Asko Korpela
15 Lähdön valmistelua

Waltari: Turms kuolematon 20091022-2335

Jo alun perin oli sikanien keskuuteen asetuttu määräajaksi. Nyt alkaa olla aika valmistautua lähtöön. Siitä tuleekin isompi asia kuin voisi kuvitella. Roomasta puhutaan, epätavalliseen sävyyn: ei sivistyksen kehtona, vaan paikkana, jossa vallitsevat karkeat tavat eikä kulttuurista voida puhuakaan. Suden kansaa ovat roomalaiset. Turmsin keskustelukumppanina 'tyrrheeni' eli suolakauppias. Hän jatkuvasti ihmettelee Turmsin sikanilaiuutta: osaa kieliä, on valmis lähtemään merille. Mikä on sellainen sikani?

Arsinoe ei arvaa Turmsin matkavalmisteluita

Arsinoe on perin juurin kyllästynyt asumaan luolassa sikanien parissa. Hän haluaa hengittää kaupungin ilmaa. Ärhentelee Turmsille, joka hänet on näin köyhään elämään pakottanut. Uhkaa lähteä, viekä lapset mukanaan ja jättää Turmsin tänne yksin. Lipsahtaa tieto poika Hiulsin todellisesta isästä. Onkin ollut aina kaikkien muiden tiedossa paitsi Turmsin. Nyt tämäkin näkee asian jo pojan ulkonäöstä.

Rooma ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä Arsinoelle. Pitäisi päästä parempiin paikkoihin. Arsinoe hämmästelee, kun Turms ei ole vihainen siitä, että Dorieus oli Hiulsin isä. Mutta Hiuls joudutaan jättämään tänne, sillä tänne hän kuuluu, hän on Dorieuksen poika ja siten koko Eryxin maan perillinen. Sellaisena ovat sikanit häntä koko ajan pitäneet eivätkä missään tapauksessa antaisi pojan kuitenkaan lähteä. Voisi Arsinoekin jäädä poikansa luo niin halutessaan. Mutta sitä ei Arsinoe halua.

Entä sitten Misme. Eipä taida hänkään olla Turmsin jälkeläinen. Nimikin muistuttaa Mikonista. 'Poloinen Mikon rakasti minua niin katkerasti, etten voinut olla toisinaan suomatta lievitystä hänen tuskaansa' sanoo Arsinoe. Tätä Turms oli aavistellut. Tämä käy kuitenkin Turmsin kunnian päälle: onko hän kerta kaikkiaan hedelmätön mies? 'Luullakseni olet, mutta älä siitä pahoita mieltäsi. Kaltaisesi omia ajatuksiaan hautova mies ei tarvitse lapsia.

Matkaan varustaudutaan ja lähdetään

Sikanit järjestävät erittäin vaikuttavat lähtöseremoniat. Heidän perimätietonsa on ennustanut kaiken tämän. He ovat koko ajan tienneet. Siksi ovat nimittäneet Hiulsin Erkleeksi. Turms on selvillä sikanien aarteesta ja osaa pyytää osuutta siitä lähtiäislahjakseen. Sikanit eivät kitsastele. Raha ja kalleudet ovat yhteisiä. Se saa niitä kuka tarvitsee, vaikkakin tämä aarre on sukupolvien ajan ollut koskematon ja pyhä. Ja sellaisena siihen odotetaan Turmsinkin suhtautuvan. Hän saa osuutensa, mutta ei sitä himoiten, vaan tarpeen mukaan. Turms valitsee kultaisen pikarin ja Arsinoelle rannevanteen.

Sitten Turms huolehtii Hiulsin opetuksesta. Kreikkalaisen pitää opettajan olla, mieluiten metsissä vaeltava pythagoralainen, johon olemme tutustuneet. Kieliä pitää pojan oppia useita. Ja niin alkaa matka suolakauppiaan kanssa.

Jotenkin minua kiehtoo tämän jakson filosofinen tarkastelutapa. Maailmaa ei siinä valloiteta asein, vaan rauhanomaisesti tiedon ja ymmärryksen kautta.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Korpela Asko 20091022 (20091022) o Ajk kotisivu o Turms o WebMaster