|
Waltari riehastelee
Mitähän tämä Ihmisuhri tarkkaan ottaen tarkoittaa? Sitäkö että ihmisiä jatkuvasti säälimättä tapetaan? Sen verran hentomielinen olen, että saisi mielestäni olla vähemmän sellaista.
Mielestäni Waltari on parhaimmillaan kuvatessaan taloudellisten aspektien merkitystä ja vaikutustapaa ihmisten käyttäytymiseen. Kyllä niissäkin on tiettyä liioittelua, kuten naiskuvauksissa ja varsinkin näissä taistelukuvauksissa, mutta sittenkin ne mielestäni osuvat kohdalleen ja vastaavat hyvin omaa homo oeconomicus-käsitystäni. Ja oma käsitykseni on selkeästi raadollisempi kuin Pekan holistiseen ihmiskäsityksen huomioonottava. Minun homo oeconomicus käsitteeni on kylläkin puhtaasta (jos sellaista nyt kenelläkään on) modifioitu siten, että kannatan ns pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Ja sen mahdollisuuden pitää sisällään mielestäni myös keynesiläinen makrotalouden käsite. Eli kysyntä ja tarjonta määrää ja määrätkööt hinnat, mutta yhteisvastuu toteutetaan julkisen sektorin kautta.
Waltarin homo oeconomicus ei julkista sektoria tunne, mutta jonkinlainen yhteisvastuun henki kuitenkin silloin tällöin häivähtää, osuus yhteisistä asioista jotenkin hoidetaan.
Lähtöä tässä nyt puuhataan ja Himerassa oleskelun kustannuksia punnitaan. Varastaminen tuntuu olevan eräänlainen maan tapa. Sitä harjoitetaan puolin ja toisin aina kun silmä välttää. On sellainen käsitys, että 'suomalainen on rehellinen', täällä ei varastaminen ole maan tapa. Mitkä mahtavat olla ne tekijät, joiden ansiosta yhteiskunta on kehittynyt sellaiseksi, että varkaus ei kuulu asiaan. Olisiko Mooseksen lain 7. käsky sen saanut aikaan? Vai onko yhteiskunnallisten olojen vakiintuminen varastamattomuuden takana? Vai onko se yleinen vaurastuminen? Mikä mahtaa olla maailman maiden paremmuusjärjestys varkausindeksillä mitattuna? Onkohan sellaista yritetty selvittää?
Omaisuusluetteloista tarkistellaan, mitä ahneeksi kuvattu Krinippos on pimittänyt. Tiettyyn rajaan se sallitaan ilman muuta. Onhan ollut kustannuksia. Mutta toisaalta on myös tuotettu monenlaista hyötyä, joten aivan toisenlainenkin näkemys voisi olla paikallaan. Näitä kaikkia puolia Waltari valottaa mielestäni hyvin perustellen. Dionysios on jo alun perin varautunut aarteidensa hupenemiseen talven mittaan. Kovasti korostetaan väestön demograafista vahvistumista, kun lapsia on tulossa.
"Näin lähdimme Himerasta ja lähdön haikeus sai kuumat kyynelet pulpahtamaan silmiini. Mutta en luultavasti itkenyt Himeran tähden vaan oman orjuuteni tähden." Arsinoe orjuuttaa… Tässä nyt yön selkään lähdetään. Kaiken järjen mukaan siten eksytettäisiin takaa-ajajat jäljiltä, mutta ei: Dionysios hakee tahallaan taistelukosketusta. Sellaista myös seuraa. Kauheata rytinää. Peräsimet mäsäksi tuntuu olevan taktiikka yksinkertaisuudessaan. Reikiä puhkotaan kylkiin. Miehiä huidotaan airoilla mereen. Sotahullu Dorieus näyttää kahinoissa karvansa ja saa kyllä jakamattoman ihailun osakseen. Dionysios katsoo asiaa vinosti, hän on kateellinen. Arsinoe tietenkin osaa jakaa suosiotaan sekä Dorieukselle että Dionysiokselle, ja vielä Turmsillekin. Sitä ylistetään, kuka on lähinnä, varsinkin jos muut ovat kuulomatkan ulkopuolella.
Riehunta sen kuin jatkuu
Runollisiksi kaunosieluiksi heittäytyvät viidennen luvun alussa. Kauneutta sankarit kukin tavallaan kuvailee. Dionysioksen mielestä kauneinta on kreikkalaisen tapaan rakennettu laiva. Dorieuksen mielestä kauneinta on soturi, joka kaatuu pää veressä päin ylivoimaista vihollista isänmaansa kunniaksi. Mikonin mielestä ihminen, kun hän kuoleman hikikarpalot otsassa kavahtaa silmät laajentuen ja hymy kasvoissa näkemään maisen lävitse tuonpuoleisen. Turms lässähdyttää koko kaunosieluisen keskustelun toteamalla, ettei välitä sanoa mikä on kauneinta. Yritätte vain lohduttautua juomalla viiniä ja lörpöttelemällä joutavia. - Siinä on karskien miesten kauneuskäsitykset.
Sitten seuraa todella karua merielämää. Soudetaan ja soudetaan päiväkausia. Tuulesta ei tietoakaan. Ruoka alkaa pilaantua. Kapinahenki herää. Dorieus alkaa uhitella Dionysiosta. Tämä ei hetkeäkään siekaile, vaan sidottaa Dorieuksen köysiin ja paiskaa laivan keulakomeroon. Dorieus vapisee raivosta niin että laiva tärisee…
Lopulta päästää maan tuntumaan, tavataan kaksi kreikkalaista lastilaivaa. Vettä ja ruokaa pyydetään. Ei heru, menkää maihin. Sieltä saatte. Ja sieltä saadaankin. Mutta kun taas lähdetään merelle, näkyy savumerkkejä joka puolella ja kohta on taas täysi rytinä. Peräsimet taas mäsäksi yön pimeydessä. Nyt on tuho edessä.
Sitten Arsinoe ilmoittaa odottavansa lasta Turmsille. Tästä Turms riemastuu suuresti ja suorittaa sadetanssin. Ja lähes hirmumyrsky on seurauksena. Nyt mennään ja kovaa kyytiä kohti länttä, kun oli jouduttu Italian rannikolle, vaikka tarkoitus oli tavoitella kohti Massiliaa eli pohjoisrantaa. 'Sinäkö, Turms, ja pitikö pelkän isyyden ilon synnyttää näin kauhea myrsky. Varmasti olisit voinut toisellakin tavoin pelastaa meidät, jos vain olisit viitsinyt yrittää. Mutta tahdot laivan kolhivan minut hengiltä.' Ja niin saadaan tuntuma Etruskien maasta.
|