Kaverukset pestautuvat alukseen
Turms ja Dorieus seuraavat persialaisten uhkaaman Miletoksen kaupungin rannalla sotalaivojen touhuja. Jotkut lepäilevät ja ryyppäävät, toiset harjoittelevat soutua merellä veren maku suussa. Waltarin eläytymiskyky rannan tapahtumiin on ilmiömäinen. Kaverukset tutustuvat Fokaian Dionysios-nimiseen laivanpäällikköön, jonka aluksissa vallitsee kunnon kuri ja järjestys. Tässä lukujaksossa alkava luku on nimetty kapteenin mukaan. Merikarhu mieltyy kavereihin ja he pääsevät hänen palkkalistoilleen taistelijoina. Tosin Turmsin täytyy ensin istua airon varressa ansaitakseen kapteenin luottamuksen. Turms opettaa Dionysioksen tilaamaan savitauluilla tavaraa laivalleen sodan rahoittajilta. Tämä kun ei ollut saanut varastoista mitään huutamalla, eikä itkemällä. Sen ajan kehittynyttä tietotekniikkaa. Vähitellen Turmsista tulee Dionysioksen luottomies, jolta tämä kysyy neuvoja kiperissä päätöstilanteissa.
Turms on palanneita
Turms joutuu puheisiin orfilaisen papin kanssa, joka julistaa jälleensyntymäoppia. Pappi havaitsee Turmsista, että tämä on mystistä juurta tietämättään: Turms näkee heikon valonhohteen papin ja sitten eräiden muidenkin henkilöiden, mutta ei kaikkien ympärillä – ilmeisesti auran. Pappi päättelee Turmsin olevan ”palanneita”. Turms kertoo seuranneensa joskus öisin Artemista hänen oman ruumiinsa maatessa vuoteessa. Turms saakin oudon kohtauksen tai ilmestyksen. Hänen jumalallinen taustansa alkaa siis paljastua lisää. Realisti Dionysios toteaa, että ihmisen on helpompi elää, jos hän ei tunne maanalaisten ja taivaallisten salaisuuksia.
Tappio merellä
Joudutaan Laden meritaisteluun persialaisten kanssa ja hävitään. Osa joonialaisista kääntyy omiaan vastaan, pelastaakseen nahkansa. Joissakin Waltarin aikaisemmissa kirjoissa on kuvattu meritaistelua – muistaakseni Karvajalassa tai Hakimissa. Kuvaus on tässäkin melko realistista – sotaa ei millään tavalla ihannoida. Taistelun jälkeen Dionysios tapaa Turmsin itkemästä, mikä kummastuttaa merikarhua, sillä Turms on ainoa, jonka hän on nähnyt nauravan taistelussa. ”Oman itsensä rajoja ei kukaan pysty saavuttamaan. Sitä varmaan itken”. Myös Turmsin taistelussa tappamat miehet kummittelevat hänen mielessään. Lopulta Dionysios saa Turmsin rauhoittumaan luvattuaan tavanomaiset sovitusuhrit, ja sankarimme vajoaa kuolemansikeään uneen, jossa hänen luokseen tulee ”siivekäs valoruumis paljain jäsenin hymyillen ihanaa hymyä”.
Turms pestaa laivalääkärin
Kapteeni suuntaa kolmine jäljelle jääneine laivoineen etelään – persialaiset jahtaavat pohjoiseen menijöitä. Retkue päätyy Kos-saarelle, mihin haavoittuneet jätetään pappien hoiviin. Turms saa kapteenilta tehtäväkseen siepata maista pätevän lääkärin. Hän tapaakin omalaatuisen, hänestä tutulta vaikuttavan Mikonin. Lääkäri esittää Waltarin kirjoista tutun fatalistisen ajatuksen: ”Mikään ei tapahdu tarkoituksetta. Itse emme tiedä tarkotusta. Vain joskus aavistamme sen kuin harson lävitse, jos olemme aavistajia. Tarkoituksetta sinäkään et astunut luokseni juuri tänä iltana.” Turms kertoo rehellisesti, että lääkäri oli tarkoitus kolkata ja tuoda väkisin laivaan. Turms tuntee miestä katsoessaan vastustamatonta voimaa, joka kohottaa hänen käsivartensa ilmaan kädet suorina kämmen alaspäin. Mikon tietää, että on hänen ja Turmsin lähdön aika. ”Lähtekäämme siis”, hän toteaa nauraen ja työntää käsivartensa Turmsin kainaloon. Niin Dionysios saa lääkärinsä ja Kos-saari jätetään taakse. Tarkoituksena on aloittaa merirosvous, kuten Turms kritisoi. Dionysios torjuu ”temppelin polttajan” puheet ja sanoo, että hän aikoo jatkaa taistelua persialaisia vastaan.
Missä nainen?
Turmsin mystiset kyvyt tulevat yhä ilmeisemmiksi. Hänen kahden hengen seurueensa on tässä lukujaksossa karttunut kahdella uudella henkilöllä, Dionysioksella ja Mikonilla. Mutta missä viipyy se pakollinen kohtalokas, katala nainen, johon sankari Waltarin teoksissa onnettomuudekseen rakastuu?
|
||
Palautetta |
||
Lähetä palautetta!Asko Korpela: Niin tietysti!
|
Pihlanto Pekka 20090719 (20090719) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster