Rooma saa jäädä
Turmsin oleskelu Roomassa alkaa olla lopussa: veri vetää tielle. Turmsilla on jokin aavistus jumalien tai jumalattarien hänelle asettamasta tavoitteesta, mutta kovin hämärä. Tertius Valerius yrittää suostutella Turmsia ottamaan Rooman kansalaisuuden. Varallisuutensa puolesta Turms pääsisi raskasaseisen säätyyn. Valerius jopa suosittelisi häntä. Sotiminen ei Turmsia kuitenkaan enää kiinnosta, eikä roomalaisuuskaan. Sota on ovella, sillä kapinallinen nimeltä Coriolanus uhkaa Roomaa. Selvästikin Valerius ja Arsinoe haluaisivat Turmsin pois Roomasta, ja näiden iloksi Turms ilmoittaa haluavansa vaeltaa etruskialueille. Näin he pääsevät miehestä kivuttomasti eroon ja saavat rauhassa pitää peliään. Niinpä Turms jättää kevyet jäähyväiset perheelleen. Tytärtä ei tässä edes mainita. Jossakin määrin lähtö sentään on Turmsille katkera, ja niin hän arvelee sen olevan hieman Arsinoellekin, joka kuitenkin arvostaa eniten omaisuuden tuomaa turvallisuutta.
Karjanajajana etruskikaupunkiin
Kohtalo tarjoaa Turmsille matkaseuraa. Uhkaava sotatilanne aiheuttaa tarpeen viedä karjaa pois Roomasta etruskialuelle, ja yksinkertaiseen asuun pukeutuva Turms ottaa karjapaimenen pestin karjaa kuljettavalta mieheltä ja hänen tyttäreltään. Turmsin ura karjanajajana alkaa siitä, että hän taltuttaa pillastuneen härän tarttumalla sitä sieraimista. Tällainen teko tuntuu uskomattomalta näin tassukalle miehelle, joka antoi Arsinoen myydä Hannan orjakauppiaille – no, oli hänessä aikoinaan miestä verisiin taisteluihin. Turmsissa on siis kova ja pehmeä puolensa. Veijin etruskikapunki on ensimmäinen etappi. Wikipedian mukaan etruskikulttuuri oli keskittynyt kaupunkeihin, joista tärkeimpiä oli roomalaisten myöhemmin hävittämä Veiji. – Veijissä karja myydään. Älykäs ja kielitaitoinen Turms saa karjan myydyksi edullisesti ja kuittaa välityspalkkion. Sitten jäähyväiset kiitolliselle miehelle ja tämän tyttärelle, joka herättää Turmsissa lämpimiä tunteita.
Tuttuja paikkoja
Veijissä Turms tuntee, että hän on nähnyt tämän kaupungin unessa ja elänyt siellä ennen. Temppelissä hän tunnistaa näkemänsä jumalattaren nimen ja osaa tervehtiä sitä oikeiden rituaalien mukaan. Näin Turmsin etruskimenneisyydestä paljastuu lisää vähä vähältä. Seuraava etappi etruskikiertueella on Caeren kaupunki. Wikipedian mukaan ”Caere (nyk. Cerveteri) oli eteläisen Etrurian tärkein kaupunki 600-luvulta 300-luvulle eaa. Se sijaitsee noin viisikymmentä kilometriä Roomasta luoteeseen. Caere kävi vilkasta kauppaa Etelä-Italian kreikkalaisten siirtokuntien ja Korintin kanssa, sekä ajoittain myös Karthagon. 500-luvulta eaa. alkaen Caerella oli läheiset suhteet myös Roomaan, ja monet Rooman aatelisnuorukaiset saivat siellä kasvatuksensa.”
Mikä on lukumo?
Caeressa Turmsille paljastuu etruskikaupunkien liiton mahtavuus. Siellä hän tutustuu ylhäisiin etruskeihin ja saa vierailukutsuja. Hän perehtyy myös etruskien hautakammioihin ja hautaustapoihin. Hän saa hautojen vartijalta kuulla, mikä on lukumo. ”Lukumo on se, joka on”, pyhä kuningas, jumalain valisema hallitsija, joka löydetään. Tavallinen hallitsija voidaan syöstä vallasta, mutta lukumoa ei, sillä ”valta on hänen”. Turms ei ilmeisesti itse aavistele, että hän on lukumo. Etruskitaustansa hänen jo luulisi oivaltavan, koska siitä on tullut niin paljon näyttöä aina Lars Alsirin tapaamisesta alkaen. Lukijallehan asia tehtiin selväksi jo kirjan ensimmäisessä luvussa.
”Minä olin itse Turms”
Turms jatkaa kolmanteen etruskikaupunkiin Tarquiniaan. Siellä hän tutustuu hautakammiotaiteilija Arunsiin, joka on maalaamassa hevosta ja sitä pitelevää nuorukaista hautakammion seinälle. Työ on muuten valmis, mutta hevosen jalka ja nuorukaisen käsi eivät ole vielä saaneet taiteilijaa tyydyttävää muotoa. Turmsin mukanaan kuljettama viinipullo tulee hyvään tarpeeseen krapulaiselle Arunsille. Turmsin paikalla ollessa maalarin ongelma ratkeaa ja hevonen saa jalkansa ja nuorukainen käsivartensa. Ritva Haavikon teoksessa ”Mika Waltari. Valloittaja” siteerataan tarkasti tätä kohtaamista, ja mukana on valokuva muun muassa tästä hautapiirroksesta, jossa on tämä Waltarin kuvaama hevosaihe. Waltari keräsi itsekin kotimaista maalaustaidetta ja oli kiinnostunut taiteilijan luomisen tuskasta. Se on hiukan samanlaista kuin kirjailijankin. Kun Turms ja taiteilija eroavat, taiteilija toteaa itsestään selvyytenä, että he tapaavat vielä. Taiteilija on ”palanneita” – kuten Turmskin tietämättään. – Ritva Haavikon teoksessa kuvataan Waltarin kertoneen, että kun hän vieraili Tarquiniassa ”lukumon haudassa” ja otti käteensä sinne talletetut vainajan elämän aikana keräämät kivet, hänen jälleensyntymämuistinsa heräsi: ”Minä muistin, minä olin itse Turms”. Mystistä! Jälleensyntymään uskovat pitävät tätä Waltarin kokemusta aitona näyttönä asiasta.
|
||||
Palautetta |
||||
Lähetä palautetta!Minna Artimo: Sama tarina Rajalan kirjassa
Asko Korpela: Tämähän on mystistä!
|
Pihlanto Pekka 20091108 (20091108) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster