|
Kirjakerho (muistaakseni) on sanonut mainoslauseessaan Westön olevan
omaa luokkaansa. Ainakin tämän ensimmäisen lukujaksomme
henkilöt tuntuvat todellisilta ja aidoilta ja tarina varsin tutulta.
Henkilöt ovat hyvin uskottavia - niin kotiapulainen Vivian kuin Enok
ja Santerikin sekä perheen nuoret miehet Magnus ja Carl-Gustaf.
Vivan oppi nopeasti asiat vaikka monia ihmetyksen aiheita olikin: mm.
miksi tummat verhot oli aina vedetty ikkunoiden eteen vaikka ulkona paistoi
aurinko. Westö kirjoitti siinä kohtaa kirjassaan, että "Vivan
ei tiennyt, että rikkaat perheet halusivatkin kotinsa näyttävän
pimeiltä ja raskailta". Vivan oli saapunut juuri Gylfen perheeseen
kotiapulaiseksi ja sai tuntea nahoissaan selkeästi sen, että
hän oli kotiapulainen. Vivan koki koko perheen taholta sen, että
hän oli kotiapulainen. Magnus ja Carl-Gustaf pitivät omaa hauskaansa
- härskiä sellaista. Viimeistään siinä vaiheessa,
kun hän joutui eroamaan tehtävästään raskauden
- tavallistakin tavallisimman kohtalon -vuoksi ja keskusteli rouvan kanssa,
hänen annettiin ymmärtää, että hän on palvelustyttö
Ja tuo käsite ilmeisesti loukkasi Vivania. Ainakin tulkitsin sen niin,
koska hän uskalsi nousta puolustamaan itseään sanomalla,
että häntä voi kutsua kotiapulaiseksi tai sisäköksi,
mutta ei palvelustytöksi. Sinnikkään tuntuinen Vivan on
ja tämän lukujakson aikana se tuodaan monessakin kohtaa selväksi.
Mielenkiintoista seurata henkilöiden kehittymistä ja tarinaa.
Kertomus etenee nopeasti
Luin jouluna Enni Mustosen järjen ja tunteen tarinoista sen ensimmäisen
osan "Nimettömät" ja hyvin samanlaiseen tunnelmaan molemmat kirjailijat
ovat päässeet. Westön tapahtumat olivat heti Helsingissä
ja Mustonenkin aika pian kirjassaan pääsi Helsinkiin. Molemmissa
tapauksissa palvelutyttö tuli raskaaksi ja tämä ensi rakkaus
- jos näitä niin voi kutsua - osoittautui kaikkea muuta kuin
kypsäksi hoitamaan perheen elättämisen. Kuinkahan monta
todella raskasta kohtaloa maalta muuttaneiden naisten joukossa onkaan?
En millään voi yhtyä siihen kantaan, joka usein sanotaan,
että omapa on syynsä. Ihmisluonto ei todellakaan ole kovin helppo
ja vaikka ei ajattelisi mitään muuta kuin sitä yksinäisyyden
tunnetta, jonka he jokaisen pitkän piikana olo päivän jälkeen
kokivat, ei ole ihme, että miehen syli houkutteli. Järki ja tunne
eivät todellakaan kulje käsi kädessä. Vivan saa lapsen
hulttiomiehen kanssa, joka katoaa ja palaa. Taloudellisesti tilanne on
huonoakin huonompi. Tarina päättyy eroon. Sitten Vivan tapaa
Santerin, joka ottaa kummatkin hoteisiinsa ja tärkeä tunne -
turvallisuus - astuu vihdoin Vivanin elämään.
Laitoin tämän kappaleen otsikoksi "kertomus etenee nopeasti".
Tällä tarkoitan sitä, että kun oikeastaan Mustosen
kirjassa tämän tarinan kirjoittamiseen kului lähes koko
kirja (Kirjassa kerrottiin vuorotellen kahden nuoren naisen tarinaa) niin
Westölle tämä kymmenen vuoden aika mahtui alle kolmeenkymmeneen
sivuun. Vaikka henkilöt olivat uskottavia ja heidän käyttäytymisensä
kuvattiin hyvin, niin ihmisinä jäivät vielä aika vieraiksi.
Tai pitäisikö lukea toiseen kertaan? Näin kova vauhti Cervantesin
jälkeen voi vaatia hieman tottumista. Alkuvaikutelma on positiivinen
ja taisin jo Pekalle jossain paikassa mainita, että minusta tuntuu,
että naiset ainakin tulevat tästä kirjasta pitämään
- ellei sitten eri luvuissa asioiden käsittelytyyli tyystin muutu.
|