|
Luettuani ensimmäisen kirjan kolme ensimmäistä lukua melkein masennuin. Muistikuvissani Waltari oli sujuvakynäinen tarinankertoja, erityisesti mieleeni oli aikoinaan Sinuhe Egyptiläinen, joka kiehtoi minua lukioikäisenä. Puhumattakaan komisario Palmu –kirjoista. Tämä Turms, kuolematon minulta olikin lukematta, enkä ole myöskään Nuorta Johannesta lukenut. Nyt tuntui siltä, että edessäni oli jälleen jotain Zarathustraa, kun Turms kuuruumiina näkee mustia koiria ja keskustelee suojelushengen valoruumiin kanssa. Tappelen vielä nimittäin Nietzschen kanssa, vaikka lukupiiri jo loppui, ja tämä alku toi ikävästi mieleen Zarathustran näyt.
Kuolematon?
Kuka on tämä kuolematon? Miten niin kuolematon? Alun tilanne, jossa Turms (mistähän tuo etunimi Lars?) kulkee vuorelle hautojen keskelle, ei avautunut. Kyseessä on ilmeisen rikas mies, joka alkaa muistella elämäänsä ja kirjoittaa sitä muistiin.
Turms on jonkinlainen näkijä, ainakin unennäkijä. Hän kerää kiviä elämänsä virstanpylväiksi ja kolmannessa luvussa filosofoi elämän ja kirjoittamisen merkitystä. Väistämättä tulee heti mieleen ”Sinne ja takaisin” –hupisivuston tiivistelmä Waltarin teoksista. Sinuhesta sanotaan ”Suomalaista miestä ahistaa , mutta muinaisessa Egyptissä.” ja Turms kuolemattomasta ”Kuten Sinuhe, mutta muinaisella Välimerellä.” En voi siis olla ajattelematta, että tässä kirjailija purkaa omia tuntojaan: ” Olkoon kirjoitukseni vain leikki ja oikku, kuten elämä parhaimmillaankin on vain leikki ja oikku.”
Varsinainen tarina alkaa Delfoista, jossa Turms odottelee tuomiota. Hän on taistelun huumassa polttanut jumalattaren temppelin. Pappien rituaaleja odottelee myös väkivahva Dorieus, josta tulee Turmsin ystävä. Kun Turms on saanut ympäripyöreän vastauksen papeilta, päättää Dorieus seurata Turmsia eikä jäädä odottelemaan omaa tuomiotaan, joka liittyy hänen sanojensa mukaan enemmän politiikkaan kuin uskontoon.
Matkalla Delfoihin Turms kokee jonkinlaisen transsitilan keskellä myrskyä ja ymmärtää, että mikään ei voisi häntä vahingoittaa. Outoa. Turmsin hahmo on alusta lähtien erikoinen.
Kunpa tietäisi enemmän
Jälleen minulle tuli (ei niin mukava) tunne siitä, että kaikki historian tunnit koulussa ovat menneet hukkaan, vaikka historia oli yksi suosikkiaineistani. Tämä kirja hyppää suoraan muinaiseen maailmaan, eikä minulla ole tarpeeksi tietoa, että pääsisin kartalle. Tuttuja jumalien ja paikkojen nimiä tässä toki vilisee, mutta nimen tuttuus ei paljon auta. Lukijalle ei anneta tietoa tai selityksiä, vaan esimerkiksi Turmsin elämään suuresti vaikuttanut tuhopoltto kerrotaan niin, että kuin oletetaan lukijan tietävän keitä ovat joonialaiset, kuka on Kybele ja mikä kaupunki on Sardeis. Ja koska tiedän, etten tiedä, minua ärsyttää, etten voi olla varma, onko kyseinen jumalatar edes olemassa, puhumattakaan kaupungista.
Tämä vuodatukseni ei tarkoita, että muiden lukupiiriläisten pitäisi kertoa tai ainakaan hakea tietoa minulle. Onhan minulla täällä Hämeessä hidas nettiyhteys, joten halutessani saan raksutettua esille Wikipedian tms. Sitä paitsi uskon, että kun alan lukea teidän muiden kirjoituksia, saan vastauksia moniin kysymyksiin. Tässä vaiheessa myös harmittaa, että oma Turmsini on kotihyllyssä enkä voi siis tehdä merkintöjä kirjaston kirjaan.
|