|
Sotasankari vai vakooja
Tarquiniaan palaavat eivät todellakaan saaneet sotasankarin vastaanottoa. Sisämaan kaupungeista kotoisin olevat soturit palasivat kotiin ja ja heistä kaikista tuli eliniäkseen vaiteliaita miehiä. Tässä taas Waltari käyttänee omakohtaista kokemustaan: eivät suomalaisetkaan sodasta palanneet paljoa puhuneet kokemuksistaan, paitsi ehkä luotettavassa veteraaniseurassa. Hävityn sodan jälkeiset tunnelmat eivät ole riemukkaita, ja etruskien kohdalla tilanne oli hyvin ongelmallinen, koska he eivät olleet varsinaisesti käyneet puolustussotaa.
Turms sai kokea henkilökohtaisestikin karua kohtelua, sillä Lars Arnth katsoi velvollisuudekseen omiaan kohtaan karkottaa Turmsin Tarquiniasta.
Köyhtynyt Turms joutui matkaamaan Roomaan jalan, sillä hänellä ei ollut enää varoja kustantaa minkäänlaista kuljetusta itselleen. Saavuttuaan vihdoin uuvuttavan taivalluksen jälkeen Roomaan hän näki, että taistelut olivat kohdelleet sitäkin kaltoin. Ihmeekseen hän tosin löysi oman maatilansa hävittämättömänä, mutta vaikka oli lohdullista saada tietää, että Misme ja vanhat orjat olivat saaneet elää rauhassa ja korjata runsaan sadon, ymmärsi Turms kohta, että hänen kohdallaan tämä hyvä onni kääntyisi vastakohdakseen. Minkä vuoksi ryöstelevät sotajoukot olivat säästänet hänen tilansa? Tietenkin sen vuoksi, että hän oli ollut liitossa vihollisen kanssa! Niinpä Turmsin vaellus päättyi niin, että hänet, pahoin laihtunut, heikko ja kuumeinen soturi, suljettiin vankilaan.
Yllättävää kyllä Misme pääsi Turmsia katsomaan vankilaan. Turms mietti, minkälaiset mahdollisuudet hänellä oli ja päätyi siihen, että häntä syytettäisiin maankavalluksesta, joten Mismen hyväksi olisi tehtävä jotain. Hän ehdotti siis,että Misme hakisi turvaa äitinsä Arsinoen luota.
Misme ei kuitenkaan halunnut tietää Arsinoesta mitään. Hän oli katkera, että Hanna, joka oli hänelle ollut kuin äiti, oli lähetetty pois. Hän kertoi myös, että Hanna oli odottanut Turmsin lasta ja sen tähden Arsinoe oli halunnut päästä Hannasta eroon. Misme sanoi myös tietävänsä, että Arsinoe oli kiusannut Mikonin kuolemaan suohon.
Misme oli myös kuullut, että Arsinoe oli myynyt Hannan pahimpaan paikkaan, minkä tiesi: foinikialaiselle orjakauppiaalle, joka kuljetti orjia Tyroksen ilotaloihin.
Kuultuaan Arsinoen julmuuksista Hannaa kohtaan Turms arveli, ettei Mismen kannattaisi hakea turvaa äidiltään. Hän kertoi häränpääaarteestaan, kehotti Mismea ottamaan sen ja huolehtimaan itsestään parhaaksi katsomallaan tavalla. Seuraavana yönä Turms näki unen, joka oudosti lohdutti häntä. Ehkäpä Mismekin selviytyisi jollakin tavoin.
Tuomio ja sen peruuttaminen
Vihdoin Turms vietiin kuulusteltavaksi ja hänen aseveljeytensä etruskien kanssa katsottiin maankavallukseksi. Ainoa ongelma oli, miten Turms tuli tuomita, sillä hän ei ollut Rooman kansalainen. Omaisuutensa vuoksi hänet kuitenkin rinnastettiin kansalaiseen, joten hänet tuomittiin ruoskittavaksi ja mestattavaksi.
Turmsin tuomio kantautui Arsinoen tietoon, ja hän saapui vankilaan muka almuja jakamaan. Nähtyään Turmsin hän alkoi moittia Turmsia siitä, että tämä oli saattanut Mismen vaikeuksiin ja Turmsin kysymyksiin Hannasta hän suuttuneena sätti Turmsia siitä, että tämä olisi hankkinut äpärälapsen taloon.
Turms ylisti Arsinoen kauneutta ja sai Arsinoen paremmalla tuulelle. Arsinoe alkoi rupatella huolettomasti asioistaan. Lopulta hän arveli voivansa jumalattaren avulla pelastaa Turmsin kuolemantuomiolta.
Arsinoe ei ollut turhaan lupaillut, sillä eräänä päivänä Vestan neitsyitten vanhin tuli vankilaan ja kertoi, että senaatti oli uskonut enteiden merkitsevän sitä, että Turmsilla oli vieraita jumalia tukenaan. Senaatti oli perunut Turmsin tuomion. Hänen oli kuitenkin lähdettävä Roomasta. Vestaali kehotti häntä heti matkaan sanoen, että peltoveljet odottivat häntä saattaaksen hänet kaupungista turvalliseen suuntaan pohjoiseen. Peltoveljet vakuuttivat Turmsille pitävänsä huolen Turmsin tilasta, hänen orjistaan ja karjasta, hänen ei pitänyt poiketa tieltä.
Aamun sarastaessa Turms saattajineen oli päässyt niin kauas Roomasta, että peltoveljet saattoivat työntää hänet rajan yli etruskien maahan. Turms tiesi suunnan oikeaksi, vaikka ei maata tuntenutkaan.
Omalla maalla
.Kuin uudesti syntyneenä Turms vaelsi nauttien luonnosta, villihanhien toitotuksista, raikkaasta vedestä, paimenten tarjoamasta leivästä, toivomatta mitään, ajattelematta mitään. Vihdoin hän näki järven, sen järven, josta hänelle oli ennustettu, oman järvensä. Hän tiesi olevansa omalla maalla, isänsä haudan äärellä. Hän asetti kätensä hautapylvään päälle ja kuiskasi: ”Isäni, poikasi on palannut.”
Seuraavana aamuna Turms heräsi siihen, että joukko työmiehiä katseli häntä. Paikalle saapuivat myös hautojen vartija ja pappi. Pappi tunsi Turmsin kasvot veistoksista ja kysyi, mitä Turms halusi. Turms vastasi:”Minä, Turms, palasin kotiin.”. Pappi kertoi, että Turmsin tulosta oli kerrottu jo yhdeksän vuotta. Hän halusi tietää,oliko Turms oikea lukumo. Turms vastasi, ettei tiennyt, hän tiesi vain palanneensa kotiin.
Pappi kertoi, että Turms oli Lars Porsennan poika ja hänen kaupunkinsa, Clusium, oli mustien ruukkujen ja ikuisten ihmiskasvojen kaupunki.
Vastaantulijat tervehtivät Turmsia kutsuen häntä lukumoksi. Pappi ärsyyntyi. Hänen mielestään Turms aiheutti häiriötä, ehän ollut varmuutta oliko hän lukumo. Sen asian saattoi tutkia vasta syksyllä kaupunkien pyhässä kokouksessa ja siihen asti olisi parasta, jos Turmsia ei näkyisi eikä kuuluisi.
Vain kaksi vielä elossa olevaa lukumoa saattaisivat todentaa sen, oliko Turms oikea lukumo. Valistunut väestönosa oli jo alkanut epäillä lukumoiden todellisuutta, se oli kreikkalaisten synnyttämää kriittisyyttä. Jo pelkästään tietoisuus, että Turms oli Lars Porsennan poika riitti jo kuitenkin aiheuttamaan riemastusta kaupunkilaisten keskuudessa.
Turms vietti onnellisen kesän hiljaisuudessa kuunnellen kertomusta omasta syntymästään, sukujuuristaan, siitä, miten hänen isänsä oli vienyt hänet kreikkalaisten italialaiseen kaupunkiin Sybarikseen, josta Turmsin tie sitten oli erinäisten yhteensattumien seurauksena johtanut Jooniaan.
Syksyn tullen Turms lähti kaupunkinsa edustajien kanssa Volsiniin, pyhän järven rantaan. Alakulo oli vallannut hänen mielensä eikä hän voinut enää iloita. Matka tehtiin juhlallisesti härkein vetämissä umpivaunuissa, painavat verhot sulkivat Turmsin ihmisten katseilta. Volsiniin tulisivat myös elossa olevat kaksi lukumoa. He tutkisivat Turmsia selvittääkseen sen, oliko Turms oikea lukumo.
|