|
Tuo otsikkoni vanha ja kulunut fraasi on taas osoittautumassa todeksi ainakin yhdessä kirjan kuvauksessa. Kirjan tarinaan liittyvä pieni sivupolku on kuvaus siitä, miten joku henkilö voi saada loistavan pianistin maineen vaikka todellisuudessa lieneekin vain keskitasoa tai sen alle. Omakohtaiset kokemukset juuri samasta pianokappaleesta ja sävellysyritykset saivat luokkatoverin isän kuulostamaan hyvältä pianistilta. Luokkatoverin isä, joka iältään lähenteli kirjan henkilön isoisää, oli mitä ilmeisemmin tämän pojan idoli aikoinaan. Luokkatoverin isä kuoli kadulle ja annettiin ymmärtää, että elämäntavat olivat hänet tappaneet. Luokkatoverin äitiä ei koskaan oltu pyydetty kylään - näemme tässä ehkä hieman samantapaista kuvausta "piireistä", kuin Proustin kirjassa. Tosin Proustin kirjassa kuvaus sai pääosan ja tässä piirien kuvaus tuli esille vain sivulauseessa. Painokkaasti tosin.
Dostojevski mukana
Kirja on toteutettu kertomalla kahta tarinaa, kuten joku muukin lukupiiriläinen oli edellisessä jaksossa todennut. Tällä hetkellä tuntuu, että mukaan on tullut kolmas - kirjassa tuodaan esille paljon Dostojevskin henkilöitä ja minimaalisen Dostojevski-tuntemukseni perusteella uskaltaisin sanoa, että myös Dostojevskin ajatuksia. Tämä itse asiassa hieman sekoittaa kirjan selkeää kahta aikaisemmin selvästi alkanutta tarinaa. Olen tällä hetkellä aika sekaisin kaikista henkilöistä, joita on mainittu ja vaikka kirja sinänsä juoneltaan on sopivan yksinkertainen, niin kerroksia alkaa syntyä niin paljon ja itse asiassa aika lujaa tahtia, että pelkään putoavani kärryiltä. Ei se sinänsä kovin paljoa haittaa, sillä kirja on siitä mukava kapistus, että sivuja voi kääntää myös taakse päin ja onneksi tämän kirjan osalta on olemassa myös tämä lukupiiri. Edellisessä jaksossa totesin jotakin siihen suuntaan, että kirjoittaja on todella kiinnostunut Dostojevskien elämästä ja se näkyy tässäkin lukujaksossa aika selvästi. Vai o
lenko vain päättänyt asian etukäteen ??
Fedjan elämä on vaikeaa
Fedjan elämää vaikeuttaa hänen sairautensa, ainainen rahapulansa, joka lienee osittain pelaamisesta johtuvaa sekä erittäin vaikea luonne. Voi olla, että joku vaikeuksista on toisen vaikeuden seuraus - tiedä häntä. Tuohon aikaa ei epilepsiakohtauksiin varmaan osattu suhtautua kuin tänä päivänä. Se on aika luonnollista. epilepsiakohtaus ei ole kenellekään mukavaa katseltavaa ja koska syytä ei silloin tiedetty tai ei ainakaan kansa tiennyt, kohtaukset aiheuttivat varmasti paljon hankalia tilanteita Anjalle.
Rahapula varjosti pariskunnan elämää. Fedjan an Anjan matkan tarkoitus oli, mikäli olen ymmärtänyt oikein, voittaa pelissä niin paljon rahaa, että velkoja saataisiin maksuun. Tässä kohtaan en malta olla kysymättä, että miksi "aina" venäläisissä kirjoissa ollaan toisille velkaa - joskus tuntuu, että kuuluu olla velkaa.
Vaikea luonne, ilmeisesti alemmuuskompleksi taustalla tekee myös aviovaimon olon aika raskaaksi. Tämä näkyy ampumaratakohtauksessa, jossa Anja uskaltaa epäillä miehensä ampumataitoa ja epäilys siitä, että rakastaako Anja todella Fedjaa, kalvaa miestä myös. Katsotaan nyt miten rakkaus tämän kirjan aikana kestää.
|