Suojelushengen juttusilla
Waltarin tekstin sadunomaisuus lisääntyy mielestäni tässä lukujaksossa. Turms herää painajaiseen ja oivaltaa jumalattaren lumonneen hänet Arsinoen pauloihin. Apua saadakseen hän kiipeää yöllä temppelin muurin yli. Siellä hän kohtaa oman suojelushenkensä, läpinäkyvän kauniin alastoman naisen. Keskustelusta käy ilmi, että suojelushenki joutuu palaamaan Turmsin mukana yhä uudelleen maalliseen elämään – mikäli Turms ei opi läksyään. Tämä harmittaa suojelushenkeä. ”Enkelinä” toimiminen ei näytäkään olevan kovin ylevä taivaallinen tehtävä, vaan pikemminkin rangaistus. Suojelushenki näyttää kokevan inhimillisiäkin tunteita – Turmsin ylistäessä tämän kauneutta, reaktio on perinaisellinen.
Neidonryöstö
Suojelushenki yrittää kieltää Turmsia sitoutumasta maallisiin jumalattariin, Afroditeen ja Artemikseen. Hän vakuuttaa Turmsin kuolemattomana pärjäävän omin voimin, kunhan vain uskoo niihin. Lopulta alkaa näyttää siltä, että viesti uppoaa miehen päähän. Hän on kuitenkin himon riivaama, ja ainoa mitä hän haluaa on Arsinoe. Seuraa huvittava neuvottelu – varsinainen henkien taistelu – papin kanssa Arsinoen omistuksesta. Turms käyttää voimaansa ja voittaa papin, vaikka tämä käyttää käärmetemppua, jonka tuloksena tavallinen kuolevainen olisi kuollut tyhjästä ilmestyneen käärmeen puserrukseen. Pappi suostuu siis siihen, että tyttö ”ryöstetään” temppelistä, mutta hän varottaa, että Turmsia tullaan vainoamaan aina Karthagoa myöden, sillä tytöllä on ollut tärkeä poliittinen tehtävä syöttää oikeita ajatuksia temppelissä yötään viettäneiden vallanpitäjien päihin. Vahingoniloisena pappi vakuuttaa Turmsin saavan tytöstä elämänikäisen pistimen lihaansa. Papin viimeiseksi tyrmistykseksi Turms ei suostu korvaukseksi arvokkaasta temppelitytöstä verenluovutukseen, jolla hän sitoutuisi Afroditeen – suojelushengen kehotus kantaa siis hedelmää.
Edustava lisä Waltarin naiskokoelmaan
Arsinoe, jonka oikea nimi on Istafra joutuu lähtemään temppelistä alastomana, sillä hän ei saa viedä mitään Afroditelle kuuluvaa. Marmattaen hän seuraa Turmsia – tämän uhattua kalauttaa tyttöä päähän. Majapaikassa ilmenee, että Arsinoe on tuonut suussaan kultaesineitä, vaikka kiellettiin. Papin ennustus alkaa toteutua, sillä Arsinoe osoittautuu vasinaiseksi oikkupussiksi ja kovin teräväkieliseksi. Hän omii ensimmäiseksi Turmsin kuukivikorun ja alkaa suunnitella vaatevaraston hankkimista. Välillä hän kyllä antautuu Turmsille ja vakuuttelee ikuista rakkautta – samoin kuin Turmskin. Joka tapauksessa Arsinoe on edustava lisä Waltarin kohtalokkaiden naisten kokoelmaan. Tyttö saa tyytyä Auran vaatejäämistöön ja hänen kasvonsakin meikataan Auraa muistuttavaksi. Se onkin helppoa, sillä Arsinoella on harvinaisen muuntautumiskykyiset kasvot. Muodonmuutos onnistuu hyvin, sillä krapulainen Mikon luulee tyttöä edesmenneeksi vaimokseen. Seurue poistuu vaivihkaa kaupungista ja palaa Himeraan. Tämän jälkeen alkaa teoksen viides kirja ”Ihmisuhri”.
Riita toimintasuunnitelmasta
Himeraan saadaan huolestuttavia maailmanpolittisia uutisia: persialaiset ovat tuhonneet maan tasalle Miletoksen, joka aloitti kapinan. Muita Joonian kaupunkeja suurkuningas on kohdellut vähemmän ankarasti. Joukkomme on siis kahden tulen välissä – Karthago toisella puolella. Kapteeni Dionysioksen ja Dorieuksen välille syntyy riita toimintasuunnitelmasta. Dionysioksen mukaan heidän pitäisi purjehtia kiireenvilkkaa Massiliaan, mutta Dorieus jäisi valloittamaan Segestan ja Eryxin maat – siihen kun hänellä olisi laillinen oikeus Herakleen poikana. Dorieus epäilee, että taistelussa saatu aironisku päähän on sekoittanut Dorieuksen ajatukset. Käy ilmi, että Dorieus on neuvotellut salaa Arsinoen kanssa Eryxin valtaamisesta salaisia käytäviä hyväksikäyttäen. Lienevät he tehneet muutakin, sillä Dorieus kiihtyy Mikonin oivaltaessa, että Arsinoe ei olekaan hänen vaimonsa Aura ja lipsauttaessa heidän viettäneen avioliiton omaista elämää.
Petollisia ystäviä
Kaiken lisäksi Arsinoe ilmestyy paikalle ja yrittää hurmata Dionysioksen kutsumalla tätä ilmeisen rumaa miehenkuvatusta kauniiksi. ”Paskaa ja vielä kerran paskaa en usko sanaakaan”, huutaa kapteeni ja ryntää ulos kompastuen kiihdyksissään kilpeensä. Arsinoen kaksinkertainen – tai melkein kolminkertainen – petos paljastuu Turmsille, samoin Dorieuksen petollisuus ystäväänsä kohtaan. Mikon oli tehnyt tekosensa tietämättömyydestä, ja hän onkin ylitsevuotavan iloinen havaitessaan, että Auran kuolema on totta, eikä viinin houretta.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090830 (20090830) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster