Pihlanto Pekka 
8 Kirjan ja kirjailijan loppu

Ahkera, vähälahjainen kimnaasilainen

Kotimuseossa Tsypkin katselee Dostojevskin pojan kuvaa: "ahkera, mutta vähälahjainen kimnaasilainen, jonka pään muoto on jotenkin degeneroitunut". Ei näytä isän nerokkuus periytyneen kummallekaan lapselle. Kirjailijan työhuone tuo Tsypkinin mieleen Dostojevskin elämän viimeiset päivät kohtalokkaan keuhkoverenvuodon kourissa. Osittain Annan päiväkirjan perusteella tapahtuma rekonstruoidaan ja se hallitsee viimeistä lukujaksoa. 
 
 

Ahne Vera-sisar

Päiväkirjan mukaan syynä Dostojevskin keuhkoverenvuotoon oli kirjahyllyn siirtäminen. Siinä ei kuitenkaan mainita, miten Dostojevskin lempisisar Vera mahdollisesti edesauttoi kirjailijan kohtalokkaan sairaskohtauksen syntymistä. Vera tulee pyytämään, että Fjodor luopuisi osuudestaan tädin perintöön sisartensa hyväksi. Onpa ahne sisar. Anna tietenkin vastustaa asiaa, koska hän näkee kyseisessä perinnössä lastensa ainoan tulevaisuuden turvan. Tästä lisää vähän myöhemmin. 
 
 

Suku on pahin

Lukijalle kerrotaan ennen viimeisten päivien tapahtumia, miten kurjasti Vera ja muu perhe Moskovassa kohteli Annaa, tuoretta nuorikkoa. He olivat kaavailleet Fjodorille puolisoksi jotakuta sukulaistaan. Yhtään parempia eivät olleet Fjodorin Pietarin sukulaiset, poikapuoli Paša ja velivainaan Mihailin leski Emilia. Fjodorin olisi pitänyt auttaa näitä taloudellisesti läpi elämän ja niin hän tekikin - oman elämänsä ajan. Paša, työtä karttava vetelys, ja Emilia kuppasivat Fjodorilta rahaa, jonka Annan äiti loppujen lopuksi suurelta osin maksoi. Fjodorin talousajattelun olemattomuus tulee jälleen esiin. Tosin hän joutui maksamaan velivainajansa tupakkatehtaan velkoja, mutta tuskin raha olisi hänen takanaan pysynyt missään olosuhteissa: hän jakeli rahaa kerjäläisille aivan holtittomasti, mutta perheen elatukseen ei sitä tahtonut riittää. Kerran Anna ja lapset pukeutuivat kerjäläisiksi ja Fjodor meni halpaan antaen heille rahaa. Kun petos paljastui, kasvonsa menettänyt Fjodor äityi raivoon ja huusi koko kotimatkan. 
 
 

Veran kohtalokas ehdotus

Anna tässä teoksessa varsinainen sankari on. Hän kestää miehensä raivokkaat ilkeydet ja uhraa äidinperintöään tämän holtittomiin tarpeisiin, kuten nähtiin jo pelijaksossa. Anna joutuu hankkimaan itse tuloja kirjamyynnillä. Näissä olosuhteissa ei ole ihme, että hän puuttuu Veran suunnittelemaan "diiliin" sanoen Fjodorille: "Siinä meillä on ihmiskunnan hyväntekijä! Aina sinä tanssit sukulaistesi pillin mukaan!" Kun Vera sitten tulee ehdotuksineen päivälliselle Fedja ei voikaan suostua, vaan säntää huoneesta huutaen, että jättäisivät hänet "herran tähden" rauhaan. Siitä alkaa verenvuotokohtaus, joka toistuu muutaman kerran ja kirjailija menehtyy parin päivän kuluttua työhuoneensa sohvalla. 
 
 

Kliinisen tarkka sairaskertomus

Teoksen loppu on kliinisen tarkkaa sairaskertomusta, jonka Anna on dokumentoinut päiväkirjaansa. Viimeistään tässä Annan kärsivällisyyden syy selviää: hän on syvästi rakastunut Fjodoriin - hyviäkin hetkiä myrskyisässä avioliitossa siis oli. Annan huolenpito ja huoli Fjodorista ovat silmiinpistäviä. Lääkäreitä ravaa paikalla useita, mutta heillä ei ole parannuskeinoja. Potilasta ei edes viedä sairaalaan. Sikäläiseen kulttuuriin kuuluu meille outo ilmiö: asuntoon kerääntyy suuri ystävien ja kylänmiesten joukko, joka lopulta lähestyy yhä tiiviimmin viimeisillään olevaa potilasta. Paikallaolo osoittaa kai jonkinlaista myötätuntoa, jos kohta tunkeilevaa uteliaisuuttakin. Täytyy sanoa, että tällainen sairaskertomus ei ole ainakaan minun mielilukemistani. Mihin Tsypkin lienee sillä pyrkinyt? Iliaassakin kyllä kuoltiin joukoittain "verenvuototautiin", mutta runomuoto ja tarunhohtoisuus kaiketi tekivät nämä kuvaukset siedettävämmiksi. 
 
 

Suvantovaihe Mozjan sohvalla

Teoksen viimeiset sivut seuraavat Tsypkiniä kotimuseolta talvisen Leningradin katuja Giljan luo. Vielä kerran Tsypkin ihmettelee, miksi hän on täällä - jäljittämässä ihmistä, joka halveksi hänen kaltaisiaan. Miksi tämä kiehtoi ja veti häntä puoleensa niin merkillisellä tavalla? Senkö takia hän oli tullut sinne yön suojassa kuin varas? Kysymyksiä, joihin ei tule vastauksia. Vielä yksi liikuttava tuokiokuva kadulta: seitsemän kahdeksan ikäinen tyttö kulkee humalaisine vanhempineen, jotka rojahtavat lumihankeen. Vodkaa ei tässä kirjassa juoda, mutta sen seurauksia nähdään. Lopuksi seuraa lyhyt suvantovaihe: istutaan Mozjan sohvalla ja Gilja kertoo piirityksestä, Mozjasta ja vuodesta kolmekymmentäyhdeksän. Raitiovaunut kolisevat ulkona ja koko talo, sen mukana Mozjan lamppu, vavahtaa kuin laituriin kiinnittynyt laiva. 
 
 

Lukukokemus vailla vertaa?

Susan Sontag totesi teoksen olevan "…lukukokemus, jonka jälkeen tuntee olevansa puhdistunut, järkyttynyt ja vahvistunut, hengittää syvempään kuin ennen ja on kiitollinen kirjallisuudelle siitä, mitä se voi kätkeä sisälleen ja tuoda esiin". Puhdistumisesta tai syvempään hengittämisestä en omalta osaltani tiedä, enkä kiitollisuudestakaan, mutta tietyllä tavalla järkyttävä tämä teos oli kahdeltakin osin. Ensinnäkin Dostojevskin luonteen hillittömyys ja pahantuulinen käyttäytyminen Annaa kohtaan, ja toiseksi varsinkin hänen kuolemansa kuvaus kaikissa kliinisissä yksityiskohdissaan - ja viimeksi mainittuun liittyen Annan huolenpito sekä suru, jotka todistavat täydellistä anteeksiantoa ja rakkautta. Proust kuvasi mestarillisesti onnettomia rakkaussuhteita, mutta niissä ei esiintynyt tällaista lopullista uskollisuutta - ne haihtuivat aina loppujen lopuksi kuin voitettu sairaus. 

 

Palautetta

Eija Gustafsson: Vuoden lukukokemus 

Eija: 
20050324
Huomasin äskettäin, että viime vuodelle ei osunut varsinaista suurta lukukokemusta päin vastoin kuin edelliselle, jolloin luin Thomas Mannin Joosef ja hänen veljensä. Sitten sattui silmiini erään naisten lehden suositus Tsypkinistä, onneksi.Vain venäläinen voi kirjoittaa tällaisen kirjan! Se inspiroi minua tavattomasti. Ensinnäkin, nyt on pakko päästä Dostojevskin kotimuseoon. Viime kesän Pietarin-matkalla päästiin vain ulkorapuille, venäläiset kun aina tuputtavat sitä Pushkiniaan. Ja on pakko ostaa tämä kirja itselle, sillä luin sen kaukolainana kirjastosta, mutta sen kanssa haluaa seurustella pitempäänkin.

Baden-Badenin ajan kuvaus oli ahdistavaa lukea, mutta sai välillä naurahtaakin, niin villiä meno oli. Ja lopun kuolemankuvaus sai kyyneleet silmiini, mitä ei ennen ole tapahtunut kirjaa lukiesssa muulloin kuin sen Joosef-sarjan yhteydessä.

Surkea ihminen tämä Fedja - lieneekö ihan "tottakaan" - mutta siksi kai hän ihmismielen syövereitä niin mestarillisesti on pystynyt kuvaamaankin. Ja voiko olla vaimo niin uhrautuva, anteeksiantava ja rakastava kuin Anna Grigorjevna? Ehkä ei käytännössä, mutta loistavia kirjallisia kuvauksia molemmat. Tulee mieleen Tshehov, toinen suuri rakkauteni Venäjän kirjallisuudessa, läpikotaisin hyvä ihminen, joka myös elätti koko sukuaan ja auttoi köyhiä, mutta rauhallisesti, tempoilematta, luonteensa mukaisesti.  

Tsypkinin tyyli on aivan mestarillista. Pitkä lause virtaa ja hengittää, milloin kiivaasti, milloin suvantopaikassa. Ei pisteiden puuttumista juuri edes huomannut.

Pietarin myytti elää ja sai taas vähän lisävalaistusta. Kiitollisena tästä kirjasta   

Eija Gustafsson 
 

 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20041020 (20041020) o  o AJK kotisivu o Tsypkin