|
Jumalten ateria
Lukutehtävämme tämän teoksen osalta päättyy juhlavasti Jumalten ateriaan. Molemmat elossa olevat lukumot saapuivat pyhiin viittoihinsa sonnustautuneina jumalten ateriaa varten pystytetylle teltalle. He kertoivat, että Turmsilla oli nyt pitojen isäntänä oikeus kutsua kaksi jumalaa mukaan pitoihin.
Turms kutsui Turanin, jonka hän oli oppinut tuntemaan milloin Artemiksena, miloin Ishtarina, milloin Afroditena. Turms tiesi nyt, että tämä oli sama jumaluus, jonka oikea nimi oli Turan! Hänet kutsuttiin. Lisäksi Turms kutsui Voltumnan, itse muuttuvaisen. Molemmat vanhat lukumot pitivät ilmeisesti tätä kutsua vähintään varomattomana:”Tiedätkö itse, mitä tahdot, mitä uskallat.” Mutta Turms piti päänsä.
Toinen vanhoista lukumoista opasti Turmsia, että kansan on saatava osansa, vasta sitten jumalat saapuisivat pitoihin. Musiikki soi, tanssijat tanssivat, lukumot aterioivat ja jumalien kivipaasille katettiin myös ruokaa.
Lopulta valot sammuivat, musiikki taukosi ja tanssijat poistuivat.
Vanhin lukumo sanoi Turmsille:”Olet juonut kanssamme kuolemattomuuden juoman, olet syönyt kanssamme kuolemattomuuden munan, nyt vaikene, Jumalat tulevat.”
Jumalien saapumisen kuvaus on vaikuttava. Erityisesti painui mieleeni jumala Voltumnan lause:
”Lukumot, kuolemattomia ehkä olette, mutta ikuisia ette ole.” Turms ymmärsi jumalten keskinäisen kilpailun ja turhamaisuuden, mutta sitten hän hämmästyen huomasi suojelushenkensä saapuneen..
Kun jumalat ihmettelivät suojelushengen läsnäoloa Turms oivalsi, että joku läsnäolevia jumaliakin ylempi oli ehkä lähettänyt hänet. Kohtaus jumalien kanssa päättyi myrskyn tuntuun ja lukumoiden tajuttomuuteen. Vanhemmat lukumot ihmettelivät herättyään, miten on mahdollista että he olivat vielä hengissä nähtyään hunnuttautuneen jumalan. ”Ehkä olemme viimeist lukumot. Siksi hän tul.”
Aamu valkeni ja vanha lukumo sanoi Turmsille:”Et ole enää entisesi.—Joko tunnet ja tunnustat itsesi, Turms, Porsennan poika, Larkhnan poika.”
Kivi kiveltä
Ottiko Turms jumalten aterialta kiven muistoksi? Sitä en huomannut. Mutta hän kertoi elämänsä kivi kiveltä. Hän arveli tuntevansa uusissa elämissään itsensä näiden kivien avulla.
Lyhyesti hän kertoi toiminnastaan lukumona:” Lain on suojeltava heikkoja väkeviä vastaan. Väkevät eivät suojelijaa tarvitse.” Toivoisi tämän päivän lainlaatijan, eduskuntamme, ajattelevan samalla tavalla. Usein kuitenkin näyttää siltä, että tämänpäivän lainsäätäjäkin haluaa olla vahvojen puolella!
Ajatellessaan heikkojen asemaa Turms usein muisteli Hannaa, joka ei saanut häneltä sitä turvaa, jota olisi tarvinnut. Kertoja on armollinen, hän tuo Hannan vielä näkyviimme. Hanna kertoi pelastautuneensa Arsinoen hänelle suunnittelemasta kohtalosta karkaamalla foinikialaisen orjalaivasta. Hanna oli tavannut ystävällisen paimenen, joka oli ottanut hänet suojelukseensa. Koska Hannan synnyttämä poika oli Turmsin, hän nyt arveli, etä hänen täytyisi keskustella Turmsin kanssa pojan tulevaisuudesta. Hanna on siis Turms-tarinan enkelimäinen nainen, kun taas Arsinoe on sen vastakohta.
Hannan mies kysyi nöyrästi:”Vaaditko poikasi meiltä?” Turms päätti, ettei hänellä ollut oikeutta vaatia poikaa itselleen, ja totesi vapautuneensa syyllisyyden taakasta käsittämättömästä armosta. Tässä taas välähdys Waltarin elinikäisestä kilvoittelusta kristityn tiellä.
Turms kertoi rikkoneensa kansaansa vastaan salliessaan heidän osallistua sotaan, sillä lukumoiden oli määrä olla rauhan ruhtinaita. Etruskit olivat hävinneet taistelun Kymen luona.
Joudumme hyvästelemään Turmsin. Hänet kannettiin kädet, käsivarret ja kasvot punaisiksi maalattuina Pyhälle vuorelle, jakamaan jumalten ateria kansan silmien edessä ja kohtaamaan jumalat ja suojelushenkensä, varmana siitä, että hän kerran oli palaava, hän, Turms kuolematon!
|