Tässä jaksossa sitten lähdetään Himerasta. Lukija on jo arvannut, että määränpäänä ei ole Dorieuksen taistelukentät vaan Dionysioksen päättämä kohde. Vielä ei selvinnyt, mistä uhrista on kyse, ja myönnän, että vähän arveluttaa jatkaa lukemista. Toivottavasti edessä ei ole todella jotain uhraamiskohtausta.
Krinippoksen politiikkaa
Ennen lähtöä käydään vielä neuvottelu tyrannin kanssa. Hän ei päästä merirosvoja pois ilman kunnon korvausta. Tuo vielä Kydippenkin pehmentämään miesten mieliä. Onneksi Dionysios on laskenut korvaukset jo etukäteen tappioihin.
Neuvotteluissa päädytään poliittisesti Krinippokselle sopivaan ratkaisuun. Joukko lähtee väkisin, tai siltä ainakin näyttää. Samalla tyranni pääsee parista hankalasta miehestä eroon, koska pitäähän pari ruumista jäädä todistamaan väkivaltaista lähtöä.
Matkaan ja taistoon
Lähtö sujuu melko hyvin, ja toinen odottavista sotalaivoista saadaan upotettua. Toista lähtee polttamaan Dorieus ja pari muuta miestä. Vaikka ymmärrän, että Dorieuksen aatteet isiensä maiden valloittamisesta eivät sovi muille, olen vähän hämmästynyt siitä helppoudesta, millä muut lähes jättävät ystävänsä kuolemaan.
Ja taas nainen pyörittää
Taistelun jälkeen Arsinoe käyttää avujaan ja saa itselleen arvokkaita lahjoja. Hän todella osaa puhua jokaiselle miehelle sen, mitä tämä haluaa kuulla. En muista kovin hyvin, oliko Nefernefer Sinuhessa yhtä kiero, mutta tämä naistyyppi tosiaan näyttää Waltarin tuotannossa toistuvan. Vaikka hahmo ei naissukupolvelle kunniaa tuota, niin taitavasti se on kuvattu.
Kohtaaminen etruskien kanssa
Matkalla Massiliaan, sinnehän koko ajan on oltu menossa, ja Dorieus köysissä, kohdataan etruskilaivoja. Samalla kun muilla on kädet täynnä työtä kannella, Arsinoe kertoo Turmsille odottavansa lasta. Turms ihastuu uutiseen, mutta aloin lukijana epäillä, että lapsi näkee päivänvalon. Mieleeni jopa tuli, olisiko tämä otsikon uhri.
Matkan alussa Turms huomasi voimiensa tuulen nostattajana menneen, mutta saa nyt voimansa takaisin ja nostattaa sellaisen myrskyn, että etruskeista päästään, mutta samalla menetetään yksi laiva.
Jakso loppuu hengähdyshetkeen. Joukko laskee maihin, mutta ei uskalla sytyttää tulta. Raa'an kala-aterian jälkeen toivottavasti miehet saavat hetkisen lepoa.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Artimo Minna 20091012 (20091012) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster