Peckan intensiivikurssiKaiken kovuuden ja kylmyyden keskellä pikku Pecka sai todeta, että inhimillisyyttäkin sentään löytyy. Pecka oli 10-vuotias poika joka piti tinasotilailla leikkimisestä ja keräsikin tinasotilasrahaa työskentelemällä teatterissa. Hänet haki teatterista aina vähäpuheinen Emmi, mutta tuona tammikuun iltana Emmiä ei näkynyt. Oli alkanut kapina ja Emmi kuului eri puolelle kuin Pecka. Pecka tietysti aloitti kotimatkan kylmässä illassa ja näki matkalla punaisia lyhtyjä. Uteliaisuus voitti ja hän lähti katsomaan punaista lyhtyä. Väkeä oli liikkumassa vähän - Pecka huomasi sen, mutta ei välittänyt eikä oikeastaan ymmärätnytkään. Outoa olisi ollutkin, jos 10- vuotias olisi asian ymmärtänyt. Nämä sivuaskeleet olivat viedä Peckan hengen: hän putosi kuoppaan lumen keskelle. Siellä oli kylmää ja märkää, kun lumi suli housujen läpi. Hän pelkäsi todella, mutta sai kuitenkin loppujen lopuksi apua lähes kotiin asti: punaisilta, jotka käskivät kysellä punaisesta lampusta kotona ja kyllä Pecka kyselikin ja itse asiassa kysymyksillään kertoi kotona asioita, joita siellä oli pelätty.Tämä jakso, jossa Peckasta kerrottiin oli omalla tavallaan
kaunis tapa kertoa siitä, miten lasten oli asiat itse pääteltävä:
ei heille varmaan paljoa kerrottu. Kun lapsi on tarpeeksi pieni hän
omalla vaistollaan näkee asioita vaikka ei tiedäkään
asioiden syytä. Tekee niistä omat päätelmänsä
- näinköhän Peckakin intensiivikurssilla oppi paljon kerralla
aikuisten maailmasta?
Ivar Grandell pelkää ja Eccu suree, mutta toimiiIvar Grandell ajattelee tahollaan, että hänen käy huonosti. Hänhän on oikeastaan kuulunut molemmille puolille ja siten ei kummallekaan. Hän on varovainen - kirjoittaa kuitenkin tuntojaan muistikirjaansa ja viimeisin merkintä on helmikuun alussa. Miksiköhän tuo yksityiskohta on mainittu?Eccu suri äitiään, joka oli kuollut. Pikkusiskonsa Nita suri huoneessaan ja oli uppoutunut kirjaan, jonka löysi kirjahyllystä - kirjaan joka kertoi ihmisen olemassaolosta kuoleman jälkeen ja esitti varmoja todisteita poismenon jälkeiseen elämään. Eccu näki pikkusiskonsa surun, hän itse asiassa näki isänsä, joka ei tiennyt miten olisi toiminut. Hän koki myös nöyryytyksen punaisten taholta ja tunsi vihaa. Viha hälvensi hänen suruaan ja muistojaan äidistään. Eccu ajatteli ystäviään ja heidän tunteitaan. Yritti tavoitellakin heitä, mutta ei oikein onnistunut. Hän pyysi ystäviään mukaansa vastarintaan, mutta ei onnistunut. Hän kaivoi lopulta isänsä karttoja esiin ja lähti matkaan kohti paikkaa missä hän tiesi valkoisia vastarintaihmisiä olevan ja hän toivoi, että Cedi olisi ollut siellä. Ei ollut. Muita tuttuja kylläkin.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070409 (20070409) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster