Pekka Pihlanto
19 Yksinäinen etruski matkailee

Waltari: Turms kuolematon 20091115-1709

Taiteilijan härkäkänni

Turms tapaa sattumalta kadulla umpihumalaisen taiteilija Arunsin, joka ilahtuneena jälleennäkemisestä houkuttelee hänet joukon mukaan kotiinsa jatkoille. Taiteilijalla on meneillään puhdistava ”härkäkänni”, jonka hän tarvitsee ennen uuden työnsä aloitusta. Arunsissa on jotakin samaa luovaa taiteilijaa kuin Waltarissa. Kirjailija tosin otti aivot nollaavan kolmen päivän kännin saatuaan työn valmiiksi. Loppunäytös tapahtui usein sairaalassa, jossa häneen pumpattiin unen tuovia lääkkeitä. Kovat ovat laulujen lunnaat!

Ymmärtäväisiä puolisoita

Arunsin kotona Turms tapaa ymmärtäväisen vaimon. Sen sijaan, että tämä alkaisi sättiä ja mukiloida miestään, hän haeskelee viiniä pöytään (sekoittamatta sitä veteen) ja tulee itsekin mukaan juomarinkiin. Turmsin ihmetellessä näin poikkeuksellista käytöstä hän saa kuulla tarinan taiteilijaa ymmärtävästä puolisosta, joka tajuaa luomisen tuskan ja viinin lääkitsevän voiman. Työperiodilla Aruns ei koske ruukkuun. Ritva Haavikko on arvellut teoksessaan ”Mika Waltari. Valloittaja”, että Arunsin vaimossa on Marjatta Waltarin piirteitä. Vaimo sieti jopa kirjailijan monet naisjutut, mutta antoi itsekin potut pottuina hankkimalla rakastajan. Yhdessä he kuitenkin pysyivät loppuun saakka.

Outo värimaailma

Ryyppyreissulla Turms ystävystyy nuoren ylimyksen Lars Arnth Velthurun kanssa, joka vaistomaisesti tunnistaa Turmsin, vaikka Turms ei itse sitä vielä tajua. Velthurun isä on taiteilijan mesenaatti ja juuri tämän suvun hautakammiossa Turms tapasi taiteilijan. Turms utelee Arunsilta, miksi tämä maalasi hevosen siniseksi. Koska näin sen sinisenä, tämä vastaa hölmistyneenä. Kuultuaan, että Turms ei ole koskaan nähnyt sinistä hevosta, taiteilija säälii häntä. Tässä on meille pieni oppitunti surrealistisen taiteen ymmärtämiseen. Turkulaisella maalaustaiteilijalla Otto Mäkilällä oli jossakin taulussaan punainen hevonen. Häneltä Waltari osti kuuluisan ”kolmijalkaisen miehen”.

Jumalien ateria tai Lukumon kuolema

Noin viikon kuluttua Arunsin oppilas tulee hengästyneenä hakemaan Turmsia haudalle, missä Aruns on saanut valmiiksi mestariteoksensa. ”Jumalien ateria”, kuiskaa Turms vavistuksen vallassa työn nähtyään. Tai lukumon kuolema, vastaa Aruns. Mainitussa Ritva Haavikon kirjassa on kuva tästä seinämaalauksesta (tai ainakin sen osasta). Sekä taiteilija että Turms ovat voimakkaan emootion vallassa työtä katsellessaan. Aruns ajattelee, että se merkitsee erään aikakauden päättymistä ja uuden alkamista – vaikka vanha vielä jatkuisi. Samoin käy ehkä hänen oman elämänsä kanssa. – Aruns -jakso on loistava kuvaus asialleen omistautuneesta taiteilijasta, jollainen Waltari itsekin oli.

Noppa tuo

Turms selostaa vielä, miten hän hankki omaisuuden ennen Roomaan paluutaan – hän nimittäin antoi ennen lähtöään kalliin lahjan Arunsin puolisolle. Turms osuu paikalle kun nuori Velthuru pelaa noppaa muiden ylhäisten nuorukaisten kanssa. Nämä halveksivat Turmsin halpaa asua. Heillä ei ole samaa näkemisen kykyä kuin Velthurulla, mutta he saavat hämmästyä kun Turms ryhtyy pelaamaan. Häntä ei näytä yhtään liikuttavan voitto tai tappio, vaikka pelissä on kokonainen talentti hopeaa. Tosin hän ei ymmärrä, mitä ”kokonainen” tarkoittaa, kun Velthuru ehdottaa sitä panokseksi. Jumalatar tuo Turmsille voiton ja Velthurun palvelija kantaa hopealastin aamulla Turmsin asunnolle.

Jälleen Roomassa

Turms palaa ulkoasultaan rähjäisenä Roomaan ja saa tympeän vastaanoton, mutta kun Turms tyhjentää hopeapussinsa lattialle, on toinen ääni kellossa. Turms on jälleen naisen pauloissa. Taitavat palkkioksi lemmenhetkestä mennä miehen rahat ja kukkarot. Sellaisena: viettelevänä, houkuttelevana ja unohtumattomana Turms haluaa Arsinoen muistaa. – Turms voittaa pelissä matkan Populoniaan (paikka löytyy netistä tällä nimellä ja on tunnettu etruskijäänteistään). Populoniassa Turms saa yllättävän suopean kohtelun muutoin tylyiltä tullimiehiltä. Häntä kohdellaan kuin ylhäistä herraa, joka matkustaa valepuvussa. On ihme, että Turms tehdään niin tyhmäksi, että hän ei tajua ihmisten näkevän hänen päältään hänen korkean syntyperänsä. Vaikka kirjan alussa ei olisi paljastettu Turmsin lukumo-taustaa, se varmaankin olisi jo melko selvä lukijalle.

Salaman syöttinä

Ongelmitta Turms saa luvan matkustaa Elban malmisaareen. Se tunnetaan netissäkin etruskien malmisaarena. Turms hakeutuu siellä ”salaman temppeliin”, jossa tutkitaan tätä jumalallista luonnonilmiötä. Pappi tunnistaa Turmsin erityislaadun ja kehottaa häntä tulemaan temppelivuorelle ukonilman aikaan. Näin käy, ja hänet pannaan alastomana sateeseen ”salaman syötiksi”. Syntyy valtava salama, joka kiertyy takaisin taivaisiin osumatta maahan. Jumala on puhunut, toteaa pappi juhlallisena, ja kuivaa omin käsin nuorukaisen. Turms tunnustaa papille temppelin polttamisen ja sen, että salama iski häntä. Se ei hämmästytä pappia. Tämä ei myöskään lue temppelin polttoa hänelle viaksi. Ei tietenkään, mieshän on lukumo.

Arsinoe raskaana

Turms jatkaa kierokäyntiään etruskialueella. Hän iloittelee naisten kanssa, sillä nämä ovat hulluna hänen peräänsä. Ei luulisi, että hänellä on varaa murjottaa kun hän noin vuoden matkan jälkeen palaa Roomaan ja tapaa Arsinoen raskaana. Tässä(kin) lukujaksossa on se piirre, että lukumoa kierrätetään etruskialueella – ilman kumppania. Yleensä Waltarin sankareilla on joku matkakumppani – niin Turmsillakin teoksen alkuosassa. Innokas oli Waltarikin matkustamaan ja se vain lisääntyi kun rahaa alkoi kertyä. Yksin hänkin teki monia matkoja, muun muassa ”Yksinäisen miehen juna” oli kuvaus tällaisesta reissusta. Myöhemmin tuli sitten usein muusa matkaseuraksi.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 

Asko Korpela: Populonia

Asko: 
20091115-1945

Kiitos vastauksesta ihmettelyyni. Itse epäilin, ettei sellaista löytyisi, ehkä ryhtynyt etsimään, on muka kiire.


 

Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20091115 (20091115) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster