Päämäärä ja tahto
Dorieuksen joukon jatkoksi liittyy melkoinen määrä kaupunkilaisia, ja matkan varrella mukaan tulee myös maaseudun väkeä parhaansa mukaan aseistautuneina. Kaikki haluavat nousta kapinaan Segestaa vastaaan. Turms ja Mikon pohdiskelevat hieman katkerina, mikä saa nämä ihmiset seuraamaan Dorieusta. Ihmisen täytyy sitoutua johonkin ja Dorieuksella on päämäärä ja tahto sen toteuttamiseksi, filosofoi Turms. Viisas on epävarma ja tietää, että mikään ei toteudu niin kui tahdomme. Varmaankin tiettyä perää. Dorieuksessa on karismaa, lisäisin. Dorieus tietää, että on viisasta marssittaa joukot ennen taistelua väsyksiin – näin ne eivät jaksa juosta pakoon. Tämä on tietysti Waltarin ironiaa. Täytyyhän varsinkin näin fyysisessä sodankäynnissä miehillä olla voimaa taistelun alkaessa.
Voitonvarma Dorieus
Lopulta päästään Segestan muurien eteen. Joukkoihin liittyy vielä sikaneja, jotka haluaisivat kostaa segestalaisille vainotun asemansa johdosta. He pitävät Dorieusta tarun lupaamana vapauttajana. Dorieuksen puheista käy ilmi, että ei heidän asemansa yhtään parane hänen voittonsa jälkeen. Valtio tarvitsee heloottinsa: nuorukaiset voisivat sanoa saavuttaneensa mieskuntonsa tapettuaan ensimmäisen sikaninsa. Sikaneista kuullaan vielä, sillä seuraavan kirjan nimi on Sikanit. – Dorieus varottaa tallaamasta kaupungin ulkopuolella kasvava viljaa, sillä hän pitää sitä jo omanaan. Viljan tallaaminen ärsyttää segestalaisia ja taistelu alkaa kaupungin ulkopuolella.
Uskomaton voitto
Segestalaisilla on raskas- ja kevytaseisten joukkojensa apuna taistelukoiria, sotavaunuja ja atleetteja. Kaiken järjen mukaan Dorieuksen väsyneet merimiehet ja mukaan liittynyt joutoväki häviäisivät taistelun ilman muuta., mutta ihmeen turvin käy toisin. Tässä on kirjailijan pieni poikkeama realismista. Koirat ja hevoset eivät ole tottuneet taisteluun, ja ne ovat segestalaisten lemmikkejä. Niiden tappaminen saa segestalaiset melkeinpä menettämään taistelutahtonsa. Taistelu siitä kuitenkin syntyy ja voitto tulee lähes yksinomaan Dorieuksen henkilökohtaisten ominaisuuksien ansiosta. Dorieus tappaa kuninkaan ja ottaa koirankruunun päähänsä, tietämättä, että sitä ei Segestassa kovinkaan paljon arvosteta. Dorieus pitää itseään jumalana ja niin alkaa moni muukin uskoa, vihollisia myöden. Hänen joukkonsa pääsevät kuin pääsevätkin kaupunkiin, kun kaupunkilaiset vaihtavat puolta ja avaavat portin. Segestan joukot jäävät ulkopuolelle.
”Ei ainakaan tervejärkinen ihminen”
Dorieus tekee vielä hulluntempun hakemalla yksin kaupungin ulkopuolelta pyhän koiran, joka oli jo taistelun alussa tullut Dorieuksen jalkoihin ja nuolaissut hänen kasvojaan. Segestan joukot ovat niin Dorieuksen karisman lumoissa, että antavat hänen vapaasti mennä ja tulla varsinkin kun pyhä koira astelee hänen kanssaan uhkaavasti muristen. Dionysioskin saa aiheen todeta, että ihminen hän ei ole, ei ainakaan tervejärkinen ihminen. Dorieus hakkauttaa kaupungin ulkopuolella olevasta muistomerkistä väärän nimen pois ja isänsä nimen tilalle. Isänsä poikana kuninkuus kuuluu hänelle. Näin historiaa väärennetään. On miehellä otsaa – siis tahtoa. Tällä asenteella saattaisi pärjätä poliitikkona meilläkin, kunhan ei ryhtyisi lähettelemään sopimattomia tekstiviestejä sopimattomille tahoille. Dorieuksen mukana kaupunkiin tulevat Arsinoe ja umpihumalainen Mikon pärekorissa – sekä se, mitä aarteesta on vielä jäljellä.
Koiran hajua
Dorieus haluaisi mennä taistelemaan kaupungin ulkopuolelle jääneiden segestalaisten kanssa, mutta väsynyt ja huvennut miehistö murisee vastaan. Hänen kumppaninsa – mukana myös Tanakilin pojat, jotka ovat tietysti valinneet Dorieuksen, voittajan puolen – saavat hänet luopumaan tästä ja muistakin hankkeista. Kun toiminta on nyt ohi, hän vaipuu merkilliseen heikkouden tilaan – kaiketi jonkinlainen vastavaikutus mielettömälle rehkimiselle. Tanakil vaikuttaa hänen silmissään rupsahtaneelta ja mikä pahinta, tämä haisee koiralta. Liitto meren jumalattaren kanssa on saanut Dorieuksen vieraantumaan puolisostaan. Pyhän koiran haukunta vaivaa häntä hulluuden partaalle. Hänen kunniakseen järjestetyillä kutsuilla ruoka ei viihdy hänen vatsassaan. Hänelle suositellaankin nyt hiljaisuutta ja lepoa, mikä sopii hyvin Tanakilille, joka katselee epäluuloisesti paikalla pyörivää Arsinoeta.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090924 (20090924) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster