdistykseen, koska tätä ei hänen mielestään olisi katsottu hyvällä hänen kotiseudullaan, jota suurtilalliset ja kartanonherrat hallitsivat. Vivan oli nähnyt jopa painajaisia, että hän oli seissyt Köyhäinhoitolautakunnan edessä ja lautakunnan herrat ja rouvat olivat nyrpistäneet hänelle nenäänsä ja katsoneet häntä kuin porttoa. 
 
 

Malminkadun Babylonia

Enok ei jätä Vivania pulaan, vaan päättää mennä hänen kanssaan vihille. He muuttavat asumaan Malminkadulle vaatimattomiin oloihin. Elämä Enokin rinnalla ei ole helppoa, sillä Enok juo ja on monasti useita päiviä poissa kotoa. Kampinmalmilla asui siihen aikaan tattarikulkukauppiaita, juutalaisia, jotka myivät ja ostivat vaatteita Simonkentän Narinkassa, saksalaisia pelimanneja, karjalaisia veitsenteroittajia, posetiivareita, enkelintekijöitä, venäläisiä ja italialaisia jäätelökauppiaita, viinatrokareita ja yleisiä naisia. Elämä oli pelottavaa ja sekasortoista. Herkästi reagoiva Vivan pelkää tulevansa hulluksi ja joutuvansa Lapinlahden mielisairaalaan. 

Vivanin lapsen syntymä lähestyy. Vivan muuttuu painavaksi ja kömpelöksi ja Enokin suhde vaimoonsa muuttuu välinpitämättömäksi. Kun Vivan sitten synnyttää poikalapsen Tehtaankadulla sijaitsevassaa synnytyslaitoksessa, Enok on omilla teillään. Vivan päättää, että pojan nimeksi tulee Allan, ja siihen ei Enokilla ollut mitään sanomista. 

Kajanderit asuvat kuusi vuotta Malminkadulla ja Enok elättää perhettään Kaivopuiston ja Ullanlinnan kaasulyhtyjen sytyttäjänä. He eivät saa muita lapsia. Mutta Allan tai Tuppisuu Allu, niin kuin Kampinmalmin pojat häntä kutsuivat, kasvaa ja kehittyy poikasakissa. 

Enok alkaa taas elää omaa elämäänsä ja häipyy usein omille teilleen. Aviopuolisoiden välit viilentyvät. Enok käy vieraissa, saa aviottoman tyttären, laiminlyö tehtäviään, ja hänet erotetaan Kaasulaitoksen palveluksesta. 

Vivan saa tarpeekseen Enokin törttöilyistä ja muuttaa Malminkadulta poikansa kanssa Sörnäisiin. Allu saa pian isäpuolen, hengen mieheksi luonnehditun postinlajittelija Santeri Rajalan. 
 
 

Vierailu Hippodromissa

Enok tapaa poikansa seuraavan kerran parin vuoden päästä Allun kahdeksanvuotispäivänä. Enok vie Allun Vivanin vastusteluista huolimatta Hippodromille, jonka Westö väittää toimineen teltassa. Oma muistikuvani 1940-luvulta on toisenlainen. Kyseessä ei suinkaan ollut teltta vaan hyvin erikoinen rakennus, jonne oma isäni vei minut ihmettelemään käärmenaista ja surmanajajaa. Internet tietää, että "Messuhallin paikalla oli vielä 1920-luvulla puutaloja. B-hallin tilalla oli 1910-luvulla rakennettu Hippodrom. Rakennuksessa oli tallitilaa 40 hevoselle ja katsomoon mahtui 1000 henkeä. Ohjelmistoon kuuluivat sirkusesitykset, painikilpailut ja nyrkkeilyottelut. Hippodrom purettiin 1940-luvun lopulla." 
 
 

Allun urheilijanura alkaa

Noin kymmenen ikäisenä Allu alkaa pelata jalkapalloa ja osoittautuu vikkeläkinttuiseksi menijäksi, joka herättää huomiota taiturillisena maalintekijänä. Tässä vaiheessa tarinaan tulee mukaan kaksi uutta henkilöä, Allun pelikaverin Kaj Salin ja tämän sisar Mandi. He kaikki ovat kirjan avainhenkilöitä, kuten tulemme jatkossa huomaamaan. 
 
 

Vivanin enneuni

Allu viettää yhä enemmän aikaa kavereittensa kanssa. Helsingin ilmapiiri muuttuu 1917 kuluessa yhä levottomammaksi ja punakaartit äkseeraavat kaupungin puistoissa ja metsissä kaupungin ulkopuolella. Vivan alkaa huolestua poikansa puolesta. Hän näkee enneunen, missä Allu makaa elottomana hallan panemalla ruohikolla ruskea koivunlehti liimautuneena kalpealle poskelle. Mutta Vivan ei kerro unesta kenellekään. Hän haluaa poikansa turvaan Helsingistä ja sopii Enokin kanssa, että Allu muuttaa isänsä luo Sipoon saaristoon.
 
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!