|
Kirjailija käy julmaa leikkiä henkilöidensä kanssa. Vai olisiko liian rumasti sanottu? Tämä kuitenkin lienee yksi parhaita keinoja luoda dramatiikkaa tekstiin. Tapetaan kirjan sankareita yksi toisensa jälkeen. Muistuu yhtäkkiä mieleen tämän asian mestariteos, Agatha Christien 'Kymmenen pientä neekeripoikaa'. Vai oliko se niin, ettei siinä ihmisiä edes kuollut, vaan niitä pikku veistoksia putoili uunin 'rantsilta' kuten meillä päin sanotaan? Tässä nyt joka tapauksessa jo toinen 'sivupäähenkilö' kuolee, varsin merkittävä sellainen: Dorieus. Ensimmäinenhän oli Mikonin puoliso, mikä hänen nimensä olikaan? Vieläköhän itse Mikon ennättää poistua näyttämöltä ennen tarinan loppua. Hänen terveydentilansa rappiota vilautellaan tekstissä silloin tällöin.
Dorieus ottaa raskaasti tehtävänsä
Dorieukselle on koirakuninkuus ollut eräänlainen pakkomielle tämän tarinan alusta lähtien. Taustalla on tietoisuus hänen esi-isiensä menneisyydestä tässä samassa tehtävässä. Siihen tehtävään on Dorieuksenkin päästävä. Hän on valmis taistelemaan asiansa puolesta ja joutuu niin myös tekemään. Mutta hyvänä apuna asiassa on hänen avioliittonsa Tanakilin kanssa. Ei kai sitä solmittaessa tämä koirakuninkuus ollut kuitenkaan mitenkään esillä, vai oliko? Tanakil on joka tapauksessa poikineen kiinni koirakuninkaan maan, Himeran vallankahvassa.
Tämän lukujakson alussa Dorieuksen kerrotaan asemansa varmistettuaan pysytelleen pari viikkoa kulisseissa. Käsitän niin, että sen ajan hän tarvitsi sulattaakseen kaiken tapahtuneen aiheuttamaa järkytystä. Otti siis asiansa vakavasti. Valtakunnan asioita joka tapauksessa järjesteltiin, ennen muuta yhteiskuntarauha palautettiin yhteiskuntaluokkien välisiä suhteita uudelleen järjestelemällä. Koiranpito-oikeuksista ja naimakaupoista ja maanomistuksesta oli kysymys. Rahvaan oikeudet kasvoivat, ylimysten supistuivat. Dorieusko sotaisana miehenä masinoi myös hetimiten sotaretken Eryxiin, vai tapahtuiko se suorastaan hänen tietämättään muiden toimesta?
Taustalla on joka tapauksessa Kartagon ylivalta. Sitä edustaa kaksimiehinen valtuuskunta, joka toimii kuin aikoinaan valvontakomissio Suomessa. Ehkä onkin Waltari tähän tarinaan valvontakomission toiminnasta saanut ideat. Dionysios on eräänlaisena kantona kaskessa eli silmätikkuna Kartagon miesten mielessä. Hän miehineen ei ole riittävän taipuisa alamainen. Hän saisi painua merelle miehineen ja aarteineen. Mutta Dionysios ymmärtää kyllä mikä on taka-ajatuksena. Heti kun hän pääsisi merelle, hänet saarrettaisiin riittävällä ylivoimalla, aarteet korjattaisiin parempaan talteen, koko miehistö tapettaisiin ja laivat upotettaisiin. Kun ei Dionysios ole lähtemässä, Kartagon miehet vaativat hänen ja miehistönsä luovuttamista kahleissa tuomittavaksi Kartagossa.
Eikö lie heidät kaikki merkitty sillä mustalla merkillä, jota yhteen aikaan jaeltiin koristetatuointina, mutta joka osoittautui merkiksi, jolla merirosvot merkittiin tapettaviksi tavattaessa. Eikä vain tapettaviksi noin vain vaan pohjoisafrikkalaisen tavan mukaan elävältä nyljettäväksi ja sillä tavoin kituen auringonpaisteessa hengestään pääsemään. Ei houkutellut tämä kohtalo Dionysiosta eikä miehistöä. Jotakin he sitten keksivät ja alkavat sulattaa hopeaansa levyiksi ja pilkkomaan niitä pieniksi palasiksi, ikään kuin kolikoiksi. Muka uhrataan Baalille ja muille jumalille ennen antautumista Kartagon tuomittavaksi. Mihinkähän tällä tähdätään. Joka tapauksessa into on kova ja pelko on poissa. Niin lopulta lähdetäänkin kohti Eryxia, missä Kartagon miesten alus odottaa. Tosin on kuormassa kaksi kartagolaista köysin sidottuna ja suut tukittuna. Ei lupaa ihan sellaista lopputulosta, mistä on ollut puhe. Segestan kannalta pääasia on kuitenkin, että tästä vastenmielisestä joukosta päästään eroon. Niin kuitenkin tapahtuu, että Dionysios hoitaa homman kotiin, valtaa Kartagon laivan, järjestää sekasorron Eryxin satamassa ja lähtee joukkoineen merelle, missä vuosien ajan harjoittaa merirosvousta.
Turmsin ahdinko
Kertomuksessa asetetaan kyseenalaiseksi Turmsin isyys poikansa suhteen. On muka pelkkä aisankannattaja. Pojan piirteet ovat Dorieuksen piirteet. Kaikki muut paitsi Turms itse uskovat asian olevan näin. Turmsin selän takana hänelle naureskellaan. Myös Arsinoella tuntuu olevan jotakin salattavaa, ehkä on epävarmuus hänelläkin tässä asiassa. Rakastajiahan hänellä on ollut rinta rinnan. Mistä tietää, kuka heistä… Ehkä juuri rakkauden hedelmän ulkonäöstä… Turms olisi halunnut antaa nimen pojalleen, mutta tämän oikeuden pidättää itsellään Dorieus Arsinoen myötävaikutuksella. Dorieus ei pidä kiirettä nimen antamisella, vaan odottaa 'suotuisaa merkkiä'. Tällainen meininki ei tietenkään miellytä Turmsia. Tanakil on äärimmäisen mustasukkainen Arsinoelle ja järjestää jos jotakin ongelmaa hänelle ja kaikille muillekin, Dorieuksen kanssakin riitelee jatkuvasti.
Mutta ei Waltari olisi Waltari, ellei hän taaskin keksisi lisäpolvia juoneensa. Nyt näyttämölle marssitetaan jo kerran siellä vilahtanut Kuningaskoiran puoliso, kymmenvuotias orpo pikku tyttö, joka on vihkimyksestään saakka hoitanut kuolemassa olevaa koiraa. Nyt on loppu lähellä ja tytöllä kova kohtalo edessä. Hänen syykseen luettaisiin koiran kuolema ja seuraukset olisivat sen mukaiset. Turms on alkanut kulkea unissaan pitkiä matkoja talonsa ulkopuolella. Tällä tavoin hän törmää tähän tyttöön. Kuuntelee tätä ja heltyy tämän pyyntöön ottaa tyttö apulaiseksi perheeseen.
Tapahtumat saavat yhä dramaattisempia piirteitä. Dorieus kuorsaa suu avoinna ja joku myrkkypistiäinen vai mikä ampiainenko pistää hänen kieleensä, joka turpoaa ja Dorius kokee tukehtumiskuolema. Sillä siisti. Todella dramaattinen juonen käänne. Nyt on jo myös Turms perheineen Tanakilin takia pahassa välikädessä. Itse Turms kuitenkin nauttii Tanakilin suopeutta. Hän saa lähteä vapaasti, mutta Arsinoe palautettaisiin alkuperäiseen toimeensa temppelissä. Tähän ei Turms suostu. Tanakil heltyy sen verran, että Turms saa viedä Arsinoen ja poikansa, mutta ilman rihman kiertämää yllään. Sitten tulee vielä maanjäristys ja suuri sekasorto syntyy. Sen turvin Turms joukkoineen pääsee lähtemään ilman että häneen kiinnitetään huomiota. Tulee vielä aasi avuksi ja matkalaiset pääsevät kunnolla liikkeelle. Mukana on kuningaskoiran puoliso Hanna ja vielä viimeisenä Arsinoen kissa. Sikanien keskuuteen metsien pimentoon on matka. Kerrotaankin, että siellä viettävät seuraavat viisi vuotta. Perheeseen syntyy myös tytär. Onpa mielenkiintoista nähdä miten tästä eteenpäin. Kirjahan on vasta puolivälissä.
|