Pekka Pihlanto
24 Lukumoa koulitaan virkaansa

Waltari: Turms kuolematon 20091220-2119

Etruskien syysjuhlat

Turms alkaa, aluksi haparoiden, kulkea kohti lukumon asemaa. Etruskit pitävät syysjuhliaan Volsiniin kaupungissa. Turms saatetaan pää peitettynä neuvottelujen taloon, jossa hän kohtaa kahdentoista kaupungin johtomiehet. Joukossa on nuori Velthuru, jonka katoamista jo ihmettelin aikaisemmin. Kaksi johtomiehistä on lukumoja, Volsiniin ystävällinen vanhus ja nuorempi, Volterran tummakasvoinen lukumo. Turms tunnistaa heidät lukumoiksi ja samoin nämä hänet. Turms saa tehtäväkseen valmistautua olemaan lukumo tunnustamalla tämän aseman itselleen. Se voi tapahtua melkein miten tahansa: etsimällä itseään yksinäisyydessä tai jopa juopottelemalla niin, että polvet pettävät.

Tämä on Porsennan maata

Etruskien johtomiehet neuvottelevat ulkopoliittisista asioista, muun muassa Veijin sodasta Roomaa vastaan. Volsiniin vanhus supattaa Turmsin korvaan tarpeellista tietoa. Roomaa ei voi koskaan voittaa, hän sanoo. Rooma on Turmsin isän Lars Porsennan kaupunki, sillä hän valloitti sen ja luovutti jälleen pois. Rooman ja Clusiumin kaupungin kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa, saa Turms kuulla. Rooman pyhiin kirjoihin on kirjoitettu velvoite pelastaa Clusium, jos se joutuu vaaraan. Merkiksi tästä salassa pidetystä sopimuksesta sovittiin, että mitään julkista kauppaa ei saa Roomassa vahvistaa, julistamatta ensin, että tämä on Porsennan maata, Porsennan talo tai Porsennan tavaraa. Olihan Rooma tavaroineen Porsennan hänen valloitettuaan sen.

Sairaiden parantaja

Turms kypsyy vähitellen henkisesti – ainakin hän tuntee olonsa kevyemmäksi. Rituaaliteurastuksessa hänen uuhensa maksa on kaksi kertaa normaalia suurempi. Maksantutkijat kumartavat Turmsia kunnioittavasti, joten enne osoittaa hänet lukumoksi. Volsiniin vanhuksen talossa Turms joutuu tekemään ihmetöitä. Hänen omaksi hämmästyksekseen sokea mies saa näkönsä ja rampa tyttö alkaa kävellä. Molemmat lukumot todistavat Turmsille, että valta ja voima ovat hänessä. Turms alkaa itsekin muistella, että auttaessaan Mikonia haavoittuneiden hoidossa, hän sai verenvuodon helposti tyrehtymään. Muitakin kykyjä lukumoilla on. Muistamme hyvin myrskyn nostattamisen.

Lisää ihmetekoja

Lukumot näyttävät Turmsille ihmetekoja – silmänkääntötemppuja – voinee sanoa, joilla puunpala muutetaan käärmeeksi, sammakoksi ja sonniksi. Turms onnistuu itsekin lukumojen yllytyksestä muuttamaan puupalan linnuksi. Waltari kirjoitteli uransa alkuvaiheessa satuja. Tältä genreltä alkaa teos nyt vaikuttaa. Tähän asti ihmeteoille on jätetty pieni luonnollisen selityksen mahdollisuus, nyt ainoa selitys alkaa olla ”silmänkääntäminen” ja potilaiden suggerointi. Mutta miten Turms pystyisi taidoistaan tietämättään suggeroimaan potilaansa? Tietenkin näiden omalla uskolla on suuri vaikutus paranemiseensa. Myös elävän ihmisen luominen on lukumoille määrätyin rajoituksin mahdollista, mutta kaikki ei sentään heille onnistu. Nuorempi lukumo ei osannut lentää, vaikka yritti. Säilyi sentään hengissä. – Rankka kokemus tämä lukumoksi havahtuminen Turmsille kuitenkin on, ja hän valittaa kohtaloaan, mutta mikään ei auta: hän on syntynyt lukumoksi ja on kuoltuaan palaava takaisin.

Yllättävä tapaaminen

Waltari yllättää kertojana jälleen kerran. Kysymys ei olekaan pelkistä rituaaleista. Kun kaksitoista etruskikaupungin nuorukaista kokoontuu taistelemaan ykköskaupungin kunniasta ja kauniista neidosta käy ilmi, että neito on Misme! Kun nuori Velthur saa Turmsilta vahvistavan nyökkäyksen epäilylleen, että neito on Turmsin tytär ja Lars Porsennen pojantytär, hän asettuu itse taistelemaan kaupunkinsa edustajan sijaan. Miekkataistelu kahdentoista alastoman nuorukaisen kesken on verinen, mutta kukaan heistä ei käsittääkseni kuole. Velthur voittaa odotetusti ja hänen kaupunkinsa Tarquinian on vuoden johtava etruskikaupunki. Lisäksi Velthur saa kauniin Mismen puolisokseen. Voitosta on nuorukaiselle poliittista hyötyä. Lisäbonuksena on Porsennen pojantyttären naiminen. Turms päättää salata sen, että hän ei ole tytön oikea isä. Hän tajuaa huvittuneena, että ihmisten maailmassa ei totuudella ole paljon merkitystä. Kaikki riippuu siitä, minkä ihminen uskoo todeksi. – Turms epäilee, että Mismessä on sen verran Arsinoeta, että Velthurun elämä avioliitossa Mismen kanssa ei tule olemaan yksitoikkoista.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20091220 (20091220) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster