Pirjopäivi Pihlanto
19 Turms palaa Roomaan yhä uudelleen

Waltari: Turms kuolematon 20091111-1130

Arunsin pään puhdistus

Turms tapasi vielä Arunsin ja tämä kutsui Turmsin kanssaan ottamaan härkäkännin ja puhdistamaan pään, jotta Aruns voisi puhtaana maisesta loasta käydä käsiksi jumalallisiin asioihin.

Turms noudatti kutsua ja tapaaminen huipentui Arunsin kotona kahden kaunottaren tansseihin ja uusiin tuttavuuksiiin. Näistä Turmsin kannalta merkittävin oli nuori Lars Arnth Velthuru, jonka Turms tapasi myöhemminkin.Juhlista oli tuskin kulunut viikko, kun Arunsin oppilas kiireimmän kaupalla haki Turmsin käsiinsä, jotta tämä ensimmäisenä näkisi valmiin hautamaalauksen. Aruns halusi näin, sillä hän oli sitä mieltä, että Turms oli tuonut hänelle hyvän onnen.

Valmis maalaus oli Turmsin mielestä jumalten ateria ja Arunsin mukaan lukumon kuolema. Turms sanoi ihmetellen: ”Olet oikeassa, Aruns. Tällaista ei kukaan sinua ennen liene rohjennut maalata.” Aruns puhkesi kyyneliin.

Pelionnea

Nuori Velthuru yhytti Turmsin eräänä päivänä, kun tämä oli kävelyllä. Lars Arnth Velthuru kehotti Turmsia liittymään seurueeseen, joka pelasi noppaa. Pelureiden varustuksista ja hevosista saattoi päätellä, että pelissä oli kunnon panokset. Turms hyväksyi ehdotetun panoksen tietämättä lainkaan, kuinka suuri se oli ja hävittyään kolme kertaa peräkkäin kutsui Hekaten avukseen. Viimeisen heiton voittikin Turms ja myöhemmin hänen kotiinsa kannettiin pelivoitto, joka oli kokonainen talentti hopeaa. Nyt Turms ymmärsi, miksi pelitoverit olivat huoahtaneet hämmästyksestä, kun hän, vaatimattomiin vaeltajan varusteisiin sonnustautunut muukalainen, oli hyväksynyt ”kokonaisen” panokseksi.

Matka jatkuu

Turms palasi Roomaan ja Arsinoe otti hänet vastaan tapansa mukaan motkottaen, kunnes näki Turmsin hopeakuorman. Myös Misme oli talossa ja riensi iloissaan tervehtimään Turmsia.

Talven Turms vietti Roomassa seurustellen milloin kenenkin kanssa ja jossain huonomaineisen Suburran ilotalossa joutui nopanheittoon Populoniasta tulleen laivan kirjanpitäjän kanssa. Kun pelitoveri oli hävinnyt kaikki rahansa hän tarjosi Turmsille ilmaista matkaa laivassaan. Kesti kevääseen asti ennenkuin laiva pääsi lähtemään, sillä kippari halusi paluumatkallekin lastin, niinkuin kipparin kuuluukin, ja senaatin vitkastelun vuoksi lähtö viivästyi.

Populonian satamassa oli tarkat tullimuodollisuudet, mutta kirjanpitäjän ihmeeksi tarkastaja vain vilkaisi Turmsia kasvoihin ja vaihdettuaan tovereidensa kanssa katseen pyysi Turmsia itse kirjoittamaan nimensä vahatauluun ja vakuutti, että Turms saattoi liikkua kaupungissa niinkuin tahtoi. Tarkastaja ei halunnut tietää Turmsin nimeä, ei hänen kotipaikkaansa tai sukuaan.

Salaman temppeli

Turms halusi tutustua salaman temppeliin, josta hän oli kuullut. Temppelin vanhus otti hänet vastaan ja jostain syystä Turms tuli kertoneeksi nuorukaisena saamastaan salaman iskusta ja tunnusti vielä Kybelen temppelin polttamisenkin. Vanhus sanoi, etteivät etruskit pidä rikollisena miestä, johon salama iskee, toisin kuin kreikkalaiset. Vanhus vakuutti vielä, että hyvät henget varjelisivat Turmsia ja tästä hetkestä lähtien myös etruskikansan maiset valtiaat.

Fiesolessa

Turms jatkoi matkaa Fiesoleen ja tutustui siellä uuteen heimoon, kelttiläisiin. Hän tutustui myös Fiesolen syyssirkukseen, jossa taistelulajina oli mies vastaan koira. Miehen pää oli säkin peitossa ja aseena hänellä oli karttu. Taistelun filosofia oli, että ihminen taistelee säkkipäisenä ja sokeana kohtaloaan vastaan.

Syksyn tullen Turms päätti jälleen vaeltaa Roomaan, mutta tällä kertaa maitse, sillä volskien oli kerrottu piirittävän Roomaa. Hän oli kuitenkin varma, että talven tullen piirittäjien olisi pakko palata kotitienoilleen.

Talvi Perusiassa

Talvi oli niin kylmä, että vaellus oli pakko keskeyttää ja Turms vietti talven Perusiassa tutustuen paikkakunnan tuotteisiin, korkokuvioisiin ruukkuihin ja kestäviin villakankaisiin. Lämpimien tuulten kertoessa kevään tulosta Turms lähti taas patikoimaan ja loppumatkan hän seurasi uittajana tukkilauttaa.

Myöhemmin Turms sai kuulla, että tukit käytettiin ratsuväen temppelin rakentamiseen.

Keväällä Roomassa

Nokiset rauniot olivat heleänvihreän ruohon peitossa ja hävityksen jälkiä korjattiin innokkaasti rakentamalla uusia talleja ja karjanaitauksia. Coriolanus oli luopunut Rooman piirityksestä ilman miekaniskua, joten roomalaiset olivat välttyneet pahimmalta.

Kun Turms saapui Tertiuksen taloon, hän huomasi, että Arsinoe oli huomattavan pitkälle kehittyneessä raskauden tilassa, eikä Arsinoe ilahtunut Turmsin tapaamisesta. Heidän erostaan oli kulunut vuosi. Jostain syystä Turms oli varma, että tuleva lapsi ei voisi olla hänen.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjopäivi Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pirjopäivi 20091111 (20091111) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster