Tapio Rintanen
12 Ylen rauhaton junamatka

Matka rintamalle alkaa yllättävän ylellisissä merkeissä. Normaali pikajuna eikä mikään letka härkävaunuja, jollaisissa muistan kulkeneeni Haminasta Niinisaloon harjoitusammuntoihin. Selitys piilee Švejkin asemassa. Sotilaspalvelijaa ei voitu erottaa isännästään edes matkan ajaksi. Pian käy kuitenkin ilmi, että yliluutnantille muodostuu tämä törttöilevä pelle äärimmäiseksi rasitukseksi.

 

Švejk pahimmillaan

Tätä ennen soturimme on pyrkinyt tekemään isännilleen edes jossain määrin hyödyllisiä temppuja. Nyt ei junassa ole mitään tekemistä ja niin tämä levoton sielu näyttää nurjimman puolensa. Jatkuva suunsoitto yhtämittaisine muistumatarinoineen saattaa Lukašin raivon partaalle. Matkatoveriksi osunut kaljupäinen viilipytty saa osakseen ivallista arvostelua. Skandaali on valmis, kyseessä on pirullisuudestaan kuuluisa joukko-osastojen tarkastaja. Sitten Švejk, tämä toimettomuudesta kärsivä hypistelijä, vetää hätäjarrusta ja pysäyttää junan. Tämä toilailu katkaisee sankarimme matkan.

 

Edesottamuksia asemalla

Viranomaiskuulustelu sujuu tavanomaisesti, mitään ei kunnolla selviä. Švejkin henkilöllisyyspaperit matkaavat eteenpäin junassa, joten mies on todella pulassa. Rahaakaan ei ole, joku sivullinen antaa kolikoita matkalippua varten, mutta tämä matkakassa kuluu olueen. Niinpä sitten on edessä apostolin kyyti kohti Budejovicea. Tallustelu yön pimeydessä alkaa kuitenkin hyvin hilpeällä mielellä.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Tapio Rintanen ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20051126 (20051126) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Shvejk