Lukumot ja kivikartiot
Viimeisessä lukujaksossa on paljon etruskien juhlamenojen kuvausta. Waltari on selvästi ottanut selvää asioista – ja varmaankin myös pannut omiaan, koska etruskeilta ei ole jäänyt paljon mitään muuta kuin esineitä ja hautakammioita seinämaalauksineen. – Turms valmistautuu ”jumalien aterialle”, joka on erään tunnetun hautamaalauksen aihe. Kuva siitä on muun muassa Ritva Haavikon kirjassa ”Mika Waltari. Valloittaja”. Turms saa valita aterialle kaksi jumalaa, joita markkeeraavat pöydän ääressä kököttävät kivikartiot. Kaksi lukumoa pitää varsinkin toista valintaa yllättävänä, mutta Turms pitää päänsä. Lukumot aterioivat ja kansa katselee äänettömänä – teltan yksi seinä on avoinna. Viiniäkin nautitaan niin, että se kihahtaa päähän. Lopuksi Turms astuu alastomana ulos ja aurinko kohdoistuu häneen. Hän on todellakin lukumo, uskoo kansa. Waltari itsekin ilmestyi italialaisessa täysihoitolassa ruokasaliin alastomana täydessä unessa tai transsissa. Hän luuli olevansa lukumo. Eläytyipä mies kirjaansa syvällisesti.
Jumalattaret ilmestyvät
Telttakangas suljetaan ja kansa poistuu. Alkaa todellinen jumalien ateria. Turms hermostuu, kun kivikartioiden tilalle ei ilmesty mitään. Ensin on kuitenkin nautittava hieman vahvempaa viiniä. Se valuu kuin tuli vatsan pohjalle. Huumausaineesta on ilmeisesti kysymys – siinä viime jaksossa pohdiskelemani luonnollinen selitys ihmeille, jotka pian seuraavat. Tilatut jumalattaret nimittäin ilmestyvät ja keskustelevat niitä näitä. Toinen heistä on vähän pahansisuinen – siksi lukumot ihmettelivätkin tämän valitsemista. Kuten Iiliaassa ja Odysseiassa, myös tässä jumalattarilla on inhimillisiä heikkouksia. Lukumoiden suojelushenget ilmestyvät suojattiensa turvaksi, mikä harmittaa pahansisuista jumalatarta. Lopulta ilmestyy myös mahtavin kaikista, hunnutettu jumalatar, jolla ei ole edes nimeä. Ateria on onnistunut.
Aamu, arjen koura
Aamu on ankea, kuten aina rankan juhlimisen jälkeen. Turmsin olo on kuin hän olisi juomut myrkkyä. Tämä vahvistaa käsitystä, että lukumoille juotettiin kärpässienijuomaa tai jotakin muuta huumetta. Kun Turms kyselee, onko hän nähnyt unta, vanhempi lukumo sanoo, että sitten he näkivät kaikki samaa unta. Ehkä hän vain uskotteli Turmsille nähneensä samat näyt kuin Turms, sillä miehet eivät keskustelleet näkemästään. Nyt Turms kuitenkin uskoo olevansa lukumo ja isänsä poika – jumalattarethan ilmestyivät hänelle.
Turha taistelu
Turmsi hallitsee kaupunkiaan viisaasti sivusta ja antaa tuomareiden ja muiden virkailijoiden tehdä työnsä sekaantumatta asioihin, ellei ole aivan pakko. Misme kärttää Turmsilta käskyä sotaan lähdöstä kreikkalaisia vastaan ja saa – äitinsä tyttärenä – tahtonsa läpi. Turms nimittäin antaa vastentahtoisesti luvan lähteä niille, jotka haluavat. Etruskien laivasto lyödään ja nämä joutuvat vastedes varustamaan kaupunkejaan paremmin, mutta merelle ei ole enää asiaa. Turms katuu tätä päätöstään.
Helpottava tapaaminen
Turmsia vaivaa myös Hannan ja lapsen kohtalo. Hän rukoilee ihmettä ja se tapahtuukin. Hanna ilmestyy hänen eteensä aviopuolisonsa ja Turmsin viisitoistavuotiaan pojan kanssa. Hanna oli sittenkin pelastunut haaksirikosta. Turms tekee viisaan ratkaisun. Hän antaa pojan oikean alkuperän jäädä salaisuudeksi, eikä hajota harmoonista perhettä. Hän antaa perheelle sen säätyyn sopivia lahjoja ja lähettää heidät kotiin. Hän lupaa auttaa, jos tarvetta on. Nämä eivät kuitenkaan koskaan vaivaa häntä. Lopulta perhe muuttaa jonnekin ja Turms kadottaa heidät näköpiiristään. Hän on kuitenkin saanut rauhan omalletunnolleen, sillä hänen heikkoutensa ei johtanutkaan Hannan tuhoon.
Kivet tulevat kertomaan
Tarina alkaa olla lopussa. Turms on pyytänyt jumalilta muutaman kymmenvuosijakson aikaa lisää hoitaakseen kansansa hyvinvointia, mutta hänen hautansa on jo valmiina. Hän tietää kuitenkin tulevansa takaisin – ehkä vuosisatojen kuluttua. Vaikka hänen kansansa olisi silloin jo hävinnyt, hän uskoo löytävänsä hautansa. Vaikka se olisi ryöstetty tyhjäksi, halvat kivet olisivat yhä jäljellä – ellei sitten joku kirjailija olisi vienyt niistä jonkin työpöydälleen. Kiviä sormeillessaan Turms muistaisi elämänsä tapahtumat, jotka hän oli kirjoittanut silloin jo varmasti hävineelle materiaalille. Avoimeksi jää, mitä hän sillä tiedolla silloin tekisi ja mikä olisi hänen tehtävänsä. Joka tapauksessa, tyylikkään eleetön päätös hienolle teokselle. Lukijasta on mukava tietää, että päähenkilö ei kuole, vaan säilyy hengissä – pitkään....
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20091227 (20091227) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster