Asko Korpela
17 Yltiöisänmaallisuuden nousuhumala

Taitaapa olla aikamoinen ero 1930-luvun isänmaallisuuden ja tämän hetken EU-isänmaallisuuden välillä. Olisiko mitään keinoa, jolla nykyihminen pystyttäisiin kampeamaan 1930-luvun tapahtumien kaltaisiin edesottamuksiin? Muilutuksiin - Sana, joka vasta nyt sai minun osaltani etymologisen selityksensä. Ei suinkaan ole tekemisissä saippuan kanssa niin kuin olen luullut, vaan Muilun veljesten.

Tässä lukujaksossa kerrotaan 30-luvun isänmaallisuudesta. Kyllä todellakin paistaa nykyihmisen silmissä kovin vieraalta. Kun minullakin kuitenkin isänmaa kasvonsa jo 1940-luvun puolella sai, on 30-luvun isänmaallisuudestakin kuitenkin jonkinlainen häivähdys mielessä. Marssittiinhan vielä silloinkin isänmaan puolesta, sotimisesta puhumattakaan. En voi kuvitella, että nykyoloissa kukaan lähtisi edes marssien mieltään isänmaan hyväksi osoittamaan. Vaikka eihän sitä tiedä… jos Venäjän karhu vähän äänekkäämmin murahtaisi…

 

Lapuan liike

Mutta 30-luvulla on Lapuan liike ja mustat paidat Euroopassa silloin valtaa pitäneiden fasistimaiden tapaan. Sitä pelkäävät kaikki. Ja on aihettakin. Vähänkin vasemmistolaisista mielipiteistä saattaa seurata kyyditys valtakunnan rajalle ja tappotuomio, joka saatetaan toteuttaa tai jättää pelkäksi pelotteluksi. Vaikka hyvin on ollut tiedossa, tuntuu todella vertahyytävältä lukea tasavallan ensimmäisen presidentin, KJ Ståhlbergin muilutuksesta. Siihenkin liittyy pelottelua ja uhkauksia. Mutta romaanihenkilön, Ivar Grandellin kyyditys avomerelle ja pienelle luodolle tuntuu myös tosi ilkeältä luettavalta. Sattuma kuitenkin on pantu pelastamaan Grandellin hengen. On tuttu muiluttaja, Cedi Lillienhjelm, saman 'lukupiirin' jäsen. Vielä luodolle säkki päässä joutumisen jälkeenkin hengenvara näyttää ilmeiseltä. Kuolema uhkaa kahdellakin tavalla: saattaisi eteensä näkemättömänä pudota jyrkänteeltä tai löytymättömänä, ehkä etsimättömänäkin kuolla yksinkertaisesti nälkään. Myöhemmin sitten kyllä kerrotaan, että salaperäi nen puhelinsoitto paljasti olinpaikan. Ei varmaankaan olisi jätetty tutkimatta paikkaa. Vai tämäkö olikin alkusysäys, joka johdattaa pelastuksen paikalle?

 

Talonpoikaismarssi

Silloinen historiallinen tapahtuma on talonpoikaismarssi, niinhän sitä suomeksi nimitetään. Cedi Lillienhjelmin on määrä puhe heidän kokouksessaan pitää. Tallustelee hänkin jo kohti esiintymispaikka, kun vanhat haavat sielussa aukenevat, eikä hän voikaan jatkaa matkaa kokouspaikalle, vaan joutuu kääntymään takaisin. Näin käy tähän aikaan yhdelle ja toiselle. Ja toisenlainen isänmaallisuus alkaa orastaa ja kypsyy täyteen kukoistukseen sitten sodissa.

 

Allun ja Lucien romanssi päättyy

'Lika barn leka bäst' sanoo ruotsalainen sananlasku. Allu ja Lucie eivät missään nimessä olleet 'lika barn'. Jo alun perin kylvettiin epäilyksen siemen heidän yhteenliittymisensä suhteen. Se että heidän kerrotaan tarkoin vältelleen taustoihinsa liittyviä keskusteluita, teki selväksi, että ennemmin tai myöhemmin suhde olisi päättyvä. Tässä näin tapahtuu. Allu sen sanoiksi pukee. 'Vi kan väl älska varandra ännu en sista gång?" Näin tehdään ja siihen päättyy. Sen sijaan Ivar Grandell saa Henriettensä ja Henriette Ivarinsa.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20070708 (20070708) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster