Minna Artimo
12 Taistelu

Waltari: Turms kuolematon 20091024-0048

Tässä jaksossa Dorieus pääsee toteuttamaan kohtaloaan. Taistelukohtaus on kuvattu kuin action-filmissä, ja lukija pääsee epäilemään Dorieuksen ja Arsinoen suhdetta.

Dorieus kuninkaaksi

Joukkue, ”me kolmesataa”, lähtee matkaan. Dorieuksen johdattamana mukaan liittyy sekä paikallisia maamiehiä että sikaaneja, joille Dorieus on Erkle, luvattu kuningas. Dorieus tosin suunnittelee sikaaneille huonoa kohtaloa: nämä sopivat tulevan kuningaskunnan nuorukaisten koulutusmateriaaliksi.

Joukon saavuttua Segestan kaupungin ulkopuolella menee hetki, ennen kuin taistelu alkaa. Kaupungin miehet eivät ole kovin innokkaita taistelemaan. Vasta kun kaupungin kuuluisia hevosia ja koiria vahingoitetaan, intoutuvat sotilaatkin. Segestan ylhäisöt kauhistuvat, kun kaupungin pyhä koira ottaa Dorieuksen isännäkseen.

Taistelu on kiivas, ja vaikka ”kolmesatasten” joukko on pienentynyt, he onnekseen voittavat. Turms selittää voiton jumalten osuudella, mutta ymmärtää, että todellisuudessa kaupungin rikkaat kauppiaat ja käsityöläiset olivat odottaneet tilaisuutta vaihtaa johto ja saada samalla parannuksia omaan asemaansa.

Dorieus saa saman tien oudon maineen. Hän käyttäytyy kummallisesti, on valmis hakemaan vihollisten keskeltä koiran, mutta ei välitä aarteesta eikä Arsinoesta. Haettuaan koiran (ja saman tien aarteen ja Arsinoen) Dorieus haluaa vielä jatkaa taistelua, mutta hellittää lopulta. Vain pyhän koiran ulina häiritsee häntä, mutta sekin ongelma ratkeaa, kun löytyy pahainen tyttö sitä hoitamaan.

Arsinoen uskollisuus epäilyttää jälleen

Dorieus on vihdoin saavuttanut haluamansa, mutta ei ole tyytyväinen. Kaikki haisee koiralta, jopa vaimo Tanakil. Dorieus haikailee takaisin merelle ja Thetis-jumalattaren syliin. Tanakil tajuaa heti epäillä Arsinoea, mutta Turms ei näytä tajuavan mitään. Tanakil saa lopulta miehensä nukkumaan, jolloin merimiehet jäävät uhraamaan viiniä – eli ryyppäämään kuolleiden muistoksi iloisina siitä, että ovat elossa. Tässä vaiheessa Turms tajuaa sen verran, että vie vaimonsa pois miesten ulottuvilta.

Vauhdikasta kuvausta

Näen usein romaanin tekstin elokuvana. Voin kuvitella mielessäni tämän jakson taisteluita. Miten kumppanukset juoksevat rinta rinnan taisteluun ja miten Dorieus sivaltaa miekallaan vihollista, joka on saamaisillaan polvilleen vajonneen Turmsin kolkattua. Waltari todella osaa vauhdikkaat kuvaukset.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Artimo ja kopion Asko Korpela


Artimo Minna 20091024 (20091024) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster