|
Nyt juna etenee määrätietoisesti kohti Galitsiaa. Niin on kiire, että ei kunnolla syömään ehditä. Pysähdyspaikoilla ehditään kyllä töllistelemään romuja ja epäilyttäviä sotasaaliita. Švejk on yhtä mittaa Dubin hampaissa, mutta selviää tilanteista sujuvasti. Tarjolla on myös rasistisia kohtauksia, uhreina juutalaiset, puolalainen aseveli ja unkarinvenäläiset. Viimemainitut ovat ilmeisesti Karpatorutenian slaavilaista alkuperäisväestöä. Tämä alue kai kuului tuolloiseen Suur-Unkariin, sen jälkeen Tsekkoslovakiaan ja toisen maailmansodan jälkeen Ukrainaan autonomisena alueena, pääkaupunkina kirjan kartassa näkyvä Ushorod, oikeastaan Usgorod.
Ruosteisen veden salaisuus
Tässäpä alkaa kehittyä kahden upseerin vastakkainasettelu. Yliluutnantti Lukaš on asiat jokseenkin rennosti ottava maailmanmies, joka on jo sopeutunut lähettinsä Švejkin toilailuihin. Luutnantti Dub on, kuten nimikin ("tammi") osoittaa, taipumaton tosikko, jonka elämäntehtävänä on kyylätä sotamiesten edesottamuksia. Švejk on hänelle piikki lihassa. Lukašin asiapoikana konjakkia noutava soturimme joutuu Dubin ratsiaan, mutta pistää hänelle jauhot suuhun muistamalla hänen ylvästelevät repliikkinsä ja syöttämällä ne sanasta sanaan tekijänoikeuden omistajalle. Lisäksi Švejkillä havaittu konjakki muuttuu ruosteiseksi vedeksi, kun löytyy kaivo, josta se mukamas on peräisin. Nuuskijaluutnantti joutuu sitten juomaan lasillisen saastunutta vettä. Toivottavasti seurauksena on kunnon ripuli!
Käsikirjoitus tuleviin taisteluihin
Sotakirjuriksi määrätty vapaaehtoinen Marek pataljoonan taktiikasta ja taisteluista jo etukäteen. Nerokasta, junassa on helpompi kirjoittaa kuin taisteluhaudoissa. Jokaiselle miehelle on jo etukäteen laadittu kuvaus kunkin soturin sankarillisesta kuolemasta. Keisarillinen perhe tulee kokoontumaan tämän herooisen pataljoonan muistojuhlaan. Tämä joukko-osasto on jo tehnyt tehtävänsä, taistellut, kaatunut viimeiseen mieheen ja on toimiva esikuvana Itävallan armeijalle.
|
o AJK kotisivu
o Shvejk