|
Tässä lukujaksossa Turms perheineen asettuu Roomaan. Roomalaiset ovat kreikkalaisia hurjempaa kansaa, ainakin mitä tulee sirkushuveihin. Elämä kuitenkin asettuu melko mukavaan uomaan, vaikka avioparille tuleekin kiistaa Hannasta.
Arsinoen ansiosta majapaikka
Alussa Turms palaa siis vuorilta ja huomaa, että Arsinoe on järjestänyt heille vierasystävyyden vanhan miehen luona. Termi vierasystävyys on aika erikoinen. Miten olla vieras ja ystävä yhtä aikaa? Joka tapauksessa kaikkia osapuolia tyydyttävä majoitusratkaisu löytyy. Tertius Valerius kuittaa jopa majatalolaskun, isännän suureksi hämmästykseksi. Valeriuksen etruskitaloudenhoitaja tunnistaa Turmsin, mutta asia sivuutetaan lyhyesti.
Arkea ja juhlaa
Seuraavat luvut kuvaavat roomalaista elämää. Saamme lukea arkielämästä ja juhlinnasta. Synkkää tulevaisuutta ennustaa Coriolanuksen ja volskien yritykset valloittaa kaupunki. Katsoin Googlen hakutuloksista, että volskit-niminen kansa on ilmeisesti ollut olemassa ja ilmeisesti myös jokin Coriolanus-tyyppisen nimen omaava sotilaskin. En lukenut mitään tarkemmin, koska kiirehdin eteenpäin. Odotan jo seuraavaa isoa lukua ”Lukumo”, sillä on selvää, että Rooma on vain välivaihe Turmsin elämässä.
Arsinoe viihtyy Roomassa hyvin. Hän hoitaa Valeriuksen taloa kuin omaansa ja suunnittelee Turmsille uraa. Arsinoen puolesta Turms voi käyttää hyväkseen vaikka rakastajan kykyjään, kunhan vain saa ylhäisen aseman. Taitaa Arsinoe tässä kertoa enemmän itsestään kuin puhua Turmsista.
Hannan lähtö
Turms käyttäytyy mielestäni törkeästi, kun ei pelasta Hannaa. Arsinoe ei onneksi tajua, että Hannan lapsi voisi olla Turmsin. Tyttö kuitenkin myydään, eikä Turms saa tietää, kenelle tai mihin. Ihmeellisen saamaton Turms nyt on. Törkeyden huippu on se, kun hän ajattelee, että Hanna olisi vain kevytmielinen.
Mielenkiintoista on, kuulemmeko enää Hannasta. Onko Turmsilla jossain vaiheessa edessään lapsi?
|