Minna Artimo
15 Roomaa kohti

Waltari: Turms kuolematon 20091113-2341

Turms saa hyviä tietoja myös kauppiaalta, joka paljastuu etruskiksi. Etruski kertoo Turmsille kiehtovasta Roomasta, josta tulee Turmsin tuleva kohde. Hän saa sovittua, että Xenodotos ottaa Turmsin perheineen mukaan poistuessaan metsästä.

Avio-ongelmia

Turms menee kotiluolaan kertomaan uutista lähdöstä, mutta ei ehdi, koska Arsinoe alkaa moittia häntä. Arsinoe haluaa pois metsästä ja valitsee väärät sanat pyrkiessään saamaan tahtonsa. Turms huomaa, että hän pystyy valehtelemaan vaimolleen. Hän huomaa lopulta myös sen, ettei Hiuls ole hänen siittämänsä. Tässä vaiheessa aiemman lukujakson hiusväririitakin saa selityksensä.

Pidän kovasti näistä kirjan mittaan eteen tulevista pienistä jutuista, jotka saavat merkityksensä vasta myöhemmin. Samanlainen taitava tarinansäikeiden kutoja on Jari Tervo Myyrä-romaanissaan. On varmaan muissakin historiaa käsittelevän trilogian teoksissa, mutta olen lukenut vain tuon Myyrän.

Turmsin kerrottua lähdöstä ja Xenodotoksen tarjouksesta Arsinoe innostuu kovasti ajatuksesta suurkuninkaan hovista. Hän haluaisi päästä loistamaan siellä ja keplottelemaan itselleen omaisuutta ja miehiä. Hän ei halua Roomaan, vaikka hänen luonteellaan se vaikuttaa juuri sopivalta paikalta.

Turms ottaa melko rauhallisesti sen, ettei Hiuls ole hänen poikansa. Kun paljastuu, ettei Misme-tytärkään ole Turmsin, lukija huomaa Turmsin olevan oikeastaan yksin, ja ilman siteitä Arsinoeen. Tosin rakkaus ei ole täysin sammunut. Turms ei suutu Arsinoelle, mutta ajatus hedelmättömyydestä iskee sen verran kovaa, että Turms tarvitsee hetken aikaa vuorilla.

Lähtöseremoniat

Ennen lähtöä järjestetään todellinen seremonia, jossa Hiulsista tulee osa sikanien heimoa. Arsinoe suostui jättämään poikansa, koska ajatus siitä, että tästä voisi tulla koko maan kuningas, on niin houkutteleva. Sikanien pappi kertookin seremoniaa seuraavana päivänä, että heimo pitää Hiulsia Erklenä, joka on heimon pelastaja.

Turms saa palkkioksi poikansa jättämisestä arvokkaita sikanitavaroita ja osan aarteesta, joka on ollut heimon hallussa pitkään. Matka pois metsästä alkaa tyrrheenikauppiaan ja Xenodotoksen kanssa. Xenodotos haluaa saada Turmsin perheineen Susaan ja epäonnistuttuaan Turmsin houkuttelemisessa kiinnittää huomionsa Arsinoeen.

Sikanit-kirja kääntyy kohti loppuaan. Onkin kiinnostavaa nähdä, missä vaiheessa Arsinoen ja Turmsin tiet erkanevat ja mitä tapahtuu Roomassa, kun Turms pääsee lähemmäs omaa kansaansa.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Artimo ja kopion Asko Korpela


Artimo Minna 20091113 (20091113) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster