Asta Manner 
08 Kieltolain aikaan moni asia muuttui

Kirjamme päähenkilöt - ainakin tähänastiset - kuuluivat siihen ryhmään Helsingin asukkaita, että 20-luku tuntui mukavalta ja iloiselta. Näin se näyttäytyy Westön kirjassa ja näin sen olen ymmärtänyt edellisten sukupolvien puheesta - silmäkulmissa monilla pilke, joka kertoo, että hauskaa oli. Voisiko sitä ajatella, että aika kuultaa muistot? . Kieltolaki toi kahviloihin oman kulttuurinsa ja terästetty tee oli kaikkien julkisesti varjelema salaisuus. Tässäkin kohtaa huomaa Westön perusteellisuuden: hän oli poiminut kaikki terästetyn teen synonyymit (kahvikromplari, knorr, rakkari, plörö), jotka osa olivat minulle uusia. Ehkä tämä kahvilakulttuuri oli isojen kaupunkien tunnusmerkki, mutta tässä kohtaa Westön kuvaus oli niin puoleensa vetävä, että ainakin minulle tuli mieleen, että näinkö mukavaa ja leppoisaa elämä oikeasti oli. 

Laitoin koko jakson otsikkoon, että moni asia muuttui. Kahvilakulttuurin luonteen muuttumisen lisäksi selkeästi tuotteita alkoi saapua kotosuomeen, naisten hiusten malli muuttui ja muoti muuttui ja näihin asioihin alettiin taas kiinnittää huomiota ja samoin naiset siirtyivät mukaan joka iltasiin kahvilarientoihin ja alkoholin käyttökin oli ehkä runsaampaa ja julkisempaa kuin aikaisemmin. Näin rikkaiden piirissä. 

Vivanin ja Santerin elämää sen sijaan näyttäytyi kovin toisenlaiselta. Pienessä kopperossa asuminen ilman työtä ja sairaana ei tuntunut kovin oikealta. Toisten mielestä näiden punaisten kohtalo oli heidän oma vikansa. Sosiaaliturvasta ei ollut tietoa ja kurjimusta riitti. Kirjan päähenkilöistä vain Ivarilla oikeastaan oli taju siitä miten kahtia jakautunutta elämä Helsingissä oli. 
 
 

Ammattina liikemies

Kirjassa vilisi taas nimiä - sekä henkilöiden, paikkojen ja tuotteiden. Mitkä asiat näistä nostaisi sitten tässä omassa puheenvuorossani esille? Henning oli kuvattu liikemiehenä, jonka toimista ei paljoa saanut kysellä. Sana "liikemies" ei aina anna kovin myönteistä kuvaa työn luonteesta ja tässä Westö käytti sanan yleistä vivahdetta hyväkseen. Lieneekö Henning ollut kieltolaista hyötyneitä liikemiehiä? Tosin maininta, jossa sanotaan, että hän oli myynyt liiketoimensa ja saanut siitä sievoisen hinnan, ei ehkä puolla tuota aavistustani. Joka tapauksessa Henning oli monien esikuva ja hänen oppejaan kuunneltiin. 

Toinen liikepuolella menestyneitä oli Cedi. Hän oli yrityksessä, joka toi Suomeen vaikka mitä. Hänen luonteensa piirteitä ehdottomuutta esim. ihmisten "luokittelussa" pidettyihin ja vihattuihin - ei tässäkään kohtaa unohdettu. Hän inhosi ilmeisesti siskoaan Lucieta ja Eccua ja tämän sisarta. Sekä Cedi että Henning dominoivat pöydän keskustelua. Tämän huomion teki Ivar - tarkkasilmäinen opettaja, joka pohti monia asioita - muita aika paljon vanhempi kuin oli. 
 
 

Toisenlaisia valintoja

Eccu sen sijaan perusti oman valokuvaamonsa ja teki hulluntavalla töitä. Hän oli naimisissa ja kirjan kuvauksista voi tehdä sen johtopäätöksen, että vaimo ei paljoa miestään nähnyt. Tämä istui joko kapakassa tai oli töissä. Työpaikka oli hänelle ilmeisesti pakopaikka, jossa hän hoiti Pimeyden tuomia tuntoja. Jos Ecculta olisi kysytty, minkälainen 20-luku hänen mielestään oli, tuskin hän olisi vastannut, että iloinen… Hänen elämänsä oli varmasti raskasta. Myös muistot neljän vuoden takaisista tapahtumista aiheuttivat hänelle tuskaa ja tukalia tilanteita - näin esim. kun pöytä 16 porukka oli matkalla Ivarin asuntoon. Asuntoon, joka oli pieni ja täynnä kirjoja! 

Tähän pieneen asuntoon ahtautui suuri määrä henkilöitä ja tällä kertaa sananlasku sopu sijaa antaa ei täysin toteutunut.. Eccu ja Eccun isän rakastajatar, Henriette, ottivat yhteen. Eccu ei voinut antaa anteeksi. Ivar tätä yhteenottoa ihmetteli, kun muut olivat lähteneet ja niinpä illan päätteeksi Henriette jäikin Ivarin luo - tosin vain hetkeksi. Henrietten oli määrä lähteä Tukholmaan jo kesällä. 

Meinasin aivan unohtaa Lucien, joka jatkoi myös omalla tyylillään ja juhli usein tuossa pöytä 16 porukoissa. Hän oli muuttanut omaan asuntoon kotinsa kotiapulaisen vastustuksista huolimatta. Tämä kantoi huolta Luciesta: toi ruokaa ja siivosi. Lucien asunnossa oli kylpyhuone ja suihku, mutta ei keittiötä. Taloyhtiön keskuskeittiöstä Lucie ei paljoa piitannut. Hän elätti itseään opettamalla innokkaita punaisten lapsia ja hän myös auttoi businessmiehiä: hänen kielitaitonsa oli sitä luokkaa. Hän hoiti asioitaan omalla tavallaan ja oli pitkälti sitä mieltä, että naisten ja miesten tasa-arvo olisi kannatettavaa, mutta siihen on pitkä matka. Hän sanoi, että naisten pitää olla niin paljon parempia kuin miehet ennen kuin saavuttavat saman aseman. Tätä lausetta kuulee nykyisinkin usein - tästäkin huomaa, että 20-luuvsta ei todella olekaan pitkä aikakaukaiselta. Paljon on asioita siitä päivästä muuttunut ja uskoisin, että parempaan suuntaan. Ainakin tätä mieltä olisivat Santeri, Vivan ja Enok.

 

Palautetta 

PIRJOPÄIVI PIHLANTO: TALOYHTIÖN KESKUSKEITTIÖ

PIRJOPÄIVI: 
20070508		 1930-luvulla ajataus talon yhteisestä keksuskeittiöstä pesiytyi suunnittelojoiden mieliin. En tiennyt, että niitä oli jo 1920-luvulla. Turussakin oli ainakin yksi talo, jossa sellainen oli, Puolalankadun ja Puutarhakadun kulmassa. Ajatus oli hyvin radikaali, taloudellinen ja ehkä jopa feministinen: Ei ollut tarpeen, että joka taloudessa uhrattiin aikaa ruuan laittoon, asukkaat laittoivat keittiöön tilauksen, mitä päivän ruokalistalla olevista aterioista kuhunkin huoneistoon haluttiin. Siihen nähden, kuinka valtavan suosion TV:n erikieliset ja eri puolilta maailmaa lähetettävät kokkiohjelmat ovat saavuttaneet, ruuanlaitto ei ilmeisestikään ole se ihmiselämän osa, joka pitäisi teollistaa ja rationalisoida! 
pirjopaivipihlanto@jippii.fi

asta manner: Pirjopäiville kiitos

asta: 
20070509		 Mukava havaita, että näitä luetaan! Ruuanlaitto on varmaan yksi niistä asioista, jotka jakavat meidät kahteen ryhmään: toiset rakastavat ruuanlaittoa ja toisille on todella välttämätön paha (ja ehkä siltä väliltäkin porukkaa löytyy..hehheh). Keskuskeittiöideaa toteutetaan nykyisin palvelutaloissa ja minusta se on todella järkevää ! Itse kuulun siihen ryhmään, joka mielellänn tekeee ruuat ja en todellkaan haluasii noutaa ruokiani mistään, paitsi poikkeustapauksissa. Tämä Westön kirja on täynnä pieniä asioita,josita olisi mukava jutustella ja jotka tavallaan yllättävät -nimenomaan niin päin, että joko 20 -luvulla... Jossain vaiheessa puhuttiin Bradburyn (?) tuotteista. Olen todella luullut, että Suomeen ne ovat tulleet 80-luvulla. Niin sitä aina oppii ajankulusta ! 
asta.manner@tse.fi

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asta Manner ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070509 (20070507) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster