Liian kotiutuneesta rouvasta on päästävä eroon. Se sujuu yllättävän helposti. Seuralaiseksi tarvitaan koira, vieläpä tiettyä rotua. Švejkillä ei ole enää koiratarhaa, mutta sen korvaa Prahan koiravaranto, josta oikea yksilö on varastettavissa. Rikoksen tekee sotamiehemme entinen agentti, joka ainakin toistaiseksi on siviilissä. Ovela temppu, itse varkaan kannalta täydellinen rikos, mutta saa nähdä, mittä tästä seuraa Švejkille.
Humalan vientinäkymiäTsekinmaa on tunnetusti Keski-Euroopan humala-aitta. Eipä ihme, että tähänkin kirjaan osuu kyseisen alan liikemies. Hän on nimittäin karanneen rouvan omistaja, joka on kutsuttu noutamaan puuttuva omaisuuserä. Hänelle ja yliluutnantille tilanne on hieman kiusallinen. Sijaistoimintana upseeri selostaa kartalta sotatilannetta, aviomies puolestaan pitää esitelmän sodan kansantaloudellisista vaikutuksista humalan menekkiin. Kauppiaan näkymät ovat synkät eikä parempaa ole näkyvissä. Edessä tulee olemaan lisäksi kaksoismonarkian pirstoutuminen, jolla on talouteen samanlaiset vaikutukset kuin työnjakoaan hajauttaneen Neuvostoliiton pilkkoutumisella. Rouva lähtee miehensä matkaan. Yliluutnantti viheltelee, mutta mitä? Myyty morsian on tunnettu tsekkiläinen ooppera, mutta eronnut rouva?? Hašek on kai pilaillut Bedrich Smetanan kustannuksella.
Koiran psykologiaaHašek tarkkailee maailmaa ja ihmisiä koiran näkökulmasta. Näinköhän Helsingin koirat pelkäävät, että joku varastaa ne isännältä. Prahassa näyttää olleen yleinen käytäntö hankkia varastettu koira. Saamme hyviä vihjeitä koiran anastamiseksi. Siinä on kyllä artikkeli, jonka viimeisimmäksi pihistäisin, kissaa voisi harkita. Everstin piialta vohkitaan kävelytettävä karkeakarvainen snautseri. Švejk huijaa tyttöparkaa, joka huomaamattaan paljastaa koiran makumieltymyksen. Ja niin on yliluutnantilla mainio rotukoira.
Sivuhyppy Helsinkiin ja VirolahdelleViime torstain Erkon postilla kertoo Päivälehden museossa olevasta sensuurinäyttelystä sivulla C 12. Jutussa mainitaan Erkki Valan saaneen vankeustuomion alemmissa oikeusasteissa julkaistuaan Tulenkantajat-lehdessä otteita Švejkistä, liian kuumaa tavaraa jopa tuohon lehteen! Olisi kiintoisaa tietää, mikä kohta oli kysymyksessä. Saman jutun kuvassa miehenrumilus tanssittaa tyttöä, siitäkin piirroksesta vankeutta. Teksti on onnettoman vertauskuvallinen. Kyseessähän on tositapaus Virolahden Paatiosta vuodelta 1930, jolloin kylätansseja katsomaan tulleista Nikolain tyttäristä yhden kiskaisi tanssiin talollisenpoika, muistaakseni nimeltään Mikkola.
|
||||
PalautettaAsko Korpela: Neuvostoliitto
Asko Korpela: Erkon postilla
|
||||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20051114 (20051114)
o
o AJK kotisivu
o Shvejk