Asko Korpela 
06 Järkyttävää luettavaa

On se merkillistä, kuinka sama asia yhteydestä riippuen voi niin eri tavalla koskettaa. Kaikenlaista sotaa ja väkivaltaahan tulee televisiosta päivittäin tuutin täydeltä. Siihen turtuu niin ettei se tunnu juuri miltään, ellei sitä pysähdy ajattelemaan. Joskus pujahtaa mieleen ajatus, että mitenkähän nuo uutistenlukijat sitä sietävät. Tämänkertainen lukujakso puhuu melkein sadan vuoden takaisista asioista, mutta ainakin minä koen tekstin hyvin järkyttävänä, kun paikka on täällä kotona ja ihmiset puhuvat samaa kieltä kuin minä. Voisivat olla isoisiämme ja isoäitejämme ja ovatkin omat isoisät ja isoäidit saattaneet tuollaisia kokea. Vielä laajamittaisempi oli tietysti isiemme ja äitiemme sotakokemus. 
 
 

Kansan jakautuminen kahteen leiriin

Uudelleen tuli mieleen myös menneen viikon Unkarin kokemukset. Seuralaiseni oli ollut jonkin asteinen aktivisti ja puhui äärettömän katkerasti nykymenosta Unkarissa. Kaksi kertaa meillä oli ankara ja tiukka keskustelu näistä asioista. Häntä häiritsi se, että tiukasti kieltäydyin ottamasta mitään kantaa ja sanoin kääntäväni selän kaikelle politiikalle. Hänen mukaansa se ei ole mahdollista. Kaikkeen liittyy politiikkaa ja siihen on pakko suhtautua. Hänen puheensa vastapuolesta kuulosti todella karmealta. Alempiarvoisista ihmisistä ja roistoista puhui. Olisinko ehkä minäkin joutunut valitsemaan puolen, jos olisin ryhtynyt perehtymään asioihin? En todellakaan halunnut. En joutunut todistamaan mitään joukkomielenosoituksia, mutta söimme lounasta ravintolassa, jonka edessä oli pari viikkoa aikaisemmin poliisi kovakouraisesti kohdellut mieltään osoittavia. - Mutta olihan meilläkin se poliisien ja mielenosoittajien kärhämä! Mutta se oli rajoitettu. Unkarissa väittävät koko kansan olevan jakautunut kahtia: 51,5 prosenttia toisella puolella määräämässä mitä tehdään ja loput toisella puolella kärhämöimässä vastaan. Onko siis samasta kansan kahtia jakautumisesta kysymys kuin oli meillä 1918? 
 
 

Ruotsalainen reaalilyseo Liisankadulla

Ihan sen lähellä asuin ensimmäisenä opiskeluvuonna 50 vuotta sitten, siis kuitenkin 40 vuotta tässä kuvattujen tapahtumien jälkeen. Yhä enemmän joudun arvostamaan Westötä tapahtumien kuvaajana. Hän osaa höystää suuria linjoja ja suuria kysymyksiä kovin taitavasti pikku yksityiskohdilla, niin että asiat tulevat lähelle, koskettavat ja riipaisevat. Ihmisiä tapetaan tuosta noin vain. Toisia kootaan laumoina vangeiksi, joille saattaisi tapahtua mitä vain, milloin vain. Syntyy lukijallekin turvattomuuden tunne. Kuvaillaan aika teräväpiirteisesti erilaisia ihmisluonteita. Nälkä painaa päälle. Kaikki sellainen voisi helposti johtaa mihin tahansa epätoivoisiin reaktioihin ja johtaakin. Niillä ei sentään tässä hekumoida, mutta ihan tarpeeksi niitä mainitaan, että ikään kuin tuntee joutuvansa itse niiden keskelle. Ehkä kuitenkin lieventää konfliktia se, ettei jakauduta pelkästään kahteen leiriin, punaisiin ja valkoisiin, vaan näiden sisälläkin on sitten ryhmittymiä ja niiden kesken ristiriitoja. Tapahtumat alkavat punaisten selvällä ylivallalla, yksinkertaisesti määrällisellä ylivallalla. Mutta kevättä kohti tämä ylivalta sulaa kuin lumi ja aletaan nähdä eteenpäin. Vartijat alkavat varoa ylenmääräistä karkeutta. Ja vangittujen itsetunto vahvistuu. Heitä ei ole ilmatiiviisti eristetty ulkomaailmasta. Jopa viestintä pelaa. Syntyy tunto, että samassa veneessä ollaan. Lopulta sitten osat vaihtuvatkin. Mitähän seuraavassa lukujaksossa tapahtuu. On aavistus ja voidaan joistakin otsikoistakin päätellä, että tulossa on valkoisten terrori.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20070422 (20070422) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster