Pekka Pihlanto
15 Jäähyväiset sikaneille

Waltari: Turms kuolematon 20091016-1447

Etruskikauppias kertoo Roomasta

Viime jakson suvantovaihe näyttää päättyvän tämän jakson mukana. Turms hautoo lähtöä sikanien parista. Hän keskustelee kauppiaan ja suurkuninkaan orjan Xenodotoksen kanssa. Viimeksi mainittu alkaa vokotella Turmsia seksuaalisesti, mutta turhaan. – Rooma vaikuttaa Turmsista sopivalta pakopaikalta. Enteet viittaavat vahvasti siihen – muun muassa viime jakson sudenpentu vetää miestä Romuluksen ja Remuksen kaupunkiin. Kauppias hämmästelee Turmsin merihevoskorua, jonka hän sai Lars Alsirilta. Kauppias on itsekin etruski ja ymmärtää siksi korun uskonnollisen arvon. Hän kertoo Turmsille lukumojen kohtaloista Roomassa. Kuten tiedämme, Turms on tietämättään lukumo. Eräs teoksen kirjoista onkin nimetty lukumojen mukaan.

Aisankannattaja Turms

Arsinoe on jo täysin kyllästynyt elämäänsä sikanien metsässä ja uhkaa lähteä pois lapsineen, ellei Turms taivu. Yllättäen hän kuulee Turmsin jo sopineen matkasta Xenodotoksen suojeluksessa. Pariskunnan välille puhkeaa riita, jonka aikana Turms varmistuu siitä, että Hiuls on Dorieuksen poika. Syntymämerkki sen kertoo ja myös se, että sikanit tunnistavat pojat ”Erkleksi”. Arsinoe vahvistaa havainnon, mutta tämä vahinko oli tietenkin Turmsin syytä, koska ei ollut tarpeeksi paikalla. Eikä tämä vielä riitä: Misme on Mikonin tytär. Nyt selviää myös syy siihen, että Mikon juoksi suohon: hän ei voinut kestää Turmsin katsetta kajottuaan tämän vaimoon. Tums vetäytyy yksinäisyyteen sulattelemaan ikäviä uutisia. Hän huomaa luonteensa kypsyneen sikanien parissa, sillä hän ei menetä malttiaan Arsinoen kanssa lastensa syntyperän paljastuttua.

Matkakassaa täydennetään

Turms päättää, että Hiuls saa jäädä sikanien luo. Siellä häntä Erklenä odottavat suotuisat uranäkymät. Arsinoe saa ensin raivokohtauksen, mutta tajuaa pian asian myönteisen puolen: pojasta voi tulla sikanien kuningas. Turms arvelee, että sikanit olisivat tappaneet hänet, jos hän olisi yrittänyt viedä Erklen pois. Sikanien noitatohtori myöntää, että näin olisi käynyt. Noitatohtori antaa Turmsin valita sikanien aarteesta muutaman kultaesineen matkakassansa täydennykseksi. Turms arvelee, että jos hän olisi ahneuksissaan ottanut enemmän, noitatohtori olisi tappanut hänet kädessään olevalla keihäällä.

Hiulsin uraa pohjustetaan

Hiuls ilmeisesti vihitään tulevaan tehtäväänsä rasvatulla uhrikivellä, jonka ympärillä myös Turms hyppelee hirven taljassa ja sikanit muissa eläinhahmoissa. Myös oikeat eläimet saapuvat paikalle, mitä havaintoa Turms epäilee myrkkyjuoman tuottamaksi. Mutta Hiulskin näki eläimet... Hiuls päästää pöllön huutoja, mikä on sikanien mielestä hyvä merkki. – Kauppiaiden palattua liikematkaltaan Turms pohjustaa Hiulsin uraa kertomalla Xenodotokselle sikanien tulevasta kuninkaasta Erklestä, jonka hän toivoo pääsevän suurkuninkaan suojelukseen. Se olisi ainoa keino säilyttää sikanien heimo ja kulttuuri. Turms käy Xenodotoksen kanssa myös filosofista keskustelua. Turmsin mukaan oikea ja väärä on näkökulmakysymys, minkä kannan Xenodotos allekirjoittaa sanomalla, että oikein on se, mikä on suurkuninkaan etu.

Kohti rannikkoa

Sikaneille jätetään jäähyväiset ja matka kohti rannikkoa alkaa. Arsinoe on tyytyväinen saatuaan Turmsilta kultakorun. Hiuls jää siis sikanien pariin, mutta Misme ja Hanna seuraavat retkueen mukana. Waltari päätti varsin nerokkaasti tämän sikani-episodin. Matkaseuruetta karsittiin siirtämällä Mikon suon syvyyksiin. Hänen luonteensa oli muuttunut aika ikäväksi, joten lukija ei jää häntä kaipaamaan. Eikä myöskään Hiulsia, joka jää mielellään sikanien pariin. Onko tämäkin osoitus Arsinoen huonosta luonteesta: edes oma lapsi ei jää häntä kaipaamaan – ei tosin myöskään isäänsä, johon hän oli selvästi kiintynyt. Ilmeisesti poika vaistoaa, että hänen paikkansa on sikanien luona.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20091016 (20091016) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster