|
Tämähän on kuin Iliaassa:
Dorieus säntää taistoon miekkaansa heiluttain
Päät poikki ja hepojen vatsaan keihäät survaistaan
Rinnallansa huitoo urhea Turms kuolematon
Todellakin, aivan kuin Waltari olisi Iliasta lukenut ja siitä oman version kirjoittanut, kenties olikin. On kuitenkin etukäteen helppo arvata kuinka siinä käy. Vaikka olisi minkälainen ylivoima edessä, ei puolessa välissä kirjaa voi sankaria tapattaa eikä näitä sivusankareitakaan. Sen verran värikkäiksi hahmoiksi heidät on tekstillä kasvatettu, ettei heistä noin vain voida luopua kesken tarinan. Tämä on Dorieuksen sotaretki todellisen tai kuvittelemansa isänmaan valloittamiseksi ja koirakuninkaan kruunun päähänsä painamiseksi. Ei siis Dorieuskaan tässä voi kaatua, vaikka miten riehuisi. Ja kyllähän riehuukin. Eikä hänen tarvitse sotajoukkonsa lukumäärää kolmeksi sadaksi laskiessaan vain kuolleita sieluja apujoukkoinaan pitää, vaan sotaretkelle rannikolta sisämaahan liittyy suuri joukko apuvoimia. Dorieusta pidetään jumalana, Herakleena, jota kannattaa seurata. Metsistä esiin tulevat sikanit huutavat lumoutuneina hänen nimeään Erkle, Erkle! Alkuperäistä joukkoa on liikkeelle lähdettäessä 150 eli puolet alkuperäisestä ja perille päästyä vielä puolet tästä eli 70. Mutta Segesta valloitetaan ja se on pääasia.
Tekstissä kuvaillaan sodankäyntiä aselajeittain: on hevosten vetämiä vaunuja omana yksikkönään, sitten on raskasaseiset taistelijat, sekä ylhäiset että palkkasotilaat ja atleetit. Jälkimmäisten tehtävä oli yksitellen napata vihollisia painiotteella tantereeseen ja katkaista heiltä kaula. Sitten seuraavat koirien taluttajat. Minulle varmaan tämä osasto olisi pelottavin, sillä pelkään kuolemakseni koiria ja kaikkia rottaa isompia kotieläimiä. Koirat on tietenkin opetettu käymään vihollisen kurkkuun kiinni ja puremaan heidät kuoliaiksi. Koirien jälkeen tulevat kivenheittäjät ja jousimiehet. En ole ennen sotajoukkoihin kuuluvista lukenut mainintaa näistä koirien taluttajista enkä kivenheittäjistä sen enempää kuin niskojen nurin kääntämiseen keskittyvistä atleeteistakaan, mutta helposti voin kuvitella niillä olleen merkitystä tämän tapaisessa avoimella kentällä joukko toista vastaan ja mies miestä vastaan käytävässä taistelussa. Hevosten vahingoittamisesta puolustajat kovasti pahastuvat ja hevoset vedetäänkin taka-alalle.
Kun Segestan kuninkaan kruunu on koirankruunu nimeltään, on selvä, että koirat ovat hevosten ohella tärkeitä. Heillä onkin erityinen pyhä koira Krimisos, joka heti ystävystyy valloittajan eli Dorieuksen kanssa. Tämä merkillinen ystävystyminen saattaa olla ratkaisevaa koko valloitustaistelun kannalta. Kun pyhä koira luottaa Dorieukseen ja lyöttäytyy häntää heiluttaen tämän seuraan, herää asukkaissakin kunnioitus Dorieusta kohtaan. Dorieus onnistuu myös tappamaan Segestan kuninkaan ja sieppaamaan koirakuninkaan kypärän itselleen. Kaupungin portille päästään ja portista sisälle. Kuka siellä onkaan odottamassa? Tanakil ja hänen poikansa.
Dionysios muistuttaa, että heidän aarteensa jäi muurin ulkopuolelle. Se olisi noudettava. Kukaan ei ole halukas lähtemään aarretta noutamaan. Lopulta Dorieus lähtee yksin, vaikka onkin aivan poikki taistelun rasituksista. Siellä on aarteen luona myös pyhä koira. Se nousee iloisesti tervehtimään Dorieusta. Ja niin saadaan aarretta kantava aasilauma turvaan. Kuormastoon kuuluu myös itsensä umpihumalaan juonut Mikon, lääkäri, jonka palveluksia nyt kipeästi tarvitaan. Hänet virvoitetaan hereille Segestan raikkaalla lähdevedellä ja hän ryhtyykin heti hoitamaan tehtäviään onnistuen siinä vähintään yhtä hyvin kuin selvin päin ollessaan.
Vielä kertomusta väritetään pyhän koiran ulinalla ja kerrotaan keinosta, jolla se saadaan loppumaan samoin kuin suuren sotapäällikön ongelmista, kun ruoka ei millään pysy hänen sisällään sekä kuvottavan koiran hajun aiheuttamasta kiusasta ja vielä siitäkin kuinka Tanakil kaikin tavoin yrittää elvyttää Dorieusta, hajukupinkin on otsaansa pannalla kiinnittänyt ja sitä pyytää Dorieuksen nuuhkimaan. Ei auta, koiralle haisee kaikki. Lopulta suuri sotapäällikkö puetaan naisen vaatteisiin ja hän saa itseään lepuuttaakseen suoritella naisten askareita niin kuin pyhä esi-isänsä Herakles aikoinaan. Dorieus suostuu, kun Dionysioskin naisten vaatteita suosittelee jumalien lepyttämiseksi. He kun muuten ovat voitokkaasta taistelusuorituksesta Dorieukselle kateellisia. Sitten vielä kerrotaan kuinka Dorieus Tanakilin rintaa imettyään nukahtaa kuin lapsi. Näin sotapäällikkö rauhoittuu lepoon ja muut pääsevät juomaan viiniä voiton kunniaksi.
|