|
Puhtaaksi pestynä ja kuurattuna Turms valmistautuu juhla-ateriaan. Aterialle kutsutaan myös vieraita, Turmsilla on nimittäin oikeus, velvollisuus (on tapa) kutsua kaksi jumalien edustajaa. Arvaillaan, kenet kutsutaan. Muurikruunuinen on ensimmäinen valinta. Turan on hänen pyhä nimensä, kansan keskuudessa tunnetaan nimi Artemis, Afrodite ja Istar. Pyhä nimi on Turan. Toinen kutsuttu on jollakin tavoin epäilyttävä, sellainen jumala(tar), jota Turms ei entuudestaan tunne. Hänen nimensä on Voltumma. Jumalattaria varten on korkeat lepovuoteet eli divaanit. On sekin merkillinen tapa ollut: roomalaiset söivät ateriansa divaanilla maaten. Mutta mikä ihmeen 'huonekalu' on tämä kivikartio? Eikö kartio ole teräväkärkinen? Miten sitä käytetään? Pannaanko kallo piikkiin?
Mutta ruoka, joka tuodaan, ei ole tarkoitettu edes lukumolle, vaan jumalille. Ei maistu Turmsille, vaikka ei varsinaisesti pahaa olekaan. Pois on sylkäistävä, samoin viini. Ja mitä herkkua tämä sitten on? Se on siili! Eipä ole tullut maistetuksi. Mutta en pelkäisi maistaa, jos sitä joku muu malliksi söisi. Minä olen sen sortin syöjä, ettei tähän päivään mennessä mikään muistini mukaan ole syömättä jäänyt, mitä on eteen tuotu ja syötäväksi tarkoitettu. Myös kuolemattomuuden muna kuuluu jumalien ateriaan. Sen kaikki myös syövät.
Jumalat ilmestyvät
Sitten ilmestyvät jumalat, juuri ne kutsutut. Oliko tässä nyt niin, että vain Turms kutsui ja muut kaksi lukumoa vain katselevat. Jumalat vaikuttavat meikäläisestä satujen kummituksilta vailla kiinteää ruumista. Henkäilevät ja hönkäilevät ja Turms saa erilaisia tuntemuksia. Aladinin taikalamppu ja sen henki muistuu mieleen. Syövät heille tarjottua siiliherkkua, juovat viiniä. Mitäpä lienee ollut rypälettä. Meidän joulupöydässä oli tarkemmin katsoen vähän yllättävää espanjalaista punaviiniä nimeltään 'Pago de Vicar' eli 'Papin (kirkkoherran) palkka', siis sielläkin papille palkka luonnontuotteena. Mielelläni maistan mitä hyvänsä, mutta enpä ole mielestäni kahta Alkon halvinta parempia havainnut: Magyar Édes Vörös Bor ja Magyar Fehér Bor. Jotkut kyllä selvästi heikompia. Ei kutenkaan tämä Papin palkka, mutta hinta ainakin kaksinkertainen, niin että…
Paikalla on vielä lukumojen ja jumalien lisäksi lukumojen suojelusenkeleitä. Jumalat paheksuvat, että lukumot ovat niin varovaisia, että ovat enkelit turvakseen kutsuneet. Jumalat ja enkelit kiukuttelevat toisilleen arvovaltasyistä. Arvoasteikko on tiukka ja alemmat joutuvat tyytymään osaansa. Korkein kaikista on tämä Voltumma, uusi tuttavuus. Hänen korkeutensa näkyy siten että hän voi valita minkä hyvänsä hahmon itselleen toisin kuin muut jumalat. Suojelusenkelit ovat vain kuolemattomia, eivät ikuisia kuten jumalat.
Herrat lukumot nukahtavat kylläisinä ja näkevät kaikki samaa unta, vai nukkuivatko lainkaan. On epätietoisuutta. Aamu kuitenkin on. Hunajaa ja kuumaa maitoa nautitaan aamujuomaksi. Teltassa on juhlaa vietetty. Nyt tullaan ulos ja myrskyn huminaa väkevämpänä kuuluu kansanjoukon huuto: Lukumo, Lukumo on tullut. Lukumon viitan saa Turms harteilleen. Hän tuntee itsensä lukumoksi. Rauha ja ilo sulattavat hänen sydämensä.
Kivenkerääjä on kivensä pudotellut
Kivenkerääjänä Turms kirjan alussa esiteltiin, kivenkerääjänä hän esiintyy kirjan lopussa. Koko kertomus onkin sitä, että hän on pudotellut keräämiään kiviä yksi kerrallaan kiviarkkuunsa. Jokaisella kivellä on oma tarinansa. Kaikki ovat vähän erilaisia ja vähän samanlaisia, kiviä kaikki. Jos tämän kirjan lukisi joku, sanotaan 15-vuotias, hän voisi saada ajatuksen, että ottaa talteen kiven muistoksi paikoista, joissa käy elämänsä aikana. Jotkut keräävät matkoiltaan muistoksi nukkeja, jotkut joitakin muita esineitä. Ajatus on minusta viehättävä, vaikka itse en ole tullut mitään sellaista tehneeksi. Viime vuosina olen kuitenkin (melkein) kaikilta matkoilta ostanut kirjan tai useita, aina kuitenkin asianomaisen maan historian. Sitten olen sen myös lukenut. Viimeisimpiä on parin vuoden takainen Ukrainan historia, koulukirja 7. luokan oppilaille. Senkin luin ja ihan riittävästi hyvän sanakirjan avulla ymmärsin. Tämän vuoden alussa ostin peräti kaksiosaisen Tsekin historian (Dejiny zemi Koruny ceske), yhteensä pääll
e 600 sivua. En ostaessani sitä edes kuvitellut lukevani, mutta niin vain tuli luetuksi ja myös ymmärretyksi, että jouduin antamaan 'täydet pisteet' eli 3 tähteä. Jotenkin tuntuu samalta kuin portugali: en osaa puhua, mutta kirjaa luen täysin tyydyttävästi. Portugaliksikin on historia luettu.
Vielä ilmestyy Turmsille kaksi yksinkertaista vaeltajaa. Ne ovat Hanna ja hänen miehensä. Hanna kertoo pelastautumisestaan. Hänenhän väitettiin myrskyssä hukkuneen. Mukana on myös Turmsin poika. Hän luulee isäkseen Hannan nykyistä miestä. Vanhemmat ovat tulleet Turmsin luo nimenomaan kysymään mitä hän haluaa poikansa suhteen. Vaatiiko hän poikansa itselleen, vai saako jäädä Hannan ja kasvatti-isänsä hoiviin. Poika saa jäädä Hannalle. Turms lähettää aika ajoin yksinkertaisia lahjoja heille. Heillä on talo ja turva.
Turms on kertomuksen lopussa kuolematon ja kuolee, vapautuu raihnaisesta ruumiistaan, mutta kerran on palaava.
|