Punakaartilaiset valokuvauttavat itseäänHämmästyttävä lause: 'Under veckorana före krigsutbrottet gick otaliga rödgardister landet runt till fotografen.' Mitä, mitä, mitä? Miksi? Skannaan silmilläni numerolla 1 otsikoitua lukua etsien Westön selitystä mielestäni omituiselle vallankumousilmiölle. En löydä, taidan jättää, kyllä varmaan muut lukupiiriläiset siitä puhuvat. Tänä iltanan nähdyssä dokumentissa Jörn Donner kertoo matkastaan isänsä jalanjäljillä Siperiassa. Yksityiskohtana mainitsee, ettei se ja se henkilö antanut valokuvata itseään, kun lapsi oli sairaana. Kuvaaminen olisi heikentänyt häntä ja vielä lastakin. Myös islaminuskoiset kaihtavat valokuvia ja ihmisen kuvaamista yleensäkin. Luonnonkansoista on aina kerrottu, että pelkäävät valokuvausta, kun kuvittelevat osan itsestään joutuvan kuvaan. Näin eivät siis varmaan punakaartilaiset ajatelleet, etteivät olisi vain ajatelleet päinvastoin: että ryhmäkuvaus jotenkin vahvistaa heidän identiteettiään. Kuten Westö sanoo: eivät aavistaneet, että 'med vilken kraft de i övermod tagna porträtten skulle vändas emot dem bara några månader senare'. Siis kuvat kääntyivät myöhemmin todistusaineistoksi kuvattuja vastaan. Näin siis sittenkin kuvat myöhemmin diskonttaavat malliensa voimaa.Pecka Luther lumeen juuttuneenaTämäkin on odottamaton ja merkillinen tarina kansalaissodan myrskynsilmässä. Pikkupoika Pecka Luther harrastaa teatteria amatöörinäyttelijänä ja sipaisee ilta toisensa jälkeen Svenska Teaterniin avustajaksi Topeliuksen näytelmään Rinaldo Rinaldiniin. Sillä tavoin hän ansaitsee markittävän määrän taskurahoja, joilla sitten kartuttaa sotajoukkojaan, tinasotamiehiä taisteluun naapurin pojan Stigu Friisin joukkoja vastaan. Apulainen Emmi yleensä noutaa Pecka-pojan näytännön jälkeen, mutta yhtenä iltana Pecka turhaan odottaa Emmiä ja joutuu lopulta lähtemään yksin kohti Linnunlaulua, missä koti on. Eihän matka kilometreissä mikään hirmuinen ole, olisiko pari kilometriä. Mutta kyllä tuntuu hurjalta 10-vuotiaan kuljettavaksi. Itselläni on kaksikin 10-vuotiasta tyttärenpoikaa. Kyllä hekin tällaisia ja paljonkin pitempiä lenkkejä tekevät, mutta sittenkin…Pecka putoaa paksussa lumessa johonkin kuoppaan ja juuttuu niin pahasti
kiinni lumeen, ettei pääse omin voimin ylös. Ei auta muu
kuin ruveta huutamaan apua. Siinä vielä yläpuolella punainen
lyhty Pahana Silmänä loistaa sellaisen talon yläkerran ikkunasta,
jota kotona on sanottu pahan taloksi. Apua tulee, mutta minkälaista.
Lukijan mielessä jo pahin vilahtaa, kun kerrotaan, että punakaartilaisia
hiippaa varjoina paikalle. 'venska taala, pikkulahtari eksyny ulos vallankumousiltana
saatana' ei lupaa hyvää. No, pikkulahtari lähetetään
pienen kenttäoikeusistunnon jälkeen kipin kapin kotiinsa. 'Ni
är sånadär bolsseviker, va?' 'Gå hem, Pecka. Du behöver
int bry ditt huvud med såna saker'. - Ikään kuin inhimillisyyden
tuulahdus ennen myrskyn puhkeamista.
Myymälänhoitaja pysyttelee sisätiloissaSitten kerrotaan Wulffin myymälänhoitajasta. Hän varoo turhaa kosketusta vieraiden ihmisten kanssa ja pysyttelee sisätiloissa. Mutta hän tekee itse asiassa varsin arvokkaan teon: kirjoittaa 250 sivua kuvausta talven tapahtumista. Tässä kohdassa taas muistuu mieleen kysymys: Onko tämä kertomus faktaa vai fiktiota? Kerrotaan, että Westö on tehnyt valtavan arkistotyön kirjansa, kirjojensa pohjaksi. Sen näkyy kyllä tekstissä. Mutta sitten kerrotaan myös, että tämän kirjan viimeisillä sivuilla vakuutetaan kaiken olevan keksittyä. - Mihin tässä pitää uskoa? Eikö siis Ivar Grandellin (tai jonkun muun) vahakantisia vihkoja olekaan olemassa?Eccu Widing puhkaisee saartorenkaanMiksi Westö ei anna luvuilleen otsikoita, vain numeroita laittaa? Minä olen jyrkästi ja ehdottomasti otsikoiden kannalla. Ei niiden nyt niin pitkiä ja pöhköjä tarvitsisi olla kuin on Cervantesilla Don Quijotessa, kun ihan järkeviäkin olisi helppo sorvaista. Tästä samasta asiasta nyreilen Suurelle Mestarille eli Dostojevskillekin. Jos voimia ja vuosia riittäisi, tahtoisinkin vielä kolmannen kerran lukea Doston kootut ja laittaa jokaiselle luvulle otsikon. Sekään ei olisi vaikeata, niin selkeästi ovat luvut yleensä jaksotettu. Ja Dostojevskin luvut ovat myös hyvin mukavia ja sopivia luku-urakoita. Jos tilasto lukujen pituuksista laadittaisiin, luulen että keskiarvoksi voisi tulla 10 sivua.No mutta asiasta piti kirjoittaa. Joku voisi sanoa, että tämän 4 luvun päähenkilönä on pelkuri. Tässä nimittäin Eccu Widing hiihtää ulos saartorenkaasta eli Helsingistä maaseudulle. Uhkana on joutuminen punaisten palvelukseen tai vieläkin pahempaa, heidän vangikseen tai vieläkin pahempaa. Enpä moiti Eccua, joka siis turvautuu itämaiseen puolustukseen eli väistöön. Hän koukkaa kaupungista merelle, siis ensin etelään ja sitten kohti luodetta, läntistä Uuttamaata, Helsingin ja punaisia vilisevän Kirkkonummen välistä Sigurdsiin. Mikä mahtaa olla suomeksi tämä Sigurds? Tietäisikö netti? Katsotaan. Tuntuu Tanskassa olevan suosittu joku Sigurds Bjørnetime. Nimi käytössä myös Latviassa, paikallisessa kielessä kun kaikki substantiivit päättyvät s-kirjaimeen. Ja Norjassahan niitä Sigurdeja riittää. Eipä selviä käden käänteessä paikkakunnan nimi. Sinne kuitenkin Eccu pohkeet kivistäen illan suussa pääsee ja tulee vastaanotetuksi sankarina. On siellä muitakin, tuttujakin. Minkahän kokoisesta seurakunnasta on kysymys, kun puolen tusinaa tuttua luetellaan. Jos minä menen isoon väenkokoukseen eli teatteriin, missä tuhat ihmistä on koolla, on siellä korkeintaan yksi tuttava, aina ei sitäkään. Siis pieni on porvareiden piiri vuoden 1 Helsingissä.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070409 (20070409) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster