Korpela Asko 
2 Fedjan ja Anjan tutussa seurassa

Tähän kirjaan sisälle käyminen kihelmöittää kyllä selvästi enemmän kuin useimmat tähänastiset. Tässä on ihan sitä samaa kuin Seitsemässä veljeksessä. On niin selkeät mielipiteet etukäteen, että varauksella niistä kirjoitettuun tekstiin suhtautuu: tämä on vähän niin kuin pyhä asia, varokoon kukaan kirjoittelemasta sopimattomia. On kyllä jo käynyt selväksi, että pyhä asia on Dostojevski Tsypkinillekin. Ehkä siis uskallan antaa hänen sanoa mitä haluaa. 

Sellainen mielikuva kyllä heti syntyy, että ei ole sentattua tekstiä, vaan tarkoin punnittua ja sommiteltua. Tahallaan ja tarkoituksella on mystisen tekstinsä luonut, juuri tällaiseksi hionut. On yhtymäkohtia, kuten jo todettu: Saramagoon ei vain tekstin pötköksi muotoilussa vaan muussakin ajatuksen kulussa. Samoin olen löytävinäni ihan suoraa liittymistä juuri luettuun Proustiin: mm sekin iltahyvästijättö. Toivon ja uskonkin, ettei tarvitse Tsypkiniä lukijan vedättämisestä ja kikkailusta moittia kuten Joycea. Tyynesti ainakin pystyn suhtautumaan siihen, että saman lauseeseen mahtuu Dostojevskin pariskunnan Euroopan matka toista sataa vuotta sitten ja Tsypkinin matka Leningradiin pysähtyneisyyden kauden Neuvostoliitossa. 
 
 

Paljon on tulkittavaa

Vaikka niin olen olevinanikin perillä sekä Dostojevskin elämänvaiheista että tuotannosta ja tämäkin teksti suorastaan tulvii tuttua asiaa, en sittenkään ole varma, mitä Tsypkin eräillä vertauskuvilla lopulta tarkoittaa. Sikstiiniläisestä madonnasta puhutaan muistaakseni sekä Rikoksessa ja rangaistuksessa että Troyatin kirjoittamassa elämänkerrassa, mutta mitä sillä lopulta tässä tarkoitetaan, siitä en ole varma. Aavistelen, että jotakin muutakin kuin taideteosta, johon mieli on kiintynyt. Samoin ihmettelen tätä julman majurin (venäjäksi platsmaior; lieneekö joku erikoismerkitys; ei ole sanakirjaa täällä Nilsiässä) tärkeätä osaa. Ehkä se edustaa jollakin tavoin neuvostovaltaa. Voisiko olla niin yksinkertaisen suoraviivainen tulkinta? Kyllä arestilaisen ruoskinnan syyn vähäisyys tätä ehkä puoltaa. Mutta kun se tunkee mielikuviin vähän joka käänteessä, piiskan iskujen rytminä intiimissä avioelämässäkin. Tässä intiimin avioelämän kuvauksessa nyt ei kai kuitenkaan ole mitään mystistä: uinti, puinti ja … Puhuiko se Sonntag tästä uinnista selväkielisesti vai oliko se Aino Rajalan artikkelissa todettu? Väistämättä kuitenkin mielessä piipahtaa Doston ja Annan ikäero. Mikä se todellisuudessa olikaan? Eikö Dosto paremmin isäksi kuin aviomieheksi ikänsä puolesta sopisi? Korostuu vielä, kun tässä niin jyrkkänä miehen ylivalta ja naisen alistettu asema esitetään. Mutta varmaan Anna vähän samaan tapaan vilpittömästi ihailee miestään kuin eräs toinen Anna, Anna Magdaleena Bach Johan Sebastiania. Sopisi kaikkien vaimojen jälkimmäisen muistelmat lukea ja oppia ottaa. Vai pitäisikö meidän miesten myös pystyä siihen mihin nämä kaksi herraa? Sitten ehkä paremmin kelpaisimme vaimoillemmekin. 
 
 

Tapakulttuurin rikkomuksia itsetehostukseksi

Oikeastaan vähän yllättyneenä luen Dostojevskien kokemuksista Saksassa. Siinä ei mitään yllättävää, että saksalaiset järjestelmällisiä ja tarkkoja rahoistaan ym, mutta siinä, että Dostojevskit venäläisinä tyytyvät siihen mitä saksalaisilta kohteluna saavat. Kyllähän Fedja-herra mieltään osoittaa, mutta kuitenkin alistuu tarjoilijoiden pompotettavaksi ja ikään kuin tunnustaa venäläisten moukkamaisuuden. Vai tulkitsenko väärin? Kyllä minun mielestäni venäläisten tapakulttuuri on niin vahvaa, että paremminkin ylemmyyden tunne heillä meikäläisiä kohtaan on. Sen sijaan hyvin sopii kuvaan se kuinka Dostojevski Annan puolesta häpeää tämän kuluneita käsineitä. 

Vaikka on Anna täynnä ihailua ja kuuliaisuutta miestään kohtaan, on silläkin sentään rajansa. Kun Dostojevski nousee hienon hotellin salissa kenkineen silkkikankaalla topatulle tuolille mieltään osoittamaan, joutuu Anna häpeämään silmät päästään. Tämä onkin Dostojevskille tyypillinen tapaus. Varmaan monessakin hänen romaanissa on tämän tapainen täysin järjetön tapakulttuurin rikkomus. Dramaattisin se on Idiootissa, kun päähenkilö kiinalaisen maljakon rikkoo ja siitä hänen täydellinen ja katastrofaalinen alamäkensä alkaa. Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Enpä muista muualta sellaista lukeneeni. Siis aito dostojevskilainen piirre: tahallinen ja ikään kuin väistämätön tapakulttuurin rikkomus. Tässähän tuolille nouseminen on ehkä tulkittava myös hintelän ja pienen miehen uhoksi. Siellä korkealla hän on päätään pitempi muita ja sieltä korkealta katsellen muut näyttävät kääpiöiltä. 
 
 

Tsypkin tavoittelee Dostojevskin tyyliä

Minusta hämmästyttävän luontevasti ja hämmästyttävän paljon Tsypkin pysty tekstiinsä ujuttamaan Dostojevskin elämän tärkeitä piirteitä ja vaiheita. Dostojevski kertoo Annalle kaiken elämästään: karkotuksesta Siperiaan, ainaisesta rahapulasta, tekijänoikeuksiensa menettämisestä. Olisikin ollut virhe, ellei Tsypkin jo heti tähän olisi ujuttanut myös epilepsiakohtausta. Onkohan sekin jokaisessa Dostojevskin teoksessa? 

Sellainen on vaikutelma tästä lukujaksosta, että Tsypkin on sillä tavoin tavoittanut ihailemansa mestarin tyyliä, ettei tekstissä turhia sanoja ole ja paljon on asiaa. Saa näennäisesti erillisetkin tapaukset ja asiat näyttämään välttämättömästi toisiinsa liittyviltä. Osuiko ihan vahingossa lukujaksojen taite kohtaan joka herättää kysymyksen: mitä tulee jatkossa? Mikä on tämän Ministerineuvoston virastoon matkalla olevan miehen merkitys? Mitä merkitsee, että meneekin kirkkoon eikä suoraan virastoon? Varmaankin mies on Tsypkin itse. Vai ehkä ei niin vahinko ollutkaan tämä taite. Ei ole lauseen loppupistettä lähelläkään, ei ennen eikä jälkeen. Ja juuri näin lopettaa yleensä Dostojevskikin kirjojensa luvut: kertoo jotakin, joka herättää lukijan uteliaisuuden jatkon suhteen. Luvun loppuun on melkein mahdotonta pysähtyä ja panna kirjanmerkkiä. Rikoksessa ja rangaistuksessa tämä on räikeimmillään.

 

Palautetta 

Eija Gustafsson: Kapinointia

Eija: 
20050331		 Vähäisissäkin venäläiskontakteissa (miniä, venäjän opettaja) sen huomaa, miten tärkeää heille on edustava ulkoasu. Dostojevski tuntee itsensä nöyryytetyksi taloudellisessa ahdingossaan,jossa mikään korjausyritys ei tunnu onnistuvan, varsinkin kun lahjattomammat kirjailijatoverit asuvat ja pukeutuvat upeasti, vailla huolia, ja heille maksetaankin monin verroin enemmän. Itsetarkkailun mestarin tällainen ulkoinenkin syy voi osaltaan lietsoa hurjaan kapinointiin - mm. tuolille nousuun! - lisäksi kun voi mitata uskalluksen tasoaan. Olettaisin. 
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20050331 (20040913) o  o AJK kotisivu o Tsypkin