Minna Artimo
25 Jumalien ateria

Waltari: Turms kuolematon 20091227-2143

Kirja päättyy erikoiseen juhlaan, johon Turms kutsuu kaksi jumalaakin. Aiemmassa lukujaksossa mainitut kivipaadet eivät olekaan hautakiviä, vaan jumalien symboleita, jotka seppelöidään juhlayötä varten.

Juhlien kuvaus on mielenkiintoinen ja jännitys säilyy loppuun asti, koska ensin jumalia odotetaan. Sitten juhlitaan hetki, mutta suojelushenkien ilmestyminen saa jumalat hieman hermostumaan, jolloin paikalle ilmestyy vielä korkeampi voima.

Hunnuttautuneen jumalan ilmestyminen saa lukumot arvelemaan, että aikakausi on vaihtumassa. Ehkä jopa lukumoiden aika on lopussa. Kansalle tästä ei ilmeisesti kuitenkaan kerrota, vaan Turms puetaan juhlallisesti lukumoksi.

Sitten alkaa lukumon elämä, ja lopulta myös Hannan kohtalo selviää. Hanna oli selvinnyt orjakauppiaiden kynsistä ja löytänyt miehekseen kunnollisen paimenen, joka suostui jopa ottamaan Turmsin pojan hoitaakseen. Turms näkee poikansa, mutta ei vaadi tätä itselleen. Kun Hannan ja pojan kohtalo selviää, on Turmsin syyllisyys poissa, ja hän keskittyy hallitsemiseen, kunnes on aika kuolla.

Tarina on kerrottu. Lopussa palataan alkuun, lukumon kiviin. Turms käy läpi keräämänsä kivet, joiden perusteella hän on tarinansa kirjoittanut. Kirjoitukset voivat kadota ja tarinat unohtua, mutta Turms luottaa siihen, että seuraavan kerran palatessaan hän löytää jälleen kivet. Sillä hän palaa joskus, vuosisatojen tai tuhansien jälkeen.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Artimo ja kopion Asko Korpela


Artimo Minna 20091227 (20091227) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster